Näytetään tekstit, joissa on tunniste thinking. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste thinking. Näytä kaikki tekstit

2019/09/29

terkkuja 9 kuukauden edestä


Viimeisimmästä postauksestani täällä on peräti 9 kuukautta aikaa. Tuossa ajassa olen ehtinyt sanoa jo lopettaneeni bloggauksen. Kaikesta huolimatta olen pitänyt blogini linkkiä Instagramini biossa, sillä sen poistaminen tuntui liian julmalta tätä kohtaan. Tämä onkin kuin onkin se mitä haluan tehdä vaikka välillä ajanpuute tekeekin motivaatiostakin vähäistä.

Tuona yhdeksänä kuukautena, jonka olen poissa ollut, en ole käynyt katsomassa kertaakaan mitä blogiini kuuluu. Kävin nyt kurkkaamassa miten tämä on elänyt poissaoloaikanani ja totesin, että ilmeisesti kiinnostuneita tällä sivustolla yhä löytyy. Katsojaluvut olivat hiljaisuuteni aikana pysyneet samalla tasolla kuin blogatessa hiljaisempina kuukausina. Yhtä postaustakin oltiin luettu lähes 300 kertaa, joka on lähes kuolleelle lifestyle-blogille mielestäni aika yllättävä määrä.






No mitä minulle nyt sitten kuuluu? Hyvää kuuluu, asiat on hyvin. Minulla on vakituinen duuni, onnellinen parisuhde ja harrastuksia joista nautin. Olen tänä vuonna ehtinyt reissaamaan niin Suomessa kuin Suomen ulkopuolellakin ja nämä reissut kaikki ovat onnistuneet mielestäni loistavasti. Voisin niistä ehkä jatkossa jotain pientä kirjoitella. Pidemmällä reissuilla tässä on tullut käytyä Varsovassa, Tromssassa, Kööpenhaminassa ja kahdesti Levillä.

Kööpenhaminassa kävin itseasiassa ihan hiljattain, viime viikolla. Edeltävänä iltana nappasin Aurinkomatkoilta lennot ja hotellit ja aamulla senkun lähtöön. Monet puhuvat aina pahasti (etenkin tänä Thomas Cookin konkurssin aikana) näistä valmismatkoista, mutta itse koen ne helpoiksi ja nopeiksi, sillä kaiken saa katsottua valmiiksi kerralla yhdellä sivulla ja sen jälkeen matkaa vain odottelemaan. Varsovan reissun varasin myös nimenomaan Aurinkomatkoja käyttäen.

Norjassa, pääasiassa Tromssassa käytiin ihan sitten autolla. Matkalla kierrettiin ympäri ämpäri minne suuntahalu vaan vei eikä kiirettä ollut vaikka kaiken kaikkiaan käytimme koko reissuun vain 4 päivää. Yövyimme kaksi yötä Tromssassa Scandicilla.




No mitäs sitten jatkossa? Minähän hain itseasiassa kouluun tässä syksyllä. AMK-koulutuksien haku pärähti tämän kuun alussa käytiin ja heti ekana päivänä kirjottelin hakemukset sisälle. Keväällä en hakenut mihinkään, mutta nyt ajattelin, että voisihan sitä vaikka kokeilla. Ehkä minusta joku päivä tulee rakennusmestari tai logistiikka-alan insinööri!

Ehkäpä palailen jatkossa hieman useammin, mutta ei oteta siitä stressiä. Haluisin todella tehdä tätä enemmän, mutta on fakta että elämäni tuppaa olemaan hektistä, kun on työt ja kaksi kotia samalla kadulla <3






2019/01/07

2 0 1 9


Viime vuosi ei ollut millään tavalla normaalia erikoisempi, muttei ollut hirveän rankkakaan sen tapahtumista huolimatta. Vuosi 2018 opetti minulle asioita ja sen aikana aloin kyseenalaistamaan paljon asioita ja tapahtumia elämässä. Kuluneen vuoden aikana opin paljon uusia asioita, remontoin, kasvatin huomaamattani hiukset unelma mittaani ja tein paljon töitä. Sain myös esimerkiksi autokoulun kokonaan pois alta (13 vuoden päästä sitten uudestaan, jee), paljon uusia ystäviä ja kulutin asfaltin pintaa autolla varmasti paljon enemmän kuin ikinä.

Vuosi antoi ja otti. Arvostus ja kiitollisuus omaan terveyteen nousi paljon. Oma ammatti alkoi taas innostaa aivan uudella tavalla ja uudet harrastukset toivat päiviini lisämaustetta. Viime vuosi oli hyvä, kiitos siitä jokaiselle mukana olleelle!




Vuodelta 2019 en ole halunnut varsinaisesti mitään kummempia. Teen nykyään asioita hetkessä, en halua suunnitella liikoja. Tottakai lupasin itselleni joitain perinteisiä klisee juttuja, kuten urheilun lisääminen (joulukuun aikana treenasin vain ehkä 4 kertaa) ja minun kestolausahdun blogin osalta: alan käymään täällä useammin päivittelemässä. Olen kuitenkin viime vuonna pohtinut paljon sitä, että lopettaisin ajanpuutteen vuoksi ja tämä askarruttaa mieltäni yhä. Tänne on kuitenkin kiva palata ja tykkään luoda sisältöä.

