2016/05/27

toukokuun suosikit


Kuukauden sarja: Olen katsonut todella paljon yhteensä neljää sarjaa. Sex and the City, Game of Thrones, Family Guy sekä Sohvaperunat. Kolmea ensimmäistä olen katsellut aikaisemminkin, mutta tässä kuussa täysin uutena tuttavuutena ja suosikkina on tuo Yle 2:lla esitettävä Sohvaperunat, joka tosin juuri loppui. Eräs yö Yle esitti viime kauden putkeen, joten tallensin ne ja katsoin sitten aamulla, sillä minulla oli vapaa päivä. Oli kyllä hauska sarja, sai ainakin nauraa.

Myös Ylen #sekasin on erittäin mielenkiintoista katsottavaa. Tottahan se on, jokainen on joskus hieman sekaisin !





Kuukauden elokuva: Katsoin kaksi muutakin The Hangover -sarjan elokuvaa ja taas pääsin nauramaan jopa ääneen.


Kuukauden muodillinen juttu: Olen tässä kuussa ollut ihan rakastunut uusiin Essencen tuotteisiini. Kuitenkin tämän kategorian tältä kuulta sai silmille asetettava viilentävälappu. Minusta tuo on todella ihana nyt, kun jodun opiskeluni puolesta istumaan paljon koneella ja silmät väsyvät. Omani ostin joskus viime vuoden lopulla Seppälästä ja tarpeeseen on tuo ajoittain tullut.





Kuukauden tapahtuma: Kesäiset ilmat ovat olleen varmasti monen mieleen tässä kuussa. Kesä tuntui tulevan humauksessa, sillä jo 5.5. pystyin kävelemään jo shrotsit jalassa jopa illalla, kun muutama viikko sitä ennen oli vielä lumet maassa. Tuntuu todella hassulta, että kesä saapuikin näin äkkiä ja puutkin ovat jo täysin vihreinä.

Olen syönyt jo monesti ulkona, vaikken vielä olekkaan saannut tavoitetta piknikillä käynnistä olekkaan täyttänyt. Olen päättänyt, että kokeilisin monia erilaisia ruokia tämän kesän aikana.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti