2016/11/27

3-6-5


Vuosi sitten paljastuit.
Näin mullistui maailmani.
Kauneinpani.
Olethan mulle kaikkeni.
Rakkaudella sulle, kultahippu mulle.








2016/11/24

#onnellisuus


Ajattelin, että voisin tehdä tälläisen pienehkön sarjan näistä # -postauksista, sillä näissä kertoisin kaikkea mitä itse koen erityisen tärkeäksi elämässäni. Siispä aloitetaan tämmöisellä, joka kertoo onnesta ja onnellisuudesta. Siitä, miten minusta tuli onnellinen ja miten kehitän ymmärrystäni asiassa yhä edelleen.





Minulle onnellisuus on erittäin laaja käsite, joka on muuttunut vuosien varrella erittäin radikaalistikin. Ennen saatoin kokea, että ilman jotain tämmöistä en voisi olla onnellinen tai mikäli en näytä juuri tuolta, en ikinä voisi hymyillä. Minulla kesti vuosia löytää se ns. "terve onnellisuus", enkä ole ollut todellakaan yksin, kun sitä etsin. Ilman monia läheisiäni ajatukseni onnesta voisi olla hyvinkin toisenlaiset.

Tällä hetkellä ajattelen, että onnea on viihtyä omassa vartalossaan, vaikka tiedostaisikin sieltä joitakin vikoja, joita en kuitenkaan tykkää sanoa viaksi. Minulle ne ovat vain kohtia, joita ei tarvitse niin paljoa korostaa.

Hyvän omakuvan lisäksi myös ystävät, perhe, hyvä ruoka ja esimerkiksi oma sänky (koti) ovat niitä minun määreitäni onnellisessa elämässä. Voin nykyään sanoa olevani onnellinen, sillä omasta mielestäni minulla on nuo kaikki hyvin.
Kaiken ei tarvitse olla kuitenkaan täydellistä ollakseen onnellinen. Se on mielestäni lause, jonka jokainen ihminen kuuluisi muistaa. Mikäli kaikki ovat omasta mielestäsi tarpeeksi hyvin, se riittää.

Onnen kanssa täytyy mielestäni osata elää. Se on tunne, joka pitää osata hyväksyä ja tunnistaa samoin kuin kaikki muutkin tunteet. Minun itseni on  syytä kehittää itseäni myös tuossa tunnistamisessa ja etenkin onnen hyväksymisessä. Voi tulla hetkiä, jolloin sitä ajattelee ettei saisi olla onnellinen. Jälkikäteen sitä joskus ymmärtää miten oikeasti oli onnellinen silloin ja silloin. Pitäisi ajatella, että minä olen nyt onnellinen. Nyt ja nyt.





2016/11/22

kodin hankintoja - keittiöntekstiilit


Tykkään sisustamisesta erittäin paljon ja viime aikoina on tuntunut siltä, että vaatteet tai jopa meikit eivät ihan niin paljoa enää kiinnostakkaan kuin mitä esimerkiksi kodintekstiilit. Keittiöön ja ruokailutilaan on tullut nyt hankittua nyt aika paljon tuotteita, mutta vaihtelu virkistää, eikös ? Olen huomanut myös, että sisustajana olen pääsääntöisesti yksinkertainen, mutta haluan ripotella värjä ja muotoja luodakseni yhtenäisen ja kodikkaan sisustuksen. Jaoin tuotteet postaukseen siis kauppa- tai merkkikohtaisesti, sillä näistä muutamasta ne kaikki lähes tulkoon olen hankkinut.


   Hemtex






Hemtexistä on tullut nyt lyhyellä ajalla ihan ehdoton suosikki kodinsisustukseen erikoistunut kauppa ! Sieltä löytyy aina jotain ihanaa, mutta sääli (ja ehkä rahapussin puolella onni..), ettei kyseistä kauppaa löydy täältä Kouvolasta, vaan pitäisi reissata Kamppiin saakka muutaman patalapun vuoksi. Toki liikkeellä on myös nettikauppa, mutta tykkään niin kovasti mennä aina itse liikkeeseen.


   Vallila





Vallilalta en ole hankkinut (ihme kyllä) enempää ainakaan tähän mennessä kuin nämä ihanat patalaput. Näihin oltiin myös kivasti laitettu aina välillä sekaan erilaisia eläimiä, joita on ihan hauska aina välillä bongailla.