Koen, että tänä vuonna teen pohjaa elämälleni, mutta ne isommat jutut tapahtuvat sitten myöhempinä vuosina. Toki muutama unelma olisi uskomatonta saavuttaa jo tänä vuonna ja aloin tähdätä niihin tosissani jo vuonna 2018 ellen jo sitäkin edeltävänä.




Koen, että elämäni ja minä olen hyvässä pisteessä ja uskon tulevan olevan vieläkin parempaa. Tiedän mitä haluan tältä vuodelta ja olen hyvin motivoitunut niiden saavuttamiseen. Se tekee tästä vuoden alusta vieläkin parempaa. On uskomaton tunne, kun tajuaa ettei todellisuudessa mikään rajoita itseään. Jos rajoittaa, voi alkaa kyseenalaistaa myös sitä. Kyseenalaistaminen asioissa on laittanut minua viime vuonna niin paljon eteenpäin ajatuksissa ja teoissani. Usko siis omaan itseesi ja anna oikeasti tilaa omille ajatuksille, älä muiden määräyksille. Vain sinä tiedät mikä olet, vaikka joku muu toista väittääkin. Ole siis rehellinen itsellesi. Siispä hyvää alkanutta vuotta jokaiselle!





2018/09/17

onni ja sen kymmenen variaatiota


Kuukausi hiljaisuutta jälleen takana, aika senkun tikittää. Päivät tulee ja menee, tekemistä löytyy jokaiselle tunnille. Turhauttaa. Onnellisuus sai pohtimaan, syventymään jopa pohjalle asti. Kirjoja on saatettu kannesta kanteen, kilometrejä on juostu luonnossa ja hetkeä jossa elän on alettu arvostamaan. Olen oppinut kuukauden aikana paljon. Olen parantanut, yrittänyt ja joskus epäonnistunut, olen itkenyt, nauranut, matkustanut sekä tietysti nauttinut. Aika voi loppua kesken, pelkästään kuukauteen mahtuu paljon alkuja ja loppuja, koita pysyä mukana.




Syyskuu vaihtui, lehdetkin alkoivat kellastua. Syksy virallisesti tuli. Viimeisilläkin alkoi koulu, toiset saivat töitä. Minä en tiedä ensi kuusta. Epävarmuus kylmää ihoani jonkunasteisen hullun helpotuksen ohessa. Kaiken ylimääräisen ajan ja energian käytän remonttiin, sillä lattiasta kattoon lähtee kaikki uusiksi. Kaakeleita ja liistereitä on tullut tutkittua ja vertailtua. Alkaa tulla homman kanssa kiire, koska kaikki kolme makkaria pitäisi saattaa loppuun ja viimeiset tapetit ovat yhä matkalla jossakin päin Suomea. Toivottavasti ne nyt vain tulisivat perille, en tahtoisi enää odotuttaa aikataulua yhtään pidempään.

Blogi unohtui, muttei lopullisesti. Tauon aikana tein todella paljon töitä, koitin selviytyä normaalista arjesta ja räpelsin maalien ja naulojen seassa todella pitkää päivää. Sama jatkuu toki yhä, mutta josko nyt liikenisi edes hieman enemmän aikaa sille, mikä on minulle normaalimpaa arkea.




2018/08/01

onnellinen elokuu


Otsikko kertoo projektista, joka kantaa kyseistä nimeä. Projektista, joka käsittelee alkanutta kuukautta ja pyrkii luomaan uusia tavotteita ja ajatuksia. Edellinen kuukausi on ollut täynnä töitä töiden perään. Huonoja uutisia, muutamia nukuttuja tunteja päivien välissä ja niiden jälkeen yritetty tehdä jokaisesta päivästä silti kiva. Kesähän on tunnetusti suorittamista, mutta ei tästä pitäisi silti suuria paineita ottaa.

Olin uimassa kuuman päivän jälkeen järvessä, kun keksin tämän projektin. Se käsittelisi onnellisuutta monessa eri kulmassa. Henkistä, fyysistä ja jaettua. Tämä on kuin uudenvuodenlupaukset vol. 2, mutta tällä voi olla paljon viisaampi merkitys, sillä kaikkea aloitetaan tavoittelemaan samantien. Monesti uudenvuodenlupaukset jäävät roikkumaan ja lopulta unohtuvat.




