Näytetään tekstit, joissa on tunniste outfit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste outfit. Näytä kaikki tekstit

2019/09/29

terkkuja 9 kuukauden edestä


Viimeisimmästä postauksestani täällä on peräti 9 kuukautta aikaa. Tuossa ajassa olen ehtinyt sanoa jo lopettaneeni bloggauksen. Kaikesta huolimatta olen pitänyt blogini linkkiä Instagramini biossa, sillä sen poistaminen tuntui liian julmalta tätä kohtaan. Tämä onkin kuin onkin se mitä haluan tehdä vaikka välillä ajanpuute tekeekin motivaatiostakin vähäistä.

Tuona yhdeksänä kuukautena, jonka olen poissa ollut, en ole käynyt katsomassa kertaakaan mitä blogiini kuuluu. Kävin nyt kurkkaamassa miten tämä on elänyt poissaoloaikanani ja totesin, että ilmeisesti kiinnostuneita tällä sivustolla yhä löytyy. Katsojaluvut olivat hiljaisuuteni aikana pysyneet samalla tasolla kuin blogatessa hiljaisempina kuukausina. Yhtä postaustakin oltiin luettu lähes 300 kertaa, joka on lähes kuolleelle lifestyle-blogille mielestäni aika yllättävä määrä.






No mitä minulle nyt sitten kuuluu? Hyvää kuuluu, asiat on hyvin. Minulla on vakituinen duuni, onnellinen parisuhde ja harrastuksia joista nautin. Olen tänä vuonna ehtinyt reissaamaan niin Suomessa kuin Suomen ulkopuolellakin ja nämä reissut kaikki ovat onnistuneet mielestäni loistavasti. Voisin niistä ehkä jatkossa jotain pientä kirjoitella. Pidemmällä reissuilla tässä on tullut käytyä Varsovassa, Tromssassa, Kööpenhaminassa ja kahdesti Levillä.

Kööpenhaminassa kävin itseasiassa ihan hiljattain, viime viikolla. Edeltävänä iltana nappasin Aurinkomatkoilta lennot ja hotellit ja aamulla senkun lähtöön. Monet puhuvat aina pahasti (etenkin tänä Thomas Cookin konkurssin aikana) näistä valmismatkoista, mutta itse koen ne helpoiksi ja nopeiksi, sillä kaiken saa katsottua valmiiksi kerralla yhdellä sivulla ja sen jälkeen matkaa vain odottelemaan. Varsovan reissun varasin myös nimenomaan Aurinkomatkoja käyttäen.

Norjassa, pääasiassa Tromssassa käytiin ihan sitten autolla. Matkalla kierrettiin ympäri ämpäri minne suuntahalu vaan vei eikä kiirettä ollut vaikka kaiken kaikkiaan käytimme koko reissuun vain 4 päivää. Yövyimme kaksi yötä Tromssassa Scandicilla.




No mitäs sitten jatkossa? Minähän hain itseasiassa kouluun tässä syksyllä. AMK-koulutuksien haku pärähti tämän kuun alussa käytiin ja heti ekana päivänä kirjottelin hakemukset sisälle. Keväällä en hakenut mihinkään, mutta nyt ajattelin, että voisihan sitä vaikka kokeilla. Ehkä minusta joku päivä tulee rakennusmestari tai logistiikka-alan insinööri!

Ehkäpä palailen jatkossa hieman useammin, mutta ei oteta siitä stressiä. Haluisin todella tehdä tätä enemmän, mutta on fakta että elämäni tuppaa olemaan hektistä, kun on työt ja kaksi kotia samalla kadulla <3






2018/08/01

onnellinen elokuu


Otsikko kertoo projektista, joka kantaa kyseistä nimeä. Projektista, joka käsittelee alkanutta kuukautta ja pyrkii luomaan uusia tavotteita ja ajatuksia. Edellinen kuukausi on ollut täynnä töitä töiden perään. Huonoja uutisia, muutamia nukuttuja tunteja päivien välissä ja niiden jälkeen yritetty tehdä jokaisesta päivästä silti kiva. Kesähän on tunnetusti suorittamista, mutta ei tästä pitäisi silti suuria paineita ottaa.

Olin uimassa kuuman päivän jälkeen järvessä, kun keksin tämän projektin. Se käsittelisi onnellisuutta monessa eri kulmassa. Henkistä, fyysistä ja jaettua. Tämä on kuin uudenvuodenlupaukset vol. 2, mutta tällä voi olla paljon viisaampi merkitys, sillä kaikkea aloitetaan tavoittelemaan samantien. Monesti uudenvuodenlupaukset jäävät roikkumaan ja lopulta unohtuvat.




Tässä kuussa keskityn etenkin seuraaviin asioihin:

1. LIIKUN ENEMMÄN
Kuntoilu, liikunta ja muu vastaava on tupannut tässä kesällä menneen todella pieneen määrään. Nyt pyrin tekemään jotain taas joka päivä. Välipäivinä kävelylenkki, jooga, meditointi tai putkirullaus saa toimia virkistävänä tekijänä päivään. Olen myös kuntoilua laajentanut hyvin paljon muihinkin kuin vain perus treenaukseen (toki aikaisemmin olen näitä tehnyt mutta paljon harvemmin). Jalkapallo, pyöräily, juoksulenkit, frisbeegolf ja kuntoilu mielessä uinti ovat olleet kuluneen kesän aikaina todella kivoja. En halua liikunnasta kuitenkaan luoda totaalista pakkoa, sillä jos ei oikeasti vain jaksa rankan pitkän päivän jälkeen vielä urheilla, ei tarvitse. Olen siis itselleni armollinen.


2. ENEMMÄN LOOGISIA RATKOTTAVIA
Näissä olen kesän aikana parantanut, mutta ainahan näitä voi vielä lisätä. Sanaristikot, sudokut jne. ratkottavat saavat lisääntyä päivissäni. Aivot vain siis jumppamaan!





3. NÄE KAVEREITA
Vaikka nyt kesällä on tullut ystäviä ja kavereita nähtyäkin, voihan heitäkin nähdä enemmän. Välillä vain sitä pysähtyy miettimään kuinka upeita ihmisiä on elämäänsä saanut!


4. MATKAILE
Autoilu on minulle hyvin tärkeä asia. Rakastan olla tien päällä ja kuunnella hyvää musiikkia. Kesäkuussa tuli tuhansia kilometrejä mentyä ja heinäkuussa työt söivät suuren osan tältä saralta. Nyt kuitenkin haluan tehdä aikaa kyseiselle intohimolle. Hyvässä seurassa ja hyvällä autolla kelpaa mennä, vaikka mihin!


5. LEPÄÄ, NUKU, RENTOUDU
Unet kärsivät hyvin paljon kuluneena kuukautena. Tulin kotiin aina reilusti jälkeen keskiyön ja seuraavana päivänä töihin, josta suoraan menin aina johonkin. Tämä saa kuitenkin jäädä edes siltä osin, että luon itselleni oikeasti aikaa nukkua. Koska olin lähes poikkeuksetta aamusta iltaan töissä, päivien kuumuudet jäivät näkemättä vapaapäiviä lukuunottamatta. Nauroinkin, että elin kesää öisin olemalla rannalla myöhään alkuyöhön ja pelaillen esimerkiksi rantalentopalloa tunteja. Nyt kuitenkin minun täytyy saada itselleni luotua aikaa myös levolle.


6. LUKUTOUKKAILE
Kulutin kirjoja muistaakseni kesäkuussa kuukauden lomani aikana 6-7 kappaletta. Se on aikamoinen määrä minulle. Tämä sitten jäi kuten ennustin ja nyt pitäisi palata takaisin siihen. Ymmärsin, kuinka paljon kirjojen luomat maailmat ja ajatukset piristävät, luovat uutta pohdittavaa ja oikeasti parantavat mielestäni paljon kuukaudenkin aikana kielellistä osaamista. Pitkät romaanit, lyhyet runokirjat, kaikki menevät.




