2017/01/31

mitä mulle kuuluu


En ole kunnolla viime aikoina kertonut mitä minulle kuuluukaan. Lyhyesti sanottu: kiirettä. Todella paljon palautuksia, jopa 12 muutamalle viikolle. Nautin, 5/5. En jaksa kuitenkaan asiasta valittaa, sillä olen todella onnellinen siitä, että saan tehdä monia juttuja etukäteen! Siitä lisää enemmin tai myöhemmin.




Vuoden lopussa oli henkisesti todella väsynyt, sillä olin todella stressaantunut kaikesta ja mikään ei tuntunut tuovan kunnolla nautintoa. Ei ruoka, liikunta tai aina edes ystävät. Olin todella väsynyt vuoden tuomiin huonoihin juttuihin, vaikka positiiviakin siis oli. Vuodenvaihde tuli siis todella hyvään saumaan, sillä tuntui todella helpottavata, että sain vuoden mentyä läpi.

Ensimmäisestä päivästä lähtien olen ollut täynnä intoa ja fiilistä tulevaan vuoteen, sillä onhan tälle vuodelle tulossa niin monta siistiä juttua! Tulevaisuutta olen saannut pohtia nämä viime viikot ja nekin haaveet vaan puskee lisää iloa ja energiaa päiviin, vaikka kaikki ovat lähes aamu kasista ilta ysiin täysin bookattuina.




Olen kaiken lisäksi sykkinyt myös autokoulua kaiken lisäksi, joten sekin on syönnyt ne vähäiset vapaat tunnit itselleen. Mulla alkaa myös helmikuun alusta työssäoppiminen ja olen päässyt jopa kahteen eri työpaikkaan!

Ainakin näin alkuvuodesta kaikki on mennyt todella hyvin, joten olen todellakin onnellinen tällä hetkellä. Tavoitteeni tälle vuodella ovat tosiaankin korkealla ja näillä näkymin todella moni haaveeni toteutuukin vuoden kuluessa.

Toivottavasti muillakin on samankaltaisia fiiliksiä alkaneeseen vuoteen!




Kuvissa oleva paita on ollut kovassa käytössä tässä alkuvuodesta. Paita on hankittu Fiorellasta ja se vaan on niin täydellinen päällä! Kaula-aukko on täysin samanlainen molemmilta puolilta, joten käytännössä paidalla ei ole edes kunnollista etu- tai takapuolta.












2017/01/29

vuoden suosikit - 2016


Vuoden ruoka: Smoothiet. Joka päivä heti koulun jälkeen smoothiet valmiiksi ja heti saa boostia mahdollisiin koulutehtäviin. Auttoi etenkin kaamosmasennukseen todella hyvin!


Vuoden Youtube-video: Kaikkein päällimmäisimpänä Youtube-videona mieleen jäi React-kanavan Kids vs. Food - MÄMMI video. Nauratti lapsien kommentit kyseisestä ruuasta.





Vuoden saavutus: Ymmärsin elää hetkessä. Viime vuosi ei tuonnut minulle paljoa enempää hyvää kuin mitä pahaa. Joka päivä piti elää juuri siinä hetkessä. Ei voinnut laittaa paljoa asioita tulevaan ja kaikki reissutkin olivat ns. extempore, sillä mitään ei voitu etukäteen suunnittella monen syyn vuoksi. Viime vuosi opetti minulle myös sen, millaista elämä on todellisessa vuoristoradassa. Vain juuri sinä hetkenä tiesit mitä tapahtuu, et oikeastaan tuntiakaan eteenpäin. Vaikka koen vuoden olleen ns. "hukka vuosi", niin silti arvostan itseäni suuresti siinä, että jaksoin vuoden tuomat haasteet. Vuosi oli itsessään todellinen saavutus.




Vuoden liikuntamuoto: Varsinainen liikuntamuotohan tämä ei ole, mutta venyttelyä olen harastanut paljon vuoden kuluessa.


Vuoden elokuva: Päällimmäisimpänä mieleeni tuli elokuva Nainen Junassa. Erittäin koskettava ja ajatuksia luova elokuva. Tykkäsin todella paljon, suosittelen.