Tässä kuussa keskityn etenkin seuraaviin asioihin:

1. LIIKUN ENEMMÄN
Kuntoilu, liikunta ja muu vastaava on tupannut tässä kesällä menneen todella pieneen määrään. Nyt pyrin tekemään jotain taas joka päivä. Välipäivinä kävelylenkki, jooga, meditointi tai putkirullaus saa toimia virkistävänä tekijänä päivään. Olen myös kuntoilua laajentanut hyvin paljon muihinkin kuin vain perus treenaukseen (toki aikaisemmin olen näitä tehnyt mutta paljon harvemmin). Jalkapallo, pyöräily, juoksulenkit, frisbeegolf ja kuntoilu mielessä uinti ovat olleet kuluneen kesän aikaina todella kivoja. En halua liikunnasta kuitenkaan luoda totaalista pakkoa, sillä jos ei oikeasti vain jaksa rankan pitkän päivän jälkeen vielä urheilla, ei tarvitse. Olen siis itselleni armollinen.


2. ENEMMÄN LOOGISIA RATKOTTAVIA
Näissä olen kesän aikana parantanut, mutta ainahan näitä voi vielä lisätä. Sanaristikot, sudokut jne. ratkottavat saavat lisääntyä päivissäni. Aivot vain siis jumppamaan!





3. NÄE KAVEREITA
Vaikka nyt kesällä on tullut ystäviä ja kavereita nähtyäkin, voihan heitäkin nähdä enemmän. Välillä vain sitä pysähtyy miettimään kuinka upeita ihmisiä on elämäänsä saanut!


4. MATKAILE
Autoilu on minulle hyvin tärkeä asia. Rakastan olla tien päällä ja kuunnella hyvää musiikkia. Kesäkuussa tuli tuhansia kilometrejä mentyä ja heinäkuussa työt söivät suuren osan tältä saralta. Nyt kuitenkin haluan tehdä aikaa kyseiselle intohimolle. Hyvässä seurassa ja hyvällä autolla kelpaa mennä, vaikka mihin!


5. LEPÄÄ, NUKU, RENTOUDU
Unet kärsivät hyvin paljon kuluneena kuukautena. Tulin kotiin aina reilusti jälkeen keskiyön ja seuraavana päivänä töihin, josta suoraan menin aina johonkin. Tämä saa kuitenkin jäädä edes siltä osin, että luon itselleni oikeasti aikaa nukkua. Koska olin lähes poikkeuksetta aamusta iltaan töissä, päivien kuumuudet jäivät näkemättä vapaapäiviä lukuunottamatta. Nauroinkin, että elin kesää öisin olemalla rannalla myöhään alkuyöhön ja pelaillen esimerkiksi rantalentopalloa tunteja. Nyt kuitenkin minun täytyy saada itselleni luotua aikaa myös levolle.


6. LUKUTOUKKAILE
Kulutin kirjoja muistaakseni kesäkuussa kuukauden lomani aikana 6-7 kappaletta. Se on aikamoinen määrä minulle. Tämä sitten jäi kuten ennustin ja nyt pitäisi palata takaisin siihen. Ymmärsin, kuinka paljon kirjojen luomat maailmat ja ajatukset piristävät, luovat uutta pohdittavaa ja oikeasti parantavat mielestäni paljon kuukaudenkin aikana kielellistä osaamista. Pitkät romaanit, lyhyet runokirjat, kaikki menevät.




2018/06/04

valmistujaiset


Viime perjantai ja lauantai olivat todellisia juhlapäiviä, kun monet ystäväni valmistuivat tai saivat painaa lakin päähänsä. Olen niin ylpeä heistä jokaisesta ja todella onnellinen joka ikisen puolesta. Sää oli todella hyvä koko viikonlopun, oli aurinkoista ja kuumaa. Hyvä mieli, hyvä sää ja hyvä syy juhlia, täydellinen paketti siis.




Oma valmistuminen tuntuu jotenkin samalla niin kaukaiselta kuin myös juuri eilen tapahtuneelta. Kuinka vuosi voi humahtaa noin äkkiä? Joskus tosiaan kaikesta huolimatta silti tuntuu, että omista juhlistani olisi oikeasti hyvin pitkä rako nykyhetkeen ja olisin ollut aikuisuuden suurissa kengissä vieläkin kauemman aikaa kuin vain tämän 12 kuukautta.




Olin viime kesänä työttömänä. Kouluun en pääsyt ja tavotteita oli, mutten ollut varma mihinkä tarttuisi. Pääsin töihin sitten elokuun alkupuolella ja siellä tiellä olen yhä. Kevään alussa blogini hiljeni kokonaan ja syyksi sanon tutut kiireet. Kevät oli todella tiukka aikataulullisesti ja halusin täysin keskittyä siihen, että saan kaiken välttämättömän tehtyä valmiiksi ajallaan. En halunut tehdä blogistani vieläkään stressin aiheuttajaa, joten päätin jättää tämän joskus ehkä palatakseni.

Huhtikuussa aloin pohtimaan lopettamista kokonaan ja itseasiassa koko blogini poistoa. Tämä jäi kuitenkin ajatuksen tasolle ja taas tämä sivu jäi unholaan. Nyt kuitenkinkin päätin palata. Minulla on kokonaan tämä kuukausi aikaa keskittyä vaikka vain blogiini (toki jalkapallon MM-kisoja samalla seuraten), sillä minulla alkaa päälle kolmen viikon ansaittu kesäloma tällä viikolla.