2018/06/04

valmistujaiset


Viime perjantai ja lauantai olivat todellisia juhlapäiviä, kun monet ystäväni valmistuivat tai saivat painaa lakin päähänsä. Olen niin ylpeä heistä jokaisesta ja todella onnellinen joka ikisen puolesta. Sää oli todella hyvä koko viikonlopun, oli aurinkoista ja kuumaa. Hyvä mieli, hyvä sää ja hyvä syy juhlia, täydellinen paketti siis.




Oma valmistuminen tuntuu jotenkin samalla niin kaukaiselta kuin myös juuri eilen tapahtuneelta. Kuinka vuosi voi humahtaa noin äkkiä? Joskus tosiaan kaikesta huolimatta silti tuntuu, että omista juhlistani olisi oikeasti hyvin pitkä rako nykyhetkeen ja olisin ollut aikuisuuden suurissa kengissä vieläkin kauemman aikaa kuin vain tämän 12 kuukautta.




Olin viime kesänä työttömänä. Kouluun en pääsyt ja tavotteita oli, mutten ollut varma mihinkä tarttuisi. Pääsin töihin sitten elokuun alkupuolella ja siellä tiellä olen yhä. Kevään alussa blogini hiljeni kokonaan ja syyksi sanon tutut kiireet. Kevät oli todella tiukka aikataulullisesti ja halusin täysin keskittyä siihen, että saan kaiken välttämättömän tehtyä valmiiksi ajallaan. En halunut tehdä blogistani vieläkään stressin aiheuttajaa, joten päätin jättää tämän joskus ehkä palatakseni.

Huhtikuussa aloin pohtimaan lopettamista kokonaan ja itseasiassa koko blogini poistoa. Tämä jäi kuitenkin ajatuksen tasolle ja taas tämä sivu jäi unholaan. Nyt kuitenkinkin päätin palata. Minulla on kokonaan tämä kuukausi aikaa keskittyä vaikka vain blogiini (toki jalkapallon MM-kisoja samalla seuraten), sillä minulla alkaa päälle kolmen viikon ansaittu kesäloma tällä viikolla.





Juhlamekkoni tarina on tosiaan vähintääkin yllätyksellinen. Aluksi haaveilin, että saisin kyseisen mekon omaksi valmistujaismekokseni, mutta mekko olisi pitänyt tilata verkkokaupasta ja aikaa oli niin vähän, etten uskaltanut ottaa riskiä sen suhteen. Harmikseni kyseinen mekko myytiin loppuun juuri toukokuun loppua kohden, joten en pystynyt hetken pohdinnan jälkeen ostamaan sitä myöskään tulevia juhlia ajatellen.

Elo-syyskuussa huomasin Ted Bakerin Facebook kirpputorilla mekosta julkaisun ja kun tajusin, että mekko oli käyttämätön (lapun kiinni) ja se oli juuri minun kokoani en kahdesti miettinyt. Mekon myyjä oli myös asettanut mekolle naurettavan pienen (verrattuna mekon lähtöhintaan) hinnan ja se yllätyksekseni sisälsi vieläpä postikulutkin. Mekon tullessa postissa kotiin, se oli niin henkeäsalpaavan kaunis, että aikaisemmin näkemäni kuvat siitä eivät olleet lähelläkään samaa tasoa.

Kyseessä on tosiaan Ted Bakerin Nimah Citrus Bloom V Neck -mekko. Kaunis ylipolven mekko sopi mielestäni hyvin Mangon mustaan pikkulaukkuuni, jonka hauska siksak-pinta toi juuri tähän pituuteen pientä katkoa.




2018/02/25

mitä tekisin miljoonalla


Ajattelin tehdä tämmöisen pienen haavepostauksen, sillä tällä hetkellä televisiossa pyörii Haluatko Miljonääriksi ja Eurojackpotin 90 miljoonaa päätyi lopulta Suomeen. Katsotaanpas siis mitä minä tekisin miljoonalla, mikäli sellainen tilille jostakin yllätyksenä kilahtaisi!