   Finlayson



Minulla on näiden lappujen ja kintaan lisäksi samaa Pesue nimistä sarjaa vielä esiliina, joka on ollut aivan ihana ja otin sen heti käyttöön !






2016/11/17

iittalan muotoisia lahjoja


Sain viime kuussa ihania yllätyslahjoja! Molemmat tuotteet ovat sellaisia, joihin olen aikaisemmin jo todella tykästynyt. 





Ensimmäinen on siis Iittalan kastehelmi-sarjan tuikkukuppi ja värinä on tällä kertaa aivan ihana merensininen. Huomasin myös,  että satun omistamaan samassa värissä myös ison mariskoolin ja ballo-sarjan tuikkukupin.




Vitriineitä on myöskin alkanut kerääntymään ja tällä kertaa sain harmaan värisen pienemmän vitriinin. Väri on kyllä aivan ihana!







2016/11/13

messuilla


Kirja-messut sekä Viini & Ruoka -messut

Kävin näillä messuilla ensi kertaa ja tykkäsin kovasti. Alkuun olen laittanut kuvia messuilta, lopusta löytyy ostokset. Viimeisenä löytyy viikkoa ennen kirjamessuja järjestettyjen I Love Me -messujen ostoksia.

Kävin tosiaan kuuntelemssa kunnolla Paperi T:n lavalla olon, jossa hän kertoi runokokoelmastaansa. Itse kirjakin on hauska, mutta saatan tehdä siitä itsestään jo pidemmän postauksen!














I Love Me -messujen ostoksia

Ostin messuilta muutaman kosmetiikkatuotteen lisäksi myös ruokatuotteita Urtekramilta, joita en valitettavasti ole kuvannut mukaan.




Ostin siis Beautyblender-merkin paketin, johon kuului meikkivoiteen sieni, mikro-sieni, vartalolle tarkoitettu sieni ja merkin oma puhdistusaine tuotteille.

Hiusjuttuina ostin jätettävän hoitosuihkeen Urtekramilta ja Batistelta marrakech nimisen kuivashampoon.











2016/11/10

9-1-3-2-2-8-4


Tumma taivas ei enää heijasta valoa maahan. Se on samalla niin hauraan kaunis, mutta samalla liian karu ja kylmä. Auringon lähellä tumma taivas ei tule esiin, se on piilossaan odottaen omaa hetkeään näyttäytyä. Välillä tumma taivas yllättää kesken menojen, välillä se ehtiikin kadota ennen kuin ehtii nähdä sen. Tummassa ei sävyt kovinkaan hyvin näy, ne ovat kaikki yhtä synkkää.

Tummuuden sävyt maalaavat taivasta, ne maalaavat elämääni ja mieltäni. Ne sutivat ympäristöäni, ne värjäävät tunteitani. Ne silittävät päätäni ja tulevat sydämeeni. Tunnen kylmiä väreitä sisälläni, tunnen viileitä ajatuksia käsissäni.

”Sananlaskut ovat aina latteuksia ennen kuin on omakohtaisesti kokenut niiden totuuden.”
- Adlous Huxley





(Teksti otettu katkelmana kirjoistani.)





sama paita, eri meininki


Molemmissa asukokonaisuuksissa on käytetty samaa paitaa. Toisessa paita sopii arjen tärkeisiin päiviin, toinen vaikkapa nopeasti jossain juhlissa poikkeamiseen. Asusteita muuttamalla saa vaikka minkä näköisiä kokonaisuuksia erilaisiin tilaisuuksiin.

Ensimmäisessä asussa keskityin siihen, kun päivällä mennään kouluun tai töihin ja joku ulkopuolinen tärkeä henkilö voisi mahdollisesti tulla siellä käymään. Tällöin on suotavaa näyttää hieman laitetummalta, kuin täysin normaalissa arjessa. Tässäkin on vedetty ehkä hieman "yli" eikä panostamisen tarvitse olla läheskään tuolla tasolla. Itse kuitenkin laittaisin jotain vastaavaa.