Juhlamekkoni tarina on tosiaan vähintääkin yllätyksellinen. Aluksi haaveilin, että saisin kyseisen mekon omaksi valmistujaismekokseni, mutta mekko olisi pitänyt tilata verkkokaupasta ja aikaa oli niin vähän, etten uskaltanut ottaa riskiä sen suhteen. Harmikseni kyseinen mekko myytiin loppuun juuri toukokuun loppua kohden, joten en pystynyt hetken pohdinnan jälkeen ostamaan sitä myöskään tulevia juhlia ajatellen.

Elo-syyskuussa huomasin Ted Bakerin Facebook kirpputorilla mekosta julkaisun ja kun tajusin, että mekko oli käyttämätön (lapun kiinni) ja se oli juuri minun kokoani en kahdesti miettinyt. Mekon myyjä oli myös asettanut mekolle naurettavan pienen (verrattuna mekon lähtöhintaan) hinnan ja se yllätyksekseni sisälsi vieläpä postikulutkin. Mekon tullessa postissa kotiin, se oli niin henkeäsalpaavan kaunis, että aikaisemmin näkemäni kuvat siitä eivät olleet lähelläkään samaa tasoa.

Kyseessä on tosiaan Ted Bakerin Nimah Citrus Bloom V Neck -mekko. Kaunis ylipolven mekko sopi mielestäni hyvin Mangon mustaan pikkulaukkuuni, jonka hauska siksak-pinta toi juuri tähän pituuteen pientä katkoa.




2018/03/18

minimalistisuus // 5 vinkkiä alkuun - osa 2


Minimalistisuuteen keskittyvässä sarjassa puhuinkin ensimmäisessä osassa jo siitä, mikä aiheessa minua kiehtoo ja miksi siitä täällä haluan puhua. Nyt ajattelin kertoa vinkkejä siitä, miten hommaan pääsisi vielä paremmin mukaan. 


1. Vaatteita vähentäessä
Onko vaate oikeasti istuva vai haluatko pitää sen kaapissa josko laihtuisit tai että sen ostohetki oli jotenkin niin spesiaali? Vaatteen kuuluu oikeasti istua ja tuntua hyvältä. Sen kuuluu tehdä sinulle hyvä mieli sen sijaan, että jo sen nähdessä voit kokea itsesi jollain tavalla huonoksi. Onko vaate myös varmasti juuri sinun tyylisesi eikä vaikkapa tyyli-ikonisi?
 Mikäli vaate on rikki, korjaa se mahdollisuuksien mukaan ja katso sitten haluatko vaatekappaleen käyttöösi. Nukkaisuus ei mielestäni ole kuitenkaan hyvä syy heittää vaatetta pois, sillä nykyään saa helposti kaupasta ostettua nukanpoistajan.




2. Tavoitteet
Itseäni ainakin helpottaa vähentäessä tavotteiden täyttäminen. Päätän ennen esimerkiksi laatikon avaamista, että myyn tai kierrätän vähintään 10 tavaraa tai vaatetta tästä laatikosta. Yksi hyvä tavoite vähentämisessä ja järjestelyssä on myös esimerkiksi se, että haluaa tyhjentää kokonaan jonkin laatikon tai haluaa löytää joka ikiselle tavaralle ja vaatteelle oman paikan niiden säilytykseen.




3. Kerää muistoja, älä tavaraa
Tämä on kovin usein tokaistu lausahdus. Se on kuitenkin totta. Itse yritän muistaa tämän myös lahjoja hankkiessani. Mikäli ystävä on haaveillut pääsevänsä jonkun artistin keikalle sen uuden Marimekon kahvimukin sijasta, tottakai mieluummin hänelle keikkaliput ostaa. Leffaliput ja monet muut valmiiksi maksetut pääsyliput elämyksiin ovat varmasti yhtä tykätty ja jopa tykätympi lahja kuin varsinainen tavara.

4. Kategorisoi
Mikäli pyödän päällä on huulipunia, sisustuslehtiä ja lautapelejä, voi sen tavaroiden yksittäinen säästöpohdinta tuntua hankalalta. Jaa siis kaikki huulipunat, sisustuslehdet ja lautapelit omiin kasoihinsa ja pohdi ennen aloitusta tavoitteesi vähentämisessä ja aloita kasa ja tavara kerrallaan. Näet kokonaisuuden vain silloin, kun jokainen siihen kategoriaan kuuluva asia on samassa muiden kanssa.




5. Sovi itsesi kanssa shoppailuehdot
Mikäli esimerkiksi tykkäät minun tavallani niistä Cocopandan tuotteista, niin ostaa toki saa, mutta sovi milloin annat itsesi niitä tilata ja kuinka monta tuotetta. Kaupoilla ollessa et osta kuin sen, mitä sieltä lähditkin hakemaan ja muuten jääkin kaupoilla kiertely kokonaan. Näin tavaran tuonti kotiin päin vähenee huomattavasti, kun sille on lyöty rajat lukkoon. Tämä myös kasvattaa sinua itsehillinnän ja malttamattomuuden suhteen, mikäli niissä koet tarvitsevasi parannusta.