1. Unelmien omakotitalon rakennuttaminen
Ensimmäiseksi se yleisin käyttökohde pois alta. Kyllähän se on pitää olla ja mikä olisikaan ihanampaa kuin saada uusi, monien unelmien koti!




Takki - Raiski // Laukku - Valentino // Farkut - Only //
Kaulahuivi - Pieces // Paita - GinaTricot



2. Uusi auto
Tämäkin on toinen varsin yleinen kohde, mutten ihmettele miksi. Menopelin myötä saa mahdollisuuden mennä ja tulla silloin kuin siltä tuntuu. Ihan mitään Lamboa tai Ferraria en ehkä ostaisi, mutta kuitenkin joku hieman parempi kuin perus kauppakassi-Kiat.


3. Hyväntekeväisyys
Summaa en jaksa pohtia, mutta puolet siitä päätyisi Suomeen, loput auttaisivat muualla maailmassa. Tämä on mielestäni todella tärkeä käyttökohde. Ehkäpä matkustaisin jopa itse maihin auttamaan fyysisestikin näitä ihmisiä enkä vain rahallisesti tukisi.




4. Ostaisin kaksi bengalin kissaa
Nämä katti matikaiset kun tuppaavat maksamaan maltaita, joten tälle listalle pääsy on mielestäni ihan oikein.


5. Alkaisin yrittämään omaa kosmetiikkayritystä
Tämä on samalla pieni salainen haaveeni, jota olen oikeastaan koko meikkaushistoriani ajan pyöritellyt päässäni. Osa miljoonasta auttaisi kovin pitkälle. Muuten en usko, että lähtisin hommaa yrittämään, mutta juuri se "ylimääräinen" raha auttaisi taatusti minua saamaan haaveesta kiinni edes jollain tavalla. 


Mitä sinä tekisit miljoonalla?



2018/01/04

vuoden vaihteen biisilista


Tarvii // Aksim ft. Rich Preacher, Tuomo Dalhblom
Älä Lähde Vielä Pois  // Cheek
Aurinkokuningas // Haamu
Plain Jane // A$AP Ferg
Vastalääke // Raappana
Bägi // Cledos ft. Kube
Kynttilät // Aleksanteri Hakaniemi
Manteli // Teflon Brothers ft. Spekti, Petri Nygård





Takki - Raiski // Kaulahuivi - Pieces // Neulepaita - KappAhl // Farkut - Only // Laukku - H&M


Ruin The Friendship // Demi Lovato
Games // Demi Lovato
Hitchhiker // Demi Lovato
Revenge // P!nk ft. Eminem
River // Eminem ft. Ed Sheeran
Miss You So Much // Miley Cyrus
Bad Mood // Miley Curys
I Did Something Bad // Taylor Swift
Don't Blame Me // Taylor Swift
This Is Why We Can't Have Nice Things // Taylor Swift




Illmane // DJ Ibusal ft. DJ Kridlokk
Kosketa // Reino Nordin
Popkorni // JVG
Bulevardi // Tiemiehet
Sinitarraa // WIL
Päällekkäin // Ida Paul & Kalle Lindroth
Solmussa // Pikku G ft. BEHM
Vien Sut Himaan // Bang For The Buck ft. Kasmir
Kyylä // Mäk Gälis ft. DJ Susinaama, Goucci
Uusi-Seelanti // Hätä-Miikka
Halipula // DEM ft. PistePiste




2017/11/05

kuukauden suosikit - lokakuu


Kuukauden biisi/levy: Tykästyin erittäin paljon sekä Fergien uuteen albumiin Double Dutchess että myös Niall Horanin soolouransa ensimmäiseen pitkäsoittoon nimeltä Flicker.


Kuukauden ruoka: Kuukauden ruokana toimi sienet. Käytin kyseisiä herkkuja erilaisiin kastikkeisiin ja pizzoihin ja ei vitsit kuinka herkkua tulikaan.





Kuukauden muodillinen juttu: Tuo Marimekon pikkulaukku, joka kuvissa näkyy. Aivan ihastuttava kuosi ja kaunis, tumman sininen pohjaväritys.