Toisessa asussa hain sitä, kun tuon samaisen koulu -tai työpäivän jälkeen muistaakin viime hetkellä ne kaverin juhlat tai muut merkkipäivät ja käy nopeasti pistäytymässä ja muistamassa. Toki ensimmäinenkin soveltuisi tällaiseen tilanteeseen, mutta itse tykkään vältää kiusallisia hetkiä tuntemattoman kanssa aloittamalla keskustelun vaikkapa vaateesta tai mielenkiintoisesta asusteesta tai leikkauksesta. Toisessa asukokonaisuudessa on monta kohtaa, mistä joku toinen voisi alkaa juttelemaan. 








2016/11/08

kosmetiikka suosikit - lokakuu


Viime kuussa en paljoakaan kokeillut mitään uutta tuotetta, vaan lähes joka päivä tein samanlaisen meikin, joten kokeiluista syntyviä suosikkejakaan ei tullut. Kuukausi oli muutenkin jotenkin todella nopea ja sekava, joten päätin ottaa vain nämä neljä tuotetta kymmenen sijaan.



1. Mattainen huulipuna, Essence - Perfect Match 02
2. Huultenrajauskynä, Grimas - 892
3. Jätettävä hoitosuihke, Urtekram - Rose
4. Vartalovoide, The Body Shop - Fuji Green Tea


Olen viime kuussa kokeillut nudeja ja mattaisia huulia useamman kerran, kun viimeinkin ihastuin niiden helppouteen. Väri ei ole niin kirkas, että kaikki huomaisivat, mikäli huulet pilaantuisivatkin kesken päivän ennen korjausta. Viime kuun helppohoitoisiin nude-huuliin olen käyttänyt Essencen mattaista huulipunaa ja Grimasilta pohjalle huultenrajauskynää.




Halusin kokeilla ruusun tuoksuista hiuksiin jätettävää hoitoainetta, sillä minulla on välillä aina ollut käytössä sarjan hoitoaine. 

Iholle olen käyttänyt Fuji Green Tea -sarjan rasvaa ja olen tykännyt kovasti. Tuoksu on kivan pirteä ja tuote on niin taivaallisen väristä. Imeytyy nopeasti eikä tunnu tahmaiselta vaikka kävisi heti rasvauksen jälkeen esimerkiksi nukkumaan tai pukisi vaatteet päälle.





2016/11/06

kuukauden suosikit - lokakuu


Kuukauden tapahtuma: Kävin tässä kuussa peräti kahdesti Messukeskuksella, sillä olin I Love Me -messuilla alani puolesta ja muuten vain Kirja-messuilla, johon oltiin yhdistetty myös Viini & Ruoka -messut. Tykkäsin kovasti, mutta jotakin jäin kaipaamaan tämän vuoden I Love Me -messuilta. Toki myös tämän vuoden aikana olen oppinut vieläkin enemmän arvostamaan henkistä hyvinvointia ja ruuanlaittoa, jolloin tämä on vaikuttanut ostokäyttäytymiseeni ja vietin paljon enemmän aikaa siis ruokapuolella kuin itse kosmetiikan seassa, saati sitten vaatteiden. 

Kirjamessut olivat puolestaan todella kivat. Lähdin messuille kolmen asian vuoksi; Martti Ahtisaaren näkeminen, Paperi T:n kirjahaastattelun kuuntelemisen ja hänen runokokoelmansa hankkiminen signeerauksella. Viini & Ruoka -messut olivat I Love Me -messujen tapaan hieman pettymys, sillä alueella oli hankala liikkua ja ihmiset olivat jopa juovuksissa.







Kuukauden uutinen: Mielestäni on mahtavaa, että suomalainen on päässyt niinkin pitkälle X-Factor UK -ohjelmassa kuin mitä Saara Aalto on päässyt. Suomalaisten kuuluisi kannustaa edustajaamme eikä vain mollata. 

Toinen musiikkimaailmalta tullut uutinen oli hieman toisellainen; monien vuosien suosikkini Ruger Haeur kertoi lopettavansa ja kamalinta on se, etten pääse viimeiselle keikalle, sillä ikäni ei vielä keikalle riitä.