Vuoden sarja: Stranger Things. Oi että miten tykkäänkään kyseisestä sarjasta. Katsoin sen peräti yhdessä viikonlopussa yhdessä erään ystäväni kanssa! Tämä on siis harvinaista, sillä en oikeastaan juurikaan aikaani käytä sarjojen tai leffojen katseluun.


Vuoden muodillinen juttu: Vuoden aikana aloin lukemaan todella paljon enemmän luomu puuvillasta, joten sanoisin sen tähän kohtaan hetken pähkäilyn jälkeen. Olen vaan niin iloinen, kun kyseinen materiaali on lisääntynyt roimasti mm. vaateteollisuudessa, vaikkakin parantamista on vielä paljon!









2017/01/26

soundtrack of 2016


Kokosin tähän postaukseen vuoden 2016 TOP 20 kovinta kappaletta omalla soittolistalani. Naurahdin, kun huomasin musiikin olevan lähes täysin suomalaista. En olisi uskonut korviani, jos olisin muutama vuosi sitten tämän kuullut. Aloitetaan kuitenkin käymään listaa läpi omien kommenttien kera!




1. Oo Se Ku Oot - Sanni ft. Paperi T

Biisin sanat saavat minut aina kylmilleväreille! Tykkään paljon.
   
"Mäkään en oo sellanen, johon sä oot tottunu.
Sua edeltäneist muistan vaan, et miten ne on loppunu.
Sä kysyt mitä mä pelkään, ja samalla mä piirrän kysymysmerkin sun selkään.
Enkä pysty mitää takaa.
Pitää eka olla solmus, ennenku joku voi avaa."


2. Hoe - Heikki Kuula

Hauskaa huumoria ja muutamia oivaltavia laineja sisältävä kappale on syytäkin suosikeissani ja onhan se Heikki muutenkin yksi suomi räpin kuninkaista!


3. You Don't Own Me - Grace ft. G-Eazy

Tykkään biisin luomasta vahvasta fiiliksesta.


4. Kavereita - Sini Yasemin

Seurasin aikoinaan Sinin elämää Youtuben kautta, jonka teon hän lopetti juurikin musiikin vuoksi. On ihan mahtavaa, että hän on näin kovien biisien esittäjä!


5. Aina Ku Aira - Pyhimys


Vaikka tämä kappale julkaistiin jo vuonna 2015, se silti on yhä tehosoitossa. Se vain kestää soittamista niin kauan, aina ku Aira.




6. This Town - Niall Horan

One Directionin (lievän..)fanituksen aikana toivon todella paljon Niallilta myös soolomusiikkia ja viime vuonna hän viimein sitten julkaisikin sellaisen. Mitään fangirl meininkiä ei tosin enää ollut, mutta tykkään kappaleen rauhallisuudesta ja lyriikoista.





7. Kultainen Linna - Tuuttimörkö

Tuuttis on ollut vuoden aikana todella kovassa soitossa ja etenkin tämä kappale häneltä. Biisin merkitys itsellenikin avautuu jotenkin soitto soitolta paremmin.





8. Unohda Se - Tommishock ft. Kalifornia-Keke

Kappaleen rento, mutta surullinen fiilis puhutteli minua todella paljon vuoden aikana.


9. Chilii - Raappana ft. Sini Yasemin

Myös tässä Sinin ääni teki biisistä todella kivan. Kesällä oli kovassa soitossa ja sitä kuunnellessa tulee mieleen kaikki kesän road-tripit. Myös etenkin kertosäkeen sanat nappaavat hyvin.


10. Hubba Bubba - Teflon Brothers

Kesän alussa tämä biisi oli niin kovalla soitolla, että sen kuullessa tulee pakostakin kesäinen fiilis.


11. Koomaan - Ruger Hauer

Rugerin lopetus oli minulle tietysti aikamoinen järkytys, mutta heiltä ymmärrettävä veto. Biisi kiteyttää todella kivasti heidän biisejään ja itsessäänkin kappale on hyvä. Tykkään etenkin ensimmäisen versen sanoista, jotka ovat Pyhimyksen osuutta. Toki koko biisi on sanoiltaakin ihan mahtava!