Kuukauden tuoksu: Tämä kuukausi on tuoksunut upeilta Yankee Candleiltä. Kaikki ihanaiset kynttilöiden tuoksut ovat vallanneet ainakin minun kotini.




Takki - Vila // Paita - Marimekko // Housut - Freddy // Laukku - Marimekko


Kuukauden inspiroivin ajatus: Inspiroivin asia ja ajatus kaiken kaikkiaan kuukaudessa on ollut kosmetiikka käyttöön -projektini, jonka ensimmäinen välikatsaus on lähiaikoina tulossa tänne bloginkin puolelle! Lähtötilanne postaukseen pääset tästä.


Kuukauden tapahtuma: Hauskasti ylempään kosmetiikan käyttöön liittyen puolestaa I Love Me -messuilla tuli ostettua taas lievät varannot tuotteita. Messujen ostoksien esittelyt löydät täältä.




Kuukauden sarja: Stranger Things sai uusia jaksojaan aivan loppu kuusta Halloweenin vuoksi Netflixiin. Kyllä niitä sai odottaakin, aivan loistava sarja!



2017/10/23

kysymyksiä kiitos


Ajattelin, että voisin ensi kuussa johonkin väliin ujuttaa Q&A-postauksen, joten kysymyksiä voisi ainakin tuohon 1.11. saakka kysellä niin monta kuin vain mieli tekee!

Tosiaan sinun ei tarvitse olla millään tavalla kirjautunut kommentoidaksesi ja voit ihan anonyymisti suorittaa moisen operaation. Aiheilla ei ole väliä! En välttämättä vastaa kaikkiin kysymyksiin, mikäli se tuntuvat liian henkilökohtaiselta tai liittyvät liikaa esimerkiksi lähimmäisiini.




Kiitos paljon kysymyksistä jo etukäteen!


2017/10/20

tämä vai tuo


Ajattelin, että olisi hauska tehdä jokin meikkitagi, joten tästä olisi varmaan hyvä aloittaa. Kolme kategoriaa, joissa on kumpi vai kampi meiningillä varustettuja kysymyksiä.

Pidin myös noin viikon taukoa blogista, jonka vuoksi loppu kuun postauksia saattaa tulla normaaleista totutuista päivistä poiketen!

Kuvissa päälläni oleva paita on hankittu Terranovasta.





Meikki

Poskipuna vai aurinkopuuteri
Huulikiilto vai huulipuna
Silmänrajaus vai ripsiväri
Meikkivoide vai peitevoide
Neutraali vai värikäs silmämeikki
Kiinteä vai irto luomiväri
Siveltimet vai sienet


Kynnet

O.P.I vai China Glaze
Pitkä vai lyhyt
Oma kynsi vai tehty
Kirkas vai tumma
Kukalliset vai ilman kukkia




Muoti

Farkut vai collegehousut
Pitkä- vai lyhythihainen paita
Mekko vai hame
Raidat tai ruudut
Varvastossut tai sandaalit
Huivit vai hatut
Roikkuvat vai nappimalliset korvakorut
Kaulakorut vai käsikorut
Korkokengät vai tasapohjaiset
Takki vai huppari



2017/10/02

kysymykset kuin kaverikirjasta


Postauksen idean sain Holyfacepalm-blogista, kun Emma kertoi omat vastauksensa postauksessaan.


Aamupala, lounas vai päivällinen?
Itselleni aamupala on tärkein. Aamulla täytyy saada vihreää teetä ja esimerkiksi leipää ja hedelmiä. Myös esimerkiksi juuri puristettu appelsiini- ja tyrnimehu ovat aamun aloittajat.'


Juotko muroissa käytetyn maidon?
En aikaisemmin ole muroista niin kauheasta tykännyt, mutta kokeiltuani kauramaidon kanssa, niistä tuli ihan kivoja. Kauramaidon tilkat siis juon, pikkusena maito vain oksetti joten en todellakaan sitä lopuksi juonut.