2018/03/11

19 vuoden aikana minä olen...

...käynyt ulkomailla
...harrastanut jalkapalloa
...päätynyt tuntemattomien häihin vieraaksi
...ollut todellinen fangirl
...matkustanut ilman matkalippua
...maistanut pahaa pizzaa ja jäätelöä
...rikkonut kahdesti puhelimen näytön
...katsonut televisiota läpi yön noin 10 tuntia putkeen
...yöpynyt teltassa
...käynyt festareilla




...opiskellut yhdeksää eri kieltä vähintää 12 viikkoa, joista loppujen lopuksi osaan puhua vain kahta
...huijannut ikäni
...saanut hylätyn kokeesta
...pyörtynyt
...opiskellut unelma-ammatin
...syönyt pikaruokaravintolassa salaatin
...nukahtanut oppitunnilla
...polttanut useammin sikaria kuin tupakkaa
...saanut kahdet sakot
...uinut avannossa
...opetellut kävelemään korkokengillä
...käynyt Lapissa
...oppinut olemaan itsevarma
...matkannut ympäri Suomea sponttaaneilla automatkoilla
...oppinut laittamaan ruokaa
...tutustunut ihaniin ihmisiin





...hullaantunut taiteesta ja klassisesta musiikista
...suunnitellut elämäni satoja kertoja ja aina vaihtanut suunnitelmaa pitäen kuitenkin muutaman jutun vuodesta toiseen mukana
...lopettanut lihansyönnin
...ostanut meikkejä niin paljon, että voisin käyttää niitä varmasti lopun ikäni
...ollut Tarot-ennustaja
...ommellut häämekon vessapaperista, pitsiverhoista ja vanhasta lakanasta
...oppinut etten voi elää Maman kananmakuisilla nuudeleilla








2018/03/04

minimalistisuus // mikä siinä kiehtoo - osa 1


Minulle minimalistisuus merkitsee monta asiaa: hyvää elämänhallintaa, rauhaa ja onnellisuutta. Sen tasot voivat vaihdella, joillekin esimerkiksi 30 sukkaparia on sopiva määrä, joillekin puolestaan viisi. Tärkeintä on kuitenkin keskittyä juuri siihen, miltä sinusta tuntuu. Koetko olevasi tavarapaineen alla vai koetko rauhaa nähdessäsi ympäristösi. 





Kuten viime kesänä kirjoitinkin, aloitin vuosi sitten käymään tavaroitani läpi. Olen paljon jo ehtinyt käymään, mutta silti palaan aina käymään sen vielä uudestaan, sillä ymmärrän etten oikeasti tarvitse kaikkea sieltä. Vuosi siihen meni, että kävin kaiken huolella läpi, mutta nyt käyn jäljelle jäänneitä uudestaan ja uudestaan löytäen aina uutta pois laitettavaa tai myytävää.

Huhtikuun alulle olen varannut paikallisesta kirpputorista kahdeksi viikoksi pyödän. Ei siis enää kauaa kun pääsen myymään sitä tavaraa pois oikein kunnolla. Joka päivä löydän yhä uutta pois myytävää. Vapautuneisuuden tunne syöksyy tavara tavaralta, helpotus saapuu ja ahdistus katoaa.




Aion kirjoittaa aiheesta minimalistisuus varmasti enemmän ja erilaisista asioista siihen liittyen. Haluan, että jokainen pystyisi parantamaan omaa henkistä hyvinvointia tavalla, josta vasta viime vuosina on alettu puhumaan enemmän.

Itseäni kiehtoo aiheessa se, miten paljon se helpottaa arjen sujuvuutta tai kuinka siivouksesta tulee helpompaa, kun aivan kaikella on paikkansa. Myös ajankäyttö helpottuu ja ajatukset arkea kohtaan selkeytyvät. Rahaakin jää enemmän säästöön tai sen voi käyttää muistojen kokoamiseen tavaran sijasta.




Aion tulevaisuudessa kirjoittaa siis entistäkin enemmän siitä kuinka minimalistisuus vaikuttaa elämääni, miten sitä toteutan ja kerron vinkkejä sen toteuttamiseen. Toki siinä samassa blogissani tullaan näkemään vielä varmasti ostosten esittely postauksia, sillä ääriminimalistiksi minusta ei ole.






2018/02/25

mitä tekisin miljoonalla


Ajattelin tehdä tämmöisen pienen haavepostauksen, sillä tällä hetkellä televisiossa pyörii Haluatko Miljonääriksi ja Eurojackpotin 90 miljoonaa päätyi lopulta Suomeen. Katsotaanpas siis mitä minä tekisin miljoonalla, mikäli sellainen tilille jostakin yllätyksenä kilahtaisi!