12. Täydenkuun Äpärä - Ruger Hauer

Kehun varmaan kokoajan kappaleiden sanoja, mutta sanon sitä sillä pidän niistä todella. Myös tämä kappale pääsi listalleen sanojensa vuoksi. Paperi T:n verse oli ensimmäisellä kuuntelu kerralla ainakin ihan huutonaurua!


13. Charlie Mansonin Häät - Ruger Hauer

Olen yhä täysin rakastunut tähän kappaleeseen. Kappale on yhä tehosoitossa, vaikkakin biisi ei yhdessä vaiheessa viime vuonna pariin kuukauteen soinnutkaan. Kappale on kauniin herkkä.


14. Aika Älä Jätä - Ruger Hauer

Biisin muutaman lauseet ovat niin täydellisiä, että tämä kappale pääsi ehdottomasti tälle listalle. Kuuntelin kappaletta lähes syksyyn asti sen julkaisusta.




15. Kuningatar - Kauniit & Uhkarohkeat

Etenkin kappaleen ensimmäinen verse sai kylmille väreille sanojensa sopivuuden vuoksi.

16. Doupein - Bang For The Buck ft. Pete Parkkonen

Kappale oli alkukesästä kivaa rallatusta aina autoillessa.

17. Lähiöunelmii - Teflon Brothers ft. Mariska

Tykkäsin kappaleen sanojen ajatusmaailmasta. Kappale toi todellista puhtia kouluvuoden loppuun.

18. Korkeemmalle - Uniikki ft. Nelli Matula

Kumpikaan kappaleen esittäjistä eivät ole varmaan koskaan ole tehneet kappaletta josta todella pitäisin. Tässä kappaleessa kauniit sanat sopivat hyvin viime kesään!

19. Avaruusjätettä - Heikki Kuula

Ihan loppuvuodesta julkaistu kappale pääsi silti listalle, sillä yksinkertaisesti niin kova veto Heikiltä. Sanoisinko, että rakastan tätä kappaletta.

20. Ydintalvi - Tommishock

Tommishock teki mielestäni todella hyvää työtä tässä kappaleessa. Jälleenkerran kappaleen sanat vetoavat. Etenkin seuraavat sanat saivat minut pohtimaan todella paljon:
  
"Muista mut näin, älä unohda näit hetkiä
Ku pedot tuli läpi tekstistä
En ehkä löydä mitä etsin
Ei mitään luotu täydelliseksi"













2017/01/22

vuoden luetuimmat postaukset x 6


Vuoteen mahtui paljon sivunnäyttöjä tiettyihin postauksiin ja niitä klikataan yhä jopa monien kuukausien jälkeenkin. Listasin tähän 2016 vuoden viimeisen numeron kunniaksi ne 6 postausta, jotka saivat kaikista eniten juuri niitä klikkejä! Postauksen nimeä klikatessa pääset koko postaukseen.



Sinne se kipusi. Kaikkein eniten sivunnäyttöjä saannut postaukseni. Yhä edelleen toistan, että ostan vaatteita toistaiseksi varastoon! Miksi en niin tekisi? Jotkut (mukaan lukien minä) keräämme reilusti ennen omilleen muuttoa vaikkapa astiastoa helpottaakseen sitä tulevaa aikaa, niin minä ostan siinä samassa lastenvaatteita. Huvitti kuitenkin se hämmentynyt kommentti, jonka postaukseen melkein heti sain!



Kerroin postauksessa tykkääväni todella paljon Finlaysonin essustani sekä mm. Vaasan ruisnachoista. Kuukauden suosikit tulivat jäädäkseen ja ne ovatkin olleen tasaisesti luettuja!




Postauksessa kerroin 3 asian tägin mukaisiin kysymyksiin vastaukset. Käsittelin esimerkiksi mietteitäni tulevaisuudesta, tavoitteista ja haaveistani.




Postaus, johon kokosin aika laajasti katkelmia kirjoittamistani kirjoista. Postaus on luonnut mielenkiintoisia keskusteluita ihmisten kanssa, jotka ovat postauksen lukeneet ja ovat olleet kiinnostuneita kokonaisuudesta ja ylipäätään ajatuksistani tekstissä ja tekstiä kohtaan, onhan niiden sanojen kirjoittamisesta vierähätänyt jo lähes kaksi vuotta! He ovat myös kertoneet, miten ovat peilanneet tekstiä omaan elämäänsä ja sen tuomiin eri laisiin tilanteisiin.





Paljon toinen toistaan kummallisempia faktoja minusta sisältänyt postaus julkaistiin blogini 2v. päivän kunniaksi.




Esittelin postauksessa kaksi Iittalan tuotetta, jotka olin saannut. Toinen niistä oli kuvanmukainen kastehelmi sarjan tuikkukippo, jonka väri on merenvihreä.







2017/01/19

vuoden kosmetiikka suosikit - 2016


Viime vuoden suosikkeja ehti jälleen kasaantua. 20 vuoden aikana todella kovassa käytössä ollutta tuotetta ovat jälleen valittu!



Lemppari luomiväri paletti on ollut Essencen All About Roses. Jokapäiväiseen arkikäyttöön paletti on todella sopiva. Pigmenttiä löytyy riittävästi ja hintakin on noin 5 €.
Toinen luomiväri, jota tosin itse käytän kulmiini, on Grimasin mattaluomi väri sävyssä ruskeanharmaa 883.
Rajauskynänä olen käyttänyt todella paljon yllättävästi puista kynää. Tähän syypäänä on Lancômen Le Crayon Khol.
Lumenen tummin kulmageeli sävyssä harmaanruskea 2.




Oriflamen kasvoöljy on myös ollut vuoden mittaan kovassa käytössä. Nopeasti imeytyvä ja erittäin kosteuttava kasvoöljy on ollut erittäin kätevä kiireisinä aamuina. Tuote on Wild Rose sarjaa.
Bath & Body Worksin käsidesi on ollut suuri suosikkini laukussa ja glitteri desissä on vain niin kivaa! Tuoksu on Champagne Sparkle.
Ehdoton meikinkiinnityssuihke päivittäiseen käyttään on Essencen oman lisäksi ollut ihanan tuoksuinen ja tuntuinen Yver Rocherin vitamiinisuihke,jolla on myös meikin kiinnitävä vaikutus kasvoilla. Todella ihana, suosittelen kokeilemaan!


Vuoden tuoksu suosikki on ollut Espritin Summer tuoksu. Ostin tämän alkuvuodesta, joten tämä oli sitä edellisen kesän valikoimaa, mutta olen käyttänyt sitä ympäri vuoden. Tuoksua on kehuttu paljon ja pieni purkki on kätevä ottaa myös matkalle.






Valkoinen Essencen matta lakka on ollut todella hyvä kantaa laukussa mukana, sillä se kuivuu sekunneissa ja se myös sopii niin monen vaatteen ja asusteen kanssa. Lakka on sävyssä The White Bunny 37.
Chanelin oranssin punainen kynsilakka on ollut myös vuoden aikana kovassa käytössä. Kuivuu nopeasti ja kestää kauan, mitä muuta voi kynsilakalta toivoa? lakka sävyssä Coquelicot 717.
Toinen Essencen kynsilakka on juuri sopivan vaaleansininen. Sävy lakalla on Itsy Bitsy Blue Bikini 63.
O.P.I.:n paikka suosikkien listalla on ehdoton, sillä tämä lakka sai minut uudelleen tykkäämään niistä vanhoista kunnon graffitti lakoista. Tämä on siis juurikin sellainen, mutta mielestäni tumman vihreän glitterin ansiosta lakka on todella näyttävä ja sopii todella hyvin myös juhliin! Lakka on sävyssä Shatter The Scales.