CD, radio vai puhelin autossa?
No ehdottomasti puhelimesta lähetetty Spotifyn lista, jossa on sen hetken lempparikappaleet.




Ikkuna- vai käytäväpaikka?
Ikkunapaikka, jos vieressä istuu joku tuttu, muuten käytävä.


Ensin shampoo ja sitten suhkugeeli vai toisinpäin?
Ensin shampoo, sitten sauna ja sitten suihkugeeli. Ja saunon siis aikalailla joka päivä.


Oletko stressaava vai rento?
Tilanteesta riippuen. Mikäli on oikeasti tärkeä päivä niin stressiä kertyy. En kuitenkaan jokaisesta hiuksen haituvasta ahdistella, vaikka niitäkin päiviä on.


Oletko kärsivällinen vai kärsimätön?
Pääasiassa olen kärsivällinen, mutta usein en silti malta odottaa asioiden tapahtumista ja puhun siitä hyvin monelle, mikäli jotakin innolla odotan.


Aikataulutatko menosi vai oletko enemmän go with the flow?
Olen minuuttiaikataulujen kuningatar. Lievästi sanottuna. Stressittömyyteni johtuu nimenomaan siitä, että tiedän pystyväni sekä ehtiväni asioiden kanssa. Stressi syntyy usein tilanteen tuomasta paineesta eikä esimerkiksi tappelusta aikaa vastaan. Minussa on kuitenkin sekin puoli, jossa saatan tehdä yllättäviä ja viikkojakin kestäviä juttuja tai reissuja ihan hetken päähän pistosta.


Mitä haluat/haluaisit tehdä isona?
Haluan lapsia ja ehkäpä joskus lemmikin. Haluan kodin, pihan, auton ja tehdä töitä josta nautin. Haluaisin ehkäpä joskus toimia yrittäjänä täysipäiväisesti tai sitten päätyön ohella. Haluaisin kokeilla asua ulkomailla, en reissata niissä päivän pari. Tärkeimpänä haluan olla kuitenkin onnellinen. Nämä ovat olleet unelmiani vuodesta ehkäpä joka kymmeneen vuoteen, mutta ainahan ne voivat muuttua. Elämää ei voi ennustaa enkä sitä haluakaan.



Takki - Rukka // Paita - Tom Tailor


Lempivaatteesi?
Erittäin vaikea kysymys. Tykkään vaatteistani yhtä paljon ja siksi haluan niitä säilyttääkin. Vaatteet, joilla on suurempi merkitys ovat kuitenkin tietyllä tavalla enemmän suosikkejani. Päällimmäisenä mieleeni tulee molemmat Ted Bakerin mekkoni.


Mitä soitinta haluaisit soittaa?
Piano.


Lontoo vai Los Angeles?
Los Angeles. Kyseinen mesta on vain paljon mielenkiintoisempi.


Lempijuhlapyhä?
En ole pyhäihmisiä sitten lainkaan, mutta vappu ja itsenöisyyspäivät ovat sellaisia, jolloin yleisesti ihmisillä on hyvä fiilis!


Saatko kielen rullalle tai saatko kielen nenään?
Minulle on "siunaantunut" hassu kieli. Saan sen rullalle ja usein kun mietin jotain vaikeaa teen kielellä sellaista "aaltoilevaa" liikettä. Saan kielen myös nenään ja saan sen myös jopa kyynerpäähän, jossa ei muuten moni onnistu. Kokeile? Haha.


Nukutko ovi kiinni vai auki?
Aina kiinni. Pimeässä tai hämärässä kaikkialla pitää aina olla ovet kiinni. Minulla on pienehkö pimeän pelko, joten mitä pienemmäksi rajattu "tarkkailu alue" sitä parempi.


Oletko koskaan varastanut?
En ole.


Tatuoinit vai lävitykset?
Pidän molemmista, mutta usein lävistyksissä jokin on hieman ehkä kauempana omasta tyylistäni.




Konsertit vai teema-/huvipuistot?
Tykkään konserteista sekä huvipuistoista, mutta vastaan tähän konsertin. Niissä on paljo enemmän erillaisuutta.