Kuukauden kirja: Ehdottomasti Paperi T:n Post Alfa. Harvemmin luen runoja, vaikka sitäkin olen aikaisemminkin tehnyt. Tämä kirja vain sai jotenkin  yllätävän mukaansa. Paprun tapa kirjoittaa ja pohtia maailmaa on jotenkin todella hienoa ja ajatuksia antavaa. Kirja antoi monia tunteita, joita aikaisemmin en ole kokenut lukiessani.






Kuukauden elokuva: Nainen junassa. Erittäin koskettava ja niin ennalta-arvaamaton. Elokuva on vain nähtävä.

Toinen elokuva, joka saa paikan tässä postauksessa on Sausage Party -niminen elokuva. Erittäin outo, mutta myös hauska ja kivan dramaattinen. Vitsit olivat ovelia ja muutenkin elokuva oli omalla kierolla tavallaan erittäin viihdyttävä.


Kuukauden biisi/levy: One Direction aikoina olin todellinen Niall-fani. Nyt hän julkaisi ensimmäisen kappaleensa soolourallaan. Kappale This Town on ollut ihana illalla soitettavaksi rauhoittavan olonsa vuoksi.

Toinen mainitsemisen arvoinen on Sannin uusin levy Sanni. En ole oikeastaan koskaan naisen musiikista pitänyt, mutta lähes jokainen kappale osui ja upposi erittäin syvälle. Muutama ehdotonta suosikkiani levyltä ovat Oo se kun oot, Tyttöystävä, Koti-ikävä ja Sinkku.

"Enkä pysty mitää takaa. Pitää eka olla solmus, ennenku joku voi avaa."
- Paperi T, Oo se ku oot (Sanni)







2016/11/03

autumn tag



1. Syksyn lempihuulipuna? Olen tykännyt todella paljon Essencen mattaisista huulipunista, joista olenkin jo ainakin ostospostauksessa kertalleen maininnut.


2. Syksyn lempihiustyyli? Perinteinen nuttura on pelastanut kiireisiltä kouluaamuilta, joten sanon siis tähän kohtaan sen.


3. Syksyn lempikynsilakka? Vuodenajasta toiseen käytän paljon matta valkoista kynsilakkaa. 






4. Syksyn lempikynttilä? Tänä syksynä olen polttanut paljon laventelin tuoksua.


5. Syksyn lempivaate tai -asuste? Ehdottomasti kaulahuivi!


6. Syksyn lempijuoma? Olen alkanut nyt viime kuukausina juomaan mustan teen sijasta hieman enemmän vihreää, vaikka aina olen molempia juonutkin.





7. Syksyn lempiruoka tai -välipala? Tänä syksynä minulle on tullut pahoja ruokahaluja seuraaviin: sushi, salmiakki & smoothie. Smoothieita olen alkanut juomaan päivittäin aina koulun jälkeen ja minun tämän hetkisestä lempparista löytyy banaania, mustikkaa, kiiviä, pinaattia, chia-siemeniä ja kauramaitoa.



8. Parasta syksyssä? Syksyssä on parasta se, miten luonto on kauniin väristä ja kynttilöiden poltosta tulee enemmän kuin suotavaa.






9. Onko sulla jotain syksytraditioita? Ei ole, valitettavasti. Ainoa mitä olen huomanut, että syksyisin minulla tulee ainakin halu ns. "uudistua" ihmisenä eli parantaa hieman tapoja esimerkiksi liikunnassa tai ruokailussa, sillä kesäisin lipsun kaikesta aika paljonkin...


10. Kuka julkkis inspiroi sua eniten syksyllä? Minulla ei ole yhtä ihmistä, jota seuraan joko tyylillisesti tai sitten yleisesti elämäntapojen mukaan, mutta tänä vuonna olen löytänyt poikkeuksellisen paljon inspiraatiota naisesta nimeltä Tammy Hembrow. Hän on jotenkin todella vahva ja kaunis nainen, mutta se miten hän myös tekee poikkeuksia ja kertoo julkisesti myös esimerkiksi syöneensä donitseja, vaikka edustaakin terveellistä ja urheilullista elämäntapaa. Mielestäni tämä kertoo siitä, ettei yritä saada itseään myöskään niin sanotusti täydellisen näköiseksi, vaan kertoo avoimesti "paheistaan". Hän on myös upea esimerkki menestyneestä, mutta nuoresta äidistä.




Kauluspaita - H&M // Pörrötakki - H&M // Farkut - GinaTricot