EOS huulirasva on ollut todella kovassa käytössä ja juuri kohta on lopussakin. Tämä huulirasva on tuoksussa Watermelon Wonderland.
Essenceltä maailman kätevin keksintö on kätevät ja aivan karkilta tuoksuvat öljyiset kynsilakan poistolaput, joita on todella kätevä kuljettaa laukussa.
The Body Shopin vartalovoit ovat olleet vuoden aikana kovassa käytössä, tykkään paljon!
Anti-perspirantti suosikki on löytynyt puolestaan Garnierilta. Tuote ei ole jauhoinen ja hoitaa hommansa hyvin.


Essencen mattaiset Matt Matt Matt -huulipunat ovat olleet vuoden aikana kovassa käytössä. Löysin niistä kaksi ehdotonta suosikkiani. Kirkas mattapunainen on sävyssä Kiss Me If You Can 06 ja tummempi sävyssä Purple Power 07.
Yllätyin itsekin, että tähän listalle pääsi Baby Lipsin tuote, mutta tämä on ihan mahtava, sillä väripigmenttisyys on todella hyvä. Usein huulillani sitä luulaan jopa huulipunaksi. Sävy on Grapefruit Zing 17.


Suosikki hiustuotteeni viime vuonna oli Urtekramin Rose-sarjan hemmotteleva jätettävä hoitosuihke. Tuoksu on hyvä, hinta halpa, luonnonmukaisuudesta todella iso plussa ja tuotteen riittoisuus on mitä parhain! Tykkään, tykkään, tykkään.










2017/01/17

suojassa


Ostin 30.12. viimeinkin itselleni Kalevala Korun Suojassa-sarjan korvakorut. Kaulakorun sain vuonna 2015 joululahjaksi ja siitä asti olen halunnut myös sarjan korvakoruja. Korujen hinnasta meni 5% lastensairaala 2017 projektiin, joten sekin oli syy miksi halusin kerätä kyseisen sarjan. Korujen myynti siis loppui vuodenvaihteessa, joten olin itsekin aika viime tingassa näitä ostamassa!




Korvakorut maksoivat 99 €, mutta onneksi olin säästänyt koruihin juuri sopivan summan ja sain ne viimein hankittua.

Tykkään todella paljon korujen muotoilusta ja siitä, että ne ovat hopeaa. Itse kaulakorussa on "kuvun" sisällä helmi, mutta korvakoruista se on jätetty pois. Kauniit ja yksinkertaiset, mutta silti mielenkiintoisen muotoiset korvikset sopivat niin arkeen kuin juhlaankin. Nämä eivät ole myöskään mielestäni jumittuneita tähän tiettyyn aikaan, vaan näitä voi käyttää vielä vuosia ja ne silti pysyisivät yhtä tyylikkäinä. Sopiva sijoitus siis!


Mitä mieltä sinä olet tästä Kalevala Korun sarjasta? Mikä on sinun oma suosikki sarjasi?






2017/01/15

vuoden viimeiset ostokset


Tulipas taas hieman ostettua. Toki kaikki tarpeellisia ja jouluna saatuja lahjakortteja tai rahoja käyttäen, mutta silti oikein kauhistuttaa tämä määrä! Toki olen monia juttuja miettinytkin tuttuun tapaan kauan, sillä haluan aina olla varma ostoksesta ja sen tarpeellisuudesta. Jaoin tuotteet jälleen kerran kaupoittain!


Hemtex


Joskus reilusti kauemmin jossain postauksessa taisin kertoa virheellisesti, että lähin Hemtex sijaitsisi Hlesingissä. Näin se ei kuitenkaan ollut, heh... Lappeenrannassa ja Lahdessa on molemmissa Hemtex ja jälkimmäisessähän sitten olenkin käynnyt jo muutamaan otteeseen parin viikon sisällä!




Löysin Hemtexistä kaksi aivan ihanaa keittiöpyyhettä! Värejä oli paljon, mutta päädyin hankkimaan nämä hempeän beiget. Muut värit olivat todella tummia ja kovan oloisia, joten siksi päädyin tähän harvemmin minun ostoskassissa näkyvään väriin.


