2019/09/29

terkkuja 9 kuukauden edestä


Viimeisimmästä postauksestani täällä on peräti 9 kuukautta aikaa. Tuossa ajassa olen ehtinyt sanoa jo lopettaneeni bloggauksen. Kaikesta huolimatta olen pitänyt blogini linkkiä Instagramini biossa, sillä sen poistaminen tuntui liian julmalta tätä kohtaan. Tämä onkin kuin onkin se mitä haluan tehdä vaikka välillä ajanpuute tekeekin motivaatiostakin vähäistä.

Tuona yhdeksänä kuukautena, jonka olen poissa ollut, en ole käynyt katsomassa kertaakaan mitä blogiini kuuluu. Kävin nyt kurkkaamassa miten tämä on elänyt poissaoloaikanani ja totesin, että ilmeisesti kiinnostuneita tällä sivustolla yhä löytyy. Katsojaluvut olivat hiljaisuuteni aikana pysyneet samalla tasolla kuin blogatessa hiljaisempina kuukausina. Yhtä postaustakin oltiin luettu lähes 300 kertaa, joka on lähes kuolleelle lifestyle-blogille mielestäni aika yllättävä määrä.






No mitä minulle nyt sitten kuuluu? Hyvää kuuluu, asiat on hyvin. Minulla on vakituinen duuni, onnellinen parisuhde ja harrastuksia joista nautin. Olen tänä vuonna ehtinyt reissaamaan niin Suomessa kuin Suomen ulkopuolellakin ja nämä reissut kaikki ovat onnistuneet mielestäni loistavasti. Voisin niistä ehkä jatkossa jotain pientä kirjoitella. Pidemmällä reissuilla tässä on tullut käytyä Varsovassa, Tromssassa, Kööpenhaminassa ja kahdesti Levillä.

Kööpenhaminassa kävin itseasiassa ihan hiljattain, viime viikolla. Edeltävänä iltana nappasin Aurinkomatkoilta lennot ja hotellit ja aamulla senkun lähtöön. Monet puhuvat aina pahasti (etenkin tänä Thomas Cookin konkurssin aikana) näistä valmismatkoista, mutta itse koen ne helpoiksi ja nopeiksi, sillä kaiken saa katsottua valmiiksi kerralla yhdellä sivulla ja sen jälkeen matkaa vain odottelemaan. Varsovan reissun varasin myös nimenomaan Aurinkomatkoja käyttäen.

Norjassa, pääasiassa Tromssassa käytiin ihan sitten autolla. Matkalla kierrettiin ympäri ämpäri minne suuntahalu vaan vei eikä kiirettä ollut vaikka kaiken kaikkiaan käytimme koko reissuun vain 4 päivää. Yövyimme kaksi yötä Tromssassa Scandicilla.




No mitäs sitten jatkossa? Minähän hain itseasiassa kouluun tässä syksyllä. AMK-koulutuksien haku pärähti tämän kuun alussa käytiin ja heti ekana päivänä kirjottelin hakemukset sisälle. Keväällä en hakenut mihinkään, mutta nyt ajattelin, että voisihan sitä vaikka kokeilla. Ehkä minusta joku päivä tulee rakennusmestari tai logistiikka-alan insinööri!

Ehkäpä palailen jatkossa hieman useammin, mutta ei oteta siitä stressiä. Haluisin todella tehdä tätä enemmän, mutta on fakta että elämäni tuppaa olemaan hektistä, kun on työt ja kaksi kotia samalla kadulla <3






2019/01/07

2 0 1 9


Viime vuosi ei ollut millään tavalla normaalia erikoisempi, muttei ollut hirveän rankkakaan sen tapahtumista huolimatta. Vuosi 2018 opetti minulle asioita ja sen aikana aloin kyseenalaistamaan paljon asioita ja tapahtumia elämässä. Kuluneen vuoden aikana opin paljon uusia asioita, remontoin, kasvatin huomaamattani hiukset unelma mittaani ja tein paljon töitä. Sain myös esimerkiksi autokoulun kokonaan pois alta (13 vuoden päästä sitten uudestaan, jee), paljon uusia ystäviä ja kulutin asfaltin pintaa autolla varmasti paljon enemmän kuin ikinä.