1. Unelmien omakotitalon rakennuttaminen
Ensimmäiseksi se yleisin käyttökohde pois alta. Kyllähän se on pitää olla ja mikä olisikaan ihanampaa kuin saada uusi, monien unelmien koti!




Takki - Raiski // Laukku - Valentino // Farkut - Only //
Kaulahuivi - Pieces // Paita - GinaTricot



2. Uusi auto
Tämäkin on toinen varsin yleinen kohde, mutten ihmettele miksi. Menopelin myötä saa mahdollisuuden mennä ja tulla silloin kuin siltä tuntuu. Ihan mitään Lamboa tai Ferraria en ehkä ostaisi, mutta kuitenkin joku hieman parempi kuin perus kauppakassi-Kiat.


3. Hyväntekeväisyys
Summaa en jaksa pohtia, mutta puolet siitä päätyisi Suomeen, loput auttaisivat muualla maailmassa. Tämä on mielestäni todella tärkeä käyttökohde. Ehkäpä matkustaisin jopa itse maihin auttamaan fyysisestikin näitä ihmisiä enkä vain rahallisesti tukisi.




4. Ostaisin kaksi bengalin kissaa
Nämä katti matikaiset kun tuppaavat maksamaan maltaita, joten tälle listalle pääsy on mielestäni ihan oikein.


5. Alkaisin yrittämään omaa kosmetiikkayritystä
Tämä on samalla pieni salainen haaveeni, jota olen oikeastaan koko meikkaushistoriani ajan pyöritellyt päässäni. Osa miljoonasta auttaisi kovin pitkälle. Muuten en usko, että lähtisin hommaa yrittämään, mutta juuri se "ylimääräinen" raha auttaisi taatusti minua saamaan haaveesta kiinni edes jollain tavalla. 


Mitä sinä tekisit miljoonalla?



2018/01/18

tavoitteeni vuodelle 2018


Itselleni viime vuosi oli todella upea. Tottakai jokaiseen vuoteen mahtuu pettymyksiä, mutta kokonaisuudessaan vuosi 2017 oli mielestäni ikimuistoinen! Viime vuonna valmistuin ammattiin, pääsin töihin, matkustin paljon Suomen sisällä ja kävin Itävallassa sekä Slovakiassa ja tein paljon muitakin siistejä juttuja!

Tälle vuodelle tavoitteeni eivät ole ihan yhtä korkeat kuin edeltävän vuoden olivat. Tavoitteitani kuitenkin villitsi se, että täytin 18 vuotta maaliskuun alussa. Katsotaanpa kuitenkin mitä tältä vuodelta tavoittelenkaan!





Osta auto. Tämä alkaa oikeasti olla tärkeä ja pikaisesti pitänee tämä tehdäkin. Auton oston jälkeen voinkin matkustella entistäkin enemmän Suomen sisällä ja muutenkin arkikin olisi paljon vapaanpaa. Miksi siis ei!


Kierrätä entistä enemmän. Haluaisin alkaa kierrättämään entistäkin paremmin, sillä olen hyvin kiinnostunut zero-waste elämäntyylistä minimalistisuuden lisäksi.


Lue enemmän. Asetin joulukuun puolivälissä itselleni tavoitteen, että syntymäpäivääni mennessä olisin lukenut 5 kirjaa. Tällä hetkellä olen tässä ajassa saanut jo kaksi luettua, mikä tuntuu ihan hullulta, sillä edellisenä vuotena en saannut melkein edes vuodessa tätä saavutettua.


Kokeile enemmän uusia reseptejä. Tämä voisi olla kunnon tavoite ruuan kannalta tavoitteena tälle vuodelle. Uudet ruuat ja vanhojen soveltaminen virkistää aina perus ruoka-arkea.




Opettele sijoittamaan säästöjä. Olen vuoden vaihteessa muutenkin alkanut kiinnostumaan raha-astioita entistä enemmän ja tämä alkaisi olla sitten seuraava askel tässä polussa.


Matkustele enemmän. Kyllähän tuo oman auton osto parantaisi tätä Suomen sisällä matkailua, mutta nyt puhun ulkomaan reissuista. Tänä vuonna haluaisin käydä ainakin kerran ulkomailla, mutta tavoitteena olisi kolmesti, joista yksi olisi Ruotsi, jossa olen käynyt ekan ja toistaiseksi viimeisimmän kerran ollessani 8-vuotias.


Aloita uudelleen treenaus. Toki olen viimeisimpien vuosien aikana urheilut, mutta näitä vuosia aikaisemmin treenasin hyvin ahkerasti ja minulla oli selvät tavoitteet kehoni suhteen. Kyllähän se ikävä näitä näkyviä vatsalihaksia kohtaan on alkanut tulemaan, joten josko tänä vuonna saisin tämän jäänneen elämäntavan mahdutettua uudeleen jo valmiiksi kiireiseen elämääni ja sen aikatauluihin. Sen näkee sitten, mutta normaalia muuta liikuntaa tulee vuoden aikana ainakin kokemaan.