Musiikki vai kirjat?
Musiikkia tulee kuunneltua lähes päivittäin, mutta kirjoista saa upean fiiliksen, vaikka niitä nykyään harmiksi harvoin luen. Sanon siis kirjat.


Animaatiot vai näytellyt elokuvat?
Molemmat ovat kivoja, mutta vastaan näytellyt.


Mikä oli ensimmäinen keikkasi/konserttisi?
Ensimmäinen jonka muistan näin äkkiseltään oli PMMP ja Lordin keikat jossain. Muistan sen, että kaikki istuivat jossain vilteillä ja sain äidiltä voileivän ruuaksi :D


Puhutko vieraita kieliä?
Englantia. Ruotsia en sitten sanaakaan. Osaan jopa venäjää enemmän!


Makea vai suolainen?
Makea!


Osaatko viheltää?
Kyllä.





2017/09/21

syksyn biisilista


The Way I Are // Bebe Recxha ft. Lil Wayne
Luo // Tommishock
Bastards // Kesha
Woman // Kesha
Too Much To Ask // Niall Horan
Kynnet, Kynnet // Pyhimys ft. Vesta
Paahtaa // Doussi




Timanttei // Kalifornia-Keke
Kultaa // Kalifornia-Keke
Miinus- // Kalifornia-Keke
God Bless American - And All The Beautiful Women In It // Lana Del Rey
Spuge Hunt // Huge L
Back To You // Louis Tomlinson ft. Bebe Rexha & Digital Farm Animals
Solaris // Tommishock ft. Kalifornia-Keke
Sinä Ansaitset Kultaa // Cheek
Fine // Tayler Buono





I Wanna Go Out // American Authors
Sua Cara // Major Lazer ft. Anitta, Pabllo Vittar
Kupla // Ida Paul & Kalle Lindroth
Glorious // Macklemore ft. Skylar Grey
Dirty Work // Austin Mahone
Pitkät Pääl // JVG
Rendez Vous // Inna




...Ready For It? // Taylor Swift
Miami // Kasmir ft. JVG
What Lovers Do // Maroon5 ft. SZA
Pane Mut Sekasin // Aleksanteri Hakaniemi
Save As Draft // Katy Perry
Deeper (Bitch Leave a Comment) // View, Ronya





2017/08/17

viinii wienissä


Illalla lähden Helsinkiin, sillä huomenna tähän aikaan olen jo lentokoneessa ellen jopa jo laskeutunut Itävaltaa, tarkemmin Wieniin. Fiilikset ovat kyllä hyvät, matkaa odottelen innolla! Pientä matkajännitystä on, sillä en ole koskaan aikaisemmin käynnyt kyseisessä maassa. Reissulla olisi tarkoitus lähteä käymään myös Slovakiassa, joten kaksi maata yhdellä reissulla. Reissu käsittää tosiaan neljä kokonaista päivää kiitos aikaisen aamulennon ja myöhäisen yölennon. Matkasta tulee varmasti blogissa lisää sitten myöhemmin, joten jos kiinnostaa kannattaa jäädä seurailemaan!




Pikaiset vinkit matkalle ovat tervetulleita, sillä tiedän vain perus tiedot hintatasosta ja jostain nähtävyyksistä.

Myös pessimistinen luonteeni näkyy valmistelussa: latasin 5 jaksoa Dexteriä ja yhden jakson Keskustyttöjä Netflixistä puhelimeen jos jostain syystä tylsyys vaikka koittaisikin. Kuvasin myös eräästä kirjasta 30 sivua, jotta voisin kirjaakin lukea ilman, että sitä tarvitsisi kanniskella ympäri Eurooppaa. Todellinen niksi-pirkka.



Mekko - YourFace // Kaulakoru - Fiorella // Korvakorut - Kalevala




Sunnuntain postaus tulee kuitenkin normaalisti ja siinä onkin mitäpä muutakaan kuin jälleen pieniä lastenvaatteita. En edes kaikkia hankintoja muksuille täällä blogissa esittele, mutta silti tuntuu niitä tulevan joka viikko!

