A J A T U K S I A N I

Tässä postauksessa ei varmasti tule olemaan päätä eikä häntää. Kirjoitan tätä ajatuksenvirrassa rankan päivän jälkeen tietysti keskellä yötä. Lauantaina eli eilen kävin Helsingissä taas toista kertaa kuukauden sisässä. Tämä reissu oli jotenkin paljon väsyttävämpi, syytä tälle en tiedä. Reissu meni hyvin ja eilen oli muutenkin jo aamulla ihan toiset matkat ja puuhat, joten aamusta asti sai tehdä ja mennä. Tänään eli sunnuntaina matkaan Kuopioon pääsykokeisiin. Tiistaina myöhään illasta pitäisi takaisin Kouvolaan palata ja voi voi, kun vielä ne valmistujaisjuhlatkin pitäisi järjestää. Kortit sentään sain lähtemään, mutta nekin (ainakin omasta mielestäni) lievästi juosten kustuna.

Valmistujaismekon sain hankittua tuossa viime viikonloppuna, kun käväisin Kotkassa. Kyllä on ollut lievästi sanottuna reissua reissun päälle, sillä vielä Lappeenrannassakin käväisin tuossa äitienpäivänä. Mekkoon kuitenkin; se on mielestäni aika fiilistelymekko. Aluksi piti hankkia Ted Baker, mutta loppujen lopuksi mikään ei ollutkaan täydellinen. Aika pahasti sanottu minulta, Ted Bakerin rakastajalta. Yksi mekko kyllä kiinnosti, mutta päädyin kuitenkin valitsemaan toisin.

Valitsemastani mekosta tykkään, sillä se on rento ja samalla kovin juhlava. Se on täysin toisenlainen kuin Ted Bakerin vaihtoehto, joten aika yllättävä valinta minun päälleni. Jos jonkin olen kuitenkin nykymaailmasta oppinut, niin se on uusiutuminen. Freesaus. Muutos. Parannus. Aina pitäisi kokeilla jotain uutta ja poistua mukavuusalueelta ja tottahan se on, jälleen löysin jotain aivan uutta! Toisaalta sekin pitää muistaa, ettei kerralla saa muuttua liikaa, muuten ei pää kestä mukana.

Aikaisemmissa mutinoissani ohitinkin ovelasti sen mitä tänne tulin alunperin kertomaankin. Kyllä pidin taukoa. Tarvitsin sitä. Kroppani suistui suoraan täyteen alamäkeen, kun kaikki 180 opintopistettä pamahti plakkariin. Pitihän siitä palautua, sillä tammikuusta toukokuun puoleen välin tehden päivittäin koulua ja taas lisää hieman koulua, niin ei kroppa sitä kestä. Osasin kyllä rytmittää ja sen huomaa, sillä ei pää olisi muuten tammikuutakaan kestänyt. Käsitettä loma en kuitenkaan tuntenut.

Päällä olleen koulun lisäksi minulla on tosiaan ollut myös mm. AMK-linjojen hakuprosessi, jonka tietysti toivon huipentuvan hyvin. Olen kuitenkin ok mikäli en kouluun pääsisikään, sillä onhan täällä Suomen maassa ja ehkäpä muuallakin niin paljon muitakin vaihtoehtoja. En siis ns. välivuodesta ota stressiä, sillä kukaan ei ole myöskään "pakottanut" hakemaan jatkoa. Onhan sitä jo yksi ammatti hankittuna.

Lyhyesti koko tekstini kuitenkin, mikäli ei kaikkea jaksanut niin tarkasti lukea: Kaikki on jees, mutta hiljaisuus blogin puolella johtui siitä, että olen ollut liian tehokas viimeiset 5 kuukautta. Ensi perjantaista sunnuntaihin juhlitaan, joten se tyylini uudistaja (mekko) saa varmasti käyttöä, kun kolme päivää pitäisi se päällä heilua!

#SeTyhmäLukihäiriöinen

Otsikko sisältää lauseen, jonka olen valittettavasti joutunut kuulemaan ihan itse. Monesti pienenä mietin, miksi en ymmärrä kaikkea. Miksi en osaakkaan lukea? Jopa pelkäsin lukemisen oppimista, sillä paineet sen oppimiseen asetettiin kakkosluokan lopulla todella suuriksi. Olen joutunut taistelemaan tämän asian kanssa koko elämäni. Vanhempani kyselivät asiantuntijoilta, mikä minulla on, mutta vastaus oli aina se sama: sehän on aivan normaalia. Niinhän se on, mutta miksi ei kuitenkaan selvitetä asiaan syytä. Miksi kirjaimet tai sanat hyppii, miksi kirjoitin kaiken väärinpäin peilinä, miksi tein läksyjä joka päivä noin 5 tuntia koulun jälkeen? Viimeinen mainituista on karu fakta, johon opettajat eivät uskoneet. Monelle peruskoulun pahat muistot johtua esimerkiksi kiusaamista. Minulla ei sitä onneksi ole ollut, mutta se miten paljon uurastin ja yritin kouluni eteen oli jotain aivan kamalaa. Silti aina kokeessa luki se jokin "huono" numero. 7 oli minulle kuin 10.

Minulle alettiin valittamaan koulunkäynnistä. Alettiin syyttelemään kuinka moinen ei kiinnostaisi. Joopa joo, kuinka moni muu tekee tehtävät tunnollisesti joka päivä, vaikka se veisi sen 5 tuntia? Ei varmaan kovin moni, tai sitä ei ainakaan minulle tullut ilmi. Monet ikäiseni tekivät läksynsä käytävällä juuri ennen tunnin alkua ja kokeesta tuli 8.

Opin todella paljon puhumalla asioita tai tekemällä samaan aikaan jotain muuta pientä ja samalla kuunnellen. Tämä kiellettiin minulta täysin. Vanhempani ramppasivat koululla kaikissa kolmannen asteen kuulusteluissa vuokseni, sillä olin taas metelöinnyt tunnilla. Eräänä kevät aamuna äitini toi lukihäiriön todistuspaperit koululle. Luvattiin kaikki maan ja taivaan väliltä. Vielä näin kolmen vuoden jälkeen lupauksista, mitään ei olla tehty. Kun peruskoulun loppu sitten viimein koitti, minua pelotti tuleva. Minut oltiin lytätty täysin. Kykyjäni vähäteltiin tai niiden kerrottiin puuttuvan täysin. Olin se tyhmä lukihäiriöinen.

Nyt, keväällä 2017 olen ammattikoulussa toisella luokalla ja valmistun näillä näppäimillä. Keskivaikea lukihäriö teki minulle vaikeudet, josta selvisin rakentamalla iskunkestävän kuoren ympärilleni. Kuoressani tein kaiken minkä pystyin. Nykyisessä koulussani tunnen olevani hyväksytty oppijana, minulle on sanottu jopa että hei hyvä.

Oppimishistoriani vuoksi minulle jäi päälle todellinen yli-suorittaminen ja pettymyksen pelko. Tein sitä myös tässä koulussa, mutta se ei kuitenkaan tuntunut siltä. Tästä olen nauttinut ja nyt se kaikki suorittaminen ja pelko palkitaan; valmistun peruskoulupohjalta ammattikoulusta kahdessa vuodessa. Asian sulattamiseen minulla meni noin viikko. Sitten aloin epäilemään kykyjäni ja romahdin täysin, mutta lopulta ymmärsin, että olen oikeasti onnistuja ja jopa jollekin muulle kaltaiselleni se esimerkki. Elämä vaan pakottaa menemään läpi sen vaikean. Ja niin se on sitten mentävä!