Elä hetkessä. Tämä ajatus on puolestaan se tavoitteeni mieleni treenauksessa. Sen pitäisi olla normi, mutta jotenkin se vain unohtuu ja sitä alkaa stressaamaan turhasta, vaikka pitäisi nauttia siitä mitä juuri nyt on meneillään, oli se hyvää tai huonoa.




Tuota parempaa blogisisältöä. Kyseinen asia toki liittyy myös niin Instagramiin kuin myös ehkä pienesti SnapChattiin. Kiinnostusta olisi myös ehkäpä tänä vuonna laajentua Youtuben puolelle, mutta kuitenkin samalla koen bloggaamisen helpompana. Ken tietää mitä vuoden aikana tapahtuukaan sosiaalisen median kanavissani. Blogissa haluan kuitenkin olla aktiivinen ja inspiroivanpi. Haluaisin oppia paremmaksi oikeastaan kaikessa, mutta pikku hiljaa!


Vietä enemmän aikaa ystävien kanssa. Viime vuoden lopussa aloin parantamaan tapojani ystävien näkemisessä, mutta voisin tehdä sen vieläkin paremmin! Leffailtoja, kahvilakäyntejä, yhteisiä lenkkejä tai muuten vain yhdessä oloa ja juttelua on siis luvassa tulevana vuonna.


Aloita kunnolla tekemään bullet journalia. Tätä haluan tehdä monesta syystä: helpompi hengittää, kun tietää missä pitäisi olla ja milloin, sekä se olisi jotain helppoa ja luovaa tekemistä blogin pitämisen ohessa.






2018/01/11

P R E . T T Y


Käydessäni Lappeenrannassa Tokmannilla törmäsin itselleni tuntemattomaan merkkiin, jolla oli kohtuu edulliset hinnat. Merkki oli normaaleja markettimeikkimerkkejä edullisempi, mutta Essenceä euroja kalliimpi. Päätin ostaa merkiltä kolme tuotetta pikaisella päätöksellä testiin ja arvosteluun tänne blogin puolelle. Pre.tty by Flormarin tuotteet olivat mielestäni kivoissa paketeissa ja sen tuotevalikoima oli kohtuu laaja.

Ostin itse tosiaan mattaisen huulipunan, kiva sävyä lievästi taittavan poskipunan sekä peitevoiteen.





Peitevoide oli kotona swatchattuna kovin kellertävä, mutta sen blendattua ihoon ainakin minun mielestäni keltaisuus katosi, eikä tuotetta enää erottanut sen kummemmin muustakaan meikistä. Kestävyys kasvoilla on mielestäni perus hyvä. Tuotteen paketointi on jotenkin todella massiivinen ja iso, joten toivotaan tuotteen myös kestävän.





Ekanakin: tuote haisee aivan kauhealta. Hyi. Tuntu on todella kermainen mattapunaksi. Huomasin myös hieman sävyn muuttumista punassa, joka mielestäni ei kuulu tuotteeseen. Jossain kohtaa tuote on enemmän ruskea ja toisessa vaaleanpunainen karkki.





Tämä poskipuna on oikeasti erittäin kiva! Mieleeni tulee vahvasti tuotteesta mieleen The Balmin Hot Mama poskipuna ja luomiväri. Pientä sävy eroa tuotteilla on, muttei järisyttävää, joten todella hyvä ja edullisempi vaihtoehto kyseiselle tuotteelle.




2018/01/07

2017 luetuimmat postaukseni


Yllätyin oikeasti erittäin paljon, että kyseinen postaus nousi kärkeen. Toisaalta kun muitakin luetuimia postauksien listaa lukee, huomaa pakostakin että lastenvaatteet tuppaavat kiinnostamaan. Toisaalta, onhan tuo paita nyt pirun hieno!


Toinenkin lastenvaatepostaus. Kyse on kyllä kieltämättä maailman söpöimmistä töppösistä. Nämä pienet kenkulit esiintyivät blogini puolella alkuvuodesta, mutta pysyivät silti luetuimman listalla aika korkealla koko vuoden.


3. #SeTyhmäLukihäiriöinen

Postaus, joka avasi maailmaani lukihäiriön kanssa. Kyseisessä postauksessa myös paljastin vihdoinkin oikeasti julkiseksi myös viime kevään valmistumisaikeeni. Tämä postaus oli ehdottomasti yksi henkilökohtaisimmista kirjoituksista jota blogissani on koskaan näkynyt. Häpeä haukuista ja muista varjoista, jotka lukihäiriö on tuonut elämääni oli niin suuri, mutta postauksen julkaistuani tämä kaikki helpottui entisestään.






Kyseisessä postauksessa näkyy ihan ensimmäisimpiä lastenvaatteita jotka olin hankkinut. Vuoden aikana niitä ehtikin kerääntyä aikamoinen kasa...