Vuosi antoi ja otti. Arvostus ja kiitollisuus omaan terveyteen nousi paljon. Oma ammatti alkoi taas innostaa aivan uudella tavalla ja uudet harrastukset toivat päiviini lisämaustetta. Viime vuosi oli hyvä, kiitos siitä jokaiselle mukana olleelle!




Vuodelta 2019 en ole halunnut varsinaisesti mitään kummempia. Teen nykyään asioita hetkessä, en halua suunnitella liikoja. Tottakai lupasin itselleni joitain perinteisiä klisee juttuja, kuten urheilun lisääminen (joulukuun aikana treenasin vain ehkä 4 kertaa) ja minun kestolausahdun blogin osalta: alan käymään täällä useammin päivittelemässä. Olen kuitenkin viime vuonna pohtinut paljon sitä, että lopettaisin ajanpuutteen vuoksi ja tämä askarruttaa mieltäni yhä. Tänne on kuitenkin kiva palata ja tykkään luoda sisältöä.

Koen, että tänä vuonna teen pohjaa elämälleni, mutta ne isommat jutut tapahtuvat sitten myöhempinä vuosina. Toki muutama unelma olisi uskomatonta saavuttaa jo tänä vuonna ja aloin tähdätä niihin tosissani jo vuonna 2018 ellen jo sitäkin edeltävänä.




Koen, että elämäni ja minä olen hyvässä pisteessä ja uskon tulevan olevan vieläkin parempaa. Tiedän mitä haluan tältä vuodelta ja olen hyvin motivoitunut niiden saavuttamiseen. Se tekee tästä vuoden alusta vieläkin parempaa. On uskomaton tunne, kun tajuaa ettei todellisuudessa mikään rajoita itseään. Jos rajoittaa, voi alkaa kyseenalaistaa myös sitä. Kyseenalaistaminen asioissa on laittanut minua viime vuonna niin paljon eteenpäin ajatuksissa ja teoissani. Usko siis omaan itseesi ja anna oikeasti tilaa omille ajatuksille, älä muiden määräyksille. Vain sinä tiedät mikä olet, vaikka joku muu toista väittääkin. Ole siis rehellinen itsellesi. Siispä hyvää alkanutta vuotta jokaiselle!





2018/10/07

kaikille kivempi deodorantti


Olen etsinyt itselleni hyvää alumiinitonta deodoranttia ja nyt koen vihdoin löytäneeni sellaisen. Anti-perspirantit ovat olleet jo pitkään vähän sellainen "käytän kun en keksi muutakaan". Nyt vihdoinkin jollain tavalla valaistuin, että myös Urtekram myy deodorantteja. Kauppaanhan sitä oli lähdettävä.





Kuten ylemmässä kuvassa näkyy, tuote on saannut kolme kivaa merkintää kylkeensä. Olen innoissani siitä, että tuote on vegaaninen!

Tuoksusta sen verran, että ainakin Citymarketista, josta minä tuotteen matkaani nappasin oli monia eri tuoksuvaihtoehtoja mm. ruusu, kookos, lime ja aloe vera. En tiedä hajuttomasta versiosta, onko sellaista edes olemassa Urtekramin valikoimassa. Ruusu oli kuitenkin henkilökohtaisesti lähimpänä omaa suosikkituoksua, joten sen myös sitten ostin. Toki kaksi muutakin tuoksua olisi kiva joskus kokeilla! Ruusu on mielestäni kiva ja sopii hyvin deodoranttiin. Se ei ole liian voimakas, mutta ei tuoksu myöskään katoa täysin.




Kuten aikaisemmin mainitsin, niin etsinässä oli alumiiniton deodorantti. Tässä se on "korvattu" Potassium Alum -nimisellä luonnon mineraalikristallilla. Se estää hajubakteerien kasvua iholla.

Oma ihoni ei ole aina kestänyt antipersiranttien tyyliä estää hikoilu, joten välillä se on ollut myös rikki. Tämä tuote on kuitenkin antanut minulle ainakin hyvän fiiliksen siitä, ettei näin tulisi enää tapahtumaan tämän deodorantin kanssa!