Seppälä


Yllätyin todella siitä, miten luonnomukaisia vaatteita Seppälässä nykyään myydään. Olin ihan ällikällä lyöty, kun monessa vaatteessa, sukassa tai ihan missä vaan lukee luomu puuvillasta, lyocellista tai kierrätetystä polyesteristä! Aivan mahtavaa, että Seppälä on kulkenut siihen suuntaan. Tulevaisuudessa tulen kyllä vierailemaan kyseisessä kaupassa hieman useimmin, jos vaatteita tai vaikka sukkia etsiskelen!




Tämä kaunis ja yksinkertainen T-paita myi itsensä minulle aivan täysin. Juuri minun tyylinen raitoineen ja nahkaisella kaula-aukon yksityiskohdallaan. 




Tämä väri on täysin uusi väri minun päälläni. Aivan ihanan värinen ja mikä parasta, paita on 100 % lyocelliä eli todella luonnomukaista ja mukavaa päällä. Saman värisen huulinan ja mustan bleiserin kanssa aika pommi kokonaisuus!





Löysin Seppälästä myös tämän ihanan paidan, jonka edessä on kaksi kivaa mustaa tupsua roikkumassa. Vaatekaapissani uudenlainen väritys, printti ja tupsu yksityiskohdat saivat tyyliini hieman uudenlaista ilmettä.

Vielä vuosi sitten olisin jättänyt paidan kauppaan, mutta tällä kertaa annoin sille mahdollisuuden ja kiidätin sen sovituskoppiin mukanani muutama juuri minun väriseni ja tyyliseni paita, mutta suureksi hämmennykseksi tämä oli ainoa, jonka käytin kassan kautta. Tämä voitti todellakin 10-0 muut sovittamani paidat.





Luomu puuvillaisia sukkia!? Meinasin hypähtää housuistani, kun näin tämän kolmen sukkaparin paketin alekorissa hintaan 3€. Totuushan on, että en meinaa löytää minun 41 koon jalalleni mistään muulta kivoja sukkia kuin Jack & Jonesista, joten tämä oli todella kiva yllätys.





Koska minulla oli lahjakortit, jouduin käyttämään ne kaikki kerralla ja päädyin ostamaan vielä bikinien yläosat, joiden hinnaksi jäi hurjat 2 €. Nämä ovat siis kierrätettyä polyesteriä ja tykkään todella paljon verkkoyksityiskohdasta niskanyörissä.


Kicks




Garnierin misellivettä en ostanut Kicksistä, mutta minulla ei ole mitään muistikuvaa mistä sen hankin, joten laitoin sen muiden kosmetiikkahankintojen joukkoon. Ostin itselleni siis sen, sillä haluan alkaa uudelleen käyttää sitä kokeiltuani misellivesiä muista merkeiltä.

Toinen sininen pullo onkin sitten puolestaan ihan Kicksistä ostettu suolasuihke hiuksille. Se on ollut jo kauan ostoslistalla, kunnes löysin tämän todella halvalla ja päätin sitten kokeilla tätä. Tuote on siis PHC-merkiltä.




Ostin myös Make Up Storen silmänrajauskynän, joka on mattainen ruskea sävyssä Dark Chocolate. Todella kiinnostava ja uskon, että tuote tulee kovaan käyttöön. Olen tykännyt todella paljon kahdesta merkin rajauskynästä, jotka omistan, joten uskon tämänkin toimivan todella hyvin.



Only




Minun ehdoton huivi suosikkini on Piecesin Billi-huivi viininpunaisena. Nyt löysin samanlaisen, mutta tumman sinisenä, joten todellakin ostin sen. Todella tarpeellinen näin talvella, vaikka käytän huivia lähes kaikkina vuodenaikoina, toki säästä riippuen. Kylmempinä päivinä kesäläkin olen siis kyseistä huivia käyttänyt ja hyvä on silloinkin!




Ostin myös pitkähihaisen paidan, joka on sopivat kevyt siten, että sitä voi käyttää jokaisena vuodenaikana. Paidan värit ovat mielestäni kauniita. Kaula-aukko on V:een muotoinen, joka tekee paidasta naisellisen.


Finlayson




Alkuun jo ilmoitan, että en olekaan varmaan koskaan tuntenut mitään näin pehmeää pyyhettä. Sarjan nimi Syli sopii siis todella hyvin pyyhkeiden nimeksi. Ostin kaksi valkoista ja yhden viininpunaisen, mutta voihan tehosteväriksi hankkia jonkun muunkin tai käyttää vaikka vaan molempia valkoisia pelkästään. Hyvät pyyhkeet kuitenkin!




Syksyllä aloin tutkiskelemaan säännöllisin väliajoin Reilu-sarjan pyyhkeitä, sillä ne ovat tehty 100 % Reilun Kaupan puuvillasta. Pirteä oranssi luo fiilistä huonoinakin päivinä!

Kuten tuossa pahvissa lukeekin, tuote on tuotettu luontoa ja ihmisiä kunnioittaen, joten myös siksi tämä pyyhe saa lisäpisteitä itselleen.





Hankin pyyhkeiden lisäksi Finlaysonilta myös lasten essun, joka sopii todella hyvin niin leivontaan kuin vaikka maalaamiseen vaatteita suojaten. Elefantti-sarjan ruokalapun tapaan tämäkin tuote on 100 % puuvillaa sisältäen vahamaisen pinnan siisteyden ylläpitämistä helpottajana.

Itsessään printti on suloinen, sillä siinä on monenlaisia eläimiä, joista osa on kirkkaan keltaiseksi väritettyjä. Tykkään paljon! Essu on siis Vaellus nimisen sarjan tuote.










2017/01/12

merenvihreä huulipuna


Ehkä vuosi sitten löysin Viva La Divalta merenvihreän huulipunan ja minusta se oli todella hieno ja mielenkiintoinen erikoisuutensa vuoksi, mutta en kuitenkaan ostanut sitä. Vuoden aikana kävin aina välillä katselemassa sitä, muttei ikinä se lähtenyt mukaan, kunnes joulukuussa ostin sen nyt viimein lahjakortin innoittamana!




Olen tykännyt väristä todella paljon. Se korostaa todella kivasta vihreitä silmiäni ja väri muuntelee itseään kivalla tavalla eri valossa.

Tuote myös levittyy todella hyvin. Itse käytän alla Essenceltä mahdollisimman omieni huulten sävyistä rajauskynää, jotta tämän tuotteen väri pääsisi mahdollisimman hyvin oikeuksiinsa ja kestäisi pidempään ja siististi huulilla.





Huulipuna on siis Vitamin E -sarjan Moon Walk 118 sävyssä oleva puna. Tuotetta ei ole myöskään testattu eläimillä.



2017/01/08

2016 pähkinänkuoressa



Tein pienen katsauksen kuluneeseen vuoteen. Postausta oli kiva tehdä, sillä muistin vasta kuvia katsoessa mm. alkuvuoden tapahtumat.


Tammikuu, helmikuu & maaliskuu


Kuopiossa rentoutumista, hotelliviikonloppu Helsingissä ja käynti Kiasmassa, omat synttärit, jolloin sain 40 tulppaania, mietekirjojen lukemista, elokuvien arviointia, hajonnut tietokone ja hiustunteja.

Siitä 1/4 oli tehty.



Huhtikuu, toukokuu & kesäkuu


Vapun viettoa, aikaisesta kesästä nauttimista, sushi piknikiä, kalanruotolettiä, kesäkuun sadesäitä, kevään kukkia ja asukuvia.

Siitä 2/4 oli tehty.



Heinäkuu, elokuu & syyskuu




Reissailua ympäri Suomea, extempore reissuja luontoon, meikkien hamstrausta, yrtin tuoksuisten kynttilöiden polttamista, syksyn kuvaamista ja hymysuu kuvia.

Siitä 3/4 oli tehty.



Lokakuu, marraskuu & joulukuu


Viikonloppuisia juoksenteluja messukeskuksella, vaatteiden kierrätystä, Essencen mattaisten huulipunien tehokäyttöä, matkailua mm. Jyväskylään, runokirjan lukemista, joulukalenterien avaamista, lumien tuloa ja menoa sekä uusi objektiivi.

Siitä 4/4 oli tehty.