Instagramissa kannattaa kuitenkin seurailla minua, sillä sinne päivittelen varmasti varmaan joka päivä jotain. Minut sieltä löytää tosiaan nimimerkillä @janita_kristina !


2017/05/07

#SeTyhmäLukihäiriöinen


Otsikko sisältää lauseen, jonka olen valittettavasti joutunut kuulemaan ihan itse. Monesti pienenä mietin, miksi en ymmärrä kaikkea. Miksi en osaakkaan lukea? Jopa pelkäsin lukemisen oppimista, sillä paineet sen oppimiseen asetettiin kakkosluokan lopulla todella suuriksi. Olen joutunut taistelemaan tämän asian kanssa koko elämäni. Vanhempani kyselivät asiantuntijoilta, mikä minulla on, mutta vastaus oli aina se sama: sehän on aivan normaalia. Niinhän se on, mutta miksi ei kuitenkaan selvitetä asiaan syytä. Miksi kirjaimet tai sanat hyppii, miksi kirjoitin kaiken väärinpäin peilinä, miksi tein läksyjä joka päivä noin 5 tuntia koulun jälkeen? Viimeinen mainituista on karu fakta, johon opettajat eivät uskoneet. Monelle peruskoulun pahat muistot johtua esimerkiksi kiusaamista. Minulla ei sitä onneksi ole ollut, mutta se miten paljon uurastin ja yritin kouluni eteen oli jotain aivan kamalaa. Silti aina kokeessa luki se jokin "huono" numero. 7 oli minulle kuin 10.

Minulle alettiin valittamaan koulunkäynnistä. Alettiin syyttelemään kuinka moinen ei kiinnostaisi. Joopa joo, kuinka moni muu tekee tehtävät tunnollisesti joka päivä, vaikka se veisi sen 5 tuntia? Ei varmaan kovin moni, tai sitä ei ainakaan minulle tullut ilmi. Monet ikäiseni tekivät läksynsä käytävällä juuri ennen tunnin alkua ja kokeesta tuli 8.




Opin todella paljon puhumalla asioita tai tekemällä samaan aikaan jotain muuta pientä ja samalla kuunnellen. Tämä kiellettiin minulta täysin. Vanhempani ramppasivat koululla kaikissa kolmannen asteen kuulusteluissa vuokseni, sillä olin taas metelöinnyt tunnilla. Eräänä kevät aamuna äitini toi lukihäiriön todistuspaperit koululle. Luvattiin kaikki maan ja taivaan väliltä. Vielä näin kolmen vuoden jälkeen lupauksista, mitään ei olla tehty. Kun peruskoulun loppu sitten viimein koitti, minua pelotti tuleva. Minut oltiin lytätty täysin. Kykyjäni vähäteltiin tai niiden kerrottiin puuttuvan täysin. Olin se tyhmä lukihäiriöinen.


Nyt, keväällä 2017 olen ammattikoulussa toisella luokalla ja valmistun näillä näppäimillä. Keskivaikea lukihäriö teki minulle vaikeudet, josta selvisin rakentamalla iskunkestävän kuoren ympärilleni. Kuoressani tein kaiken minkä pystyin. Nykyisessä koulussani tunnen olevani hyväksytty oppijana, minulle on sanottu jopa että hei hyvä.




Oppimishistoriani vuoksi minulle jäi päälle todellinen yli-suorittaminen ja pettymyksen pelko. Tein sitä myös tässä koulussa, mutta se ei kuitenkaan tuntunut siltä. Tästä olen nauttinut ja nyt se kaikki suorittaminen ja pelko palkitaan; valmistun peruskoulupohjalta ammattikoulusta kahdessa vuodessa. Asian sulattamiseen minulla meni noin viikko. Sitten aloin epäilemään kykyjäni ja romahdin täysin, mutta lopulta ymmärsin, että olen oikeasti onnistuja ja jopa jollekin muulle kaltaiselleni se esimerkki. Elämä vaan pakottaa menemään läpi sen vaikean. Ja niin se on sitten mentävä!