Myös tässä postauksessa avaan aihetta, jota olen hävennyt ainakin edes hetken. Se tyhjyys, jonka uutinen toi tulessaan oli oikeasti kova pala. Näin jälkikäteen näen paljon hyvää tässä pääsymättömyydessä ja olen onnellinen, että jo tuolloin ajattelin asian olevan paremmin näin. Tällä hetkellä olen työssä, jossa viihdyn ja opin uutta päivittäin. Tällä hetkellä olen onnellinen, vaikka siellä Kuopiossa en asukkaan.




2018/01/02

in the balm of your hand


The Balmin In The Balm of Your Hand vol. 1 paletti on oikeasti äärimmäisen nerokas. Kyseisessä paletissa on monia erilaisia Balmin klassikkomeikkejä kätevästi matkakoossa. Paletti on kätevä ostos, jos ei vielä ole tutustunut merkin tuotteisiin, mutta kiinnostus olisi laaja.

Itselläni on jo valmiiksi paletista monta tuotetta entuudestaan hankittuna alkuperäisessä paketoinnissaan, mutta monta tuotetta on hyvä testata ja tehdä varsinaisesta täysikokoisesta tuotteesta ostopäätös.

Paletista on tehty myös jo toinen, vol. 2, mutta tietääkseni kyseistä palettia ei ikävä kyllä myydä missään suomalaisessa verkkokaupassa. Pitänee siis hankkia kyseinen paletti jostain muualta. 





Paletissa on testikoossa 11 The Balmin tuotetta. Kaksi tuotteista on voidemmaisia, loput puuterisia. Merkki tekee käytöstä helppoa, sillä voidemmaisilla on oma pieni kansi, jotta niihin tarttuisi mahdollisimman vähän läheisiä puuterisia tuotteita niiden pöllytessä.




Tässä ylärivillä nähdäänkin poskipuna ja luomiväri samassa paketissa eli Hot Mama. Erittäin kaunis ja kyseinen tuote onkin jo täysikokoisena esitelty ensimmäisessä The Balmin tilauksien mukana. Toinen poskipuna ylärivissä onkin Instain-sarjan Argyle sävyinen puna. Kaunis perus vaalenapunainen poskipuna on kiva testi kyseisen sarjan punista. Kolmas ylärivissä on jälleen erilainen poskipuna ja luomiväri. Tumma, mutta todella kaunis Cabana Boy on yllättävän monikäyttöinen ja niin poskilla kuin luomilla todella upea sävyltään.

Alarivillä on neljä kaunista, erilaista ja kuitenkin helppokäyttöistä luomiväriä. Shady Ladyn Insane Jane on upea tumman harmaa metallin sävyinen luomiväri, joka sopii moneen erilaiseen meikkiin. Toinen Shady Ladyn sävy nimeltä Mischevious Marissa on sävyistä ehkä helppokäyttöisin ja vähiten huomiota herättävä.

Nude Tude vol. 1 ainoa minua kiinnostava sävy oli kivasti juuri tässä paletissa. Sexy on upea viininpunainen, mutta samalla kovin rusehtava sävy. Todella upean voimakas etenkin juhlameikissä. Myös yksi Balm Jovi paletin värinappi oltiin eksytetty tähän kätevään palettiin. Lead Zeppelin on väriltään todella mielenkiintoinen metallinen sammaleenvihreä.




Puuterisista sävyistä kaksi onkin vain esittelemättä. Ne ovat kuitenkin kaksi tuotetta, jonka jokaisen meikkauksesta kiinnostuneen olisi pitänyt kuulla. The Balmin legendaariset, oikeastaan kulttimaineeseen päässeet Bahama Mama ja Mary-Lou Manizer. Ensimmäinen on oikeasti varmaan jokaiselle ihonsävylle sopiva varjoväri. Todella kaunis ja pigmenttinen. Täydellinen paketti.

Toinen tuotteista on kaunis shamppanjan värinen highlighter, joka sopii niin monelle. K¨Tämä on myös erittäin kaunis luomilla!




Kaksi voidemmaista huuli- ja poskipunaa on todella kivat ja varmasti kaikille sopivat sävyiltään. Ylempi on paletista How 'Bout Them Apples sävy Caramel. Tuotteella on kiva tuntu käytössä.

Alempi sävyistä minulla onkin täysikokoisena tuotteena. Ihana, joka naisen huulipuna, The Balm Girls sävyssä Mia Moore on niin upea perus puna. Tuotteella on myös kiva piparminttuinen tuoksu!




Vasemmalta oikealle swatchit: Mari-Lou Manizer, Hot Mama, Instain sävyssä Argyle, Cabana Boy ja Bahama Mama.

Jokaiseen on otettu vain yksi veto tuotteesta. Pigmenttiä siis löytyy.




Sävyt vasemmalta oikealle: Lead Zeppelin paletista Balm Jovi, Insane Jane ja Mischevious Marissa paletista Shady Lady ja Sexy paletista Nude Tude vol. 1.

Jokaiseen on otettu vain yksi veto tuotteesta. Pigmentti on siis mahtava ja metalliset sävyt näkyvät niin upeasti.




Voidemmaiset värit vielä swatchattuna vasemmalta oikealle: Caramel ja Mia Moore.