Näytetään tekstit, joissa on tunniste school. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste school. Näytä kaikki tekstit

2019/09/29

terkkuja 9 kuukauden edestä


Viimeisimmästä postauksestani täällä on peräti 9 kuukautta aikaa. Tuossa ajassa olen ehtinyt sanoa jo lopettaneeni bloggauksen. Kaikesta huolimatta olen pitänyt blogini linkkiä Instagramini biossa, sillä sen poistaminen tuntui liian julmalta tätä kohtaan. Tämä onkin kuin onkin se mitä haluan tehdä vaikka välillä ajanpuute tekeekin motivaatiostakin vähäistä.

Tuona yhdeksänä kuukautena, jonka olen poissa ollut, en ole käynyt katsomassa kertaakaan mitä blogiini kuuluu. Kävin nyt kurkkaamassa miten tämä on elänyt poissaoloaikanani ja totesin, että ilmeisesti kiinnostuneita tällä sivustolla yhä löytyy. Katsojaluvut olivat hiljaisuuteni aikana pysyneet samalla tasolla kuin blogatessa hiljaisempina kuukausina. Yhtä postaustakin oltiin luettu lähes 300 kertaa, joka on lähes kuolleelle lifestyle-blogille mielestäni aika yllättävä määrä.






No mitä minulle nyt sitten kuuluu? Hyvää kuuluu, asiat on hyvin. Minulla on vakituinen duuni, onnellinen parisuhde ja harrastuksia joista nautin. Olen tänä vuonna ehtinyt reissaamaan niin Suomessa kuin Suomen ulkopuolellakin ja nämä reissut kaikki ovat onnistuneet mielestäni loistavasti. Voisin niistä ehkä jatkossa jotain pientä kirjoitella. Pidemmällä reissuilla tässä on tullut käytyä Varsovassa, Tromssassa, Kööpenhaminassa ja kahdesti Levillä.

Kööpenhaminassa kävin itseasiassa ihan hiljattain, viime viikolla. Edeltävänä iltana nappasin Aurinkomatkoilta lennot ja hotellit ja aamulla senkun lähtöön. Monet puhuvat aina pahasti (etenkin tänä Thomas Cookin konkurssin aikana) näistä valmismatkoista, mutta itse koen ne helpoiksi ja nopeiksi, sillä kaiken saa katsottua valmiiksi kerralla yhdellä sivulla ja sen jälkeen matkaa vain odottelemaan. Varsovan reissun varasin myös nimenomaan Aurinkomatkoja käyttäen.

Norjassa, pääasiassa Tromssassa käytiin ihan sitten autolla. Matkalla kierrettiin ympäri ämpäri minne suuntahalu vaan vei eikä kiirettä ollut vaikka kaiken kaikkiaan käytimme koko reissuun vain 4 päivää. Yövyimme kaksi yötä Tromssassa Scandicilla.




No mitäs sitten jatkossa? Minähän hain itseasiassa kouluun tässä syksyllä. AMK-koulutuksien haku pärähti tämän kuun alussa käytiin ja heti ekana päivänä kirjottelin hakemukset sisälle. Keväällä en hakenut mihinkään, mutta nyt ajattelin, että voisihan sitä vaikka kokeilla. Ehkä minusta joku päivä tulee rakennusmestari tai logistiikka-alan insinööri!

Ehkäpä palailen jatkossa hieman useammin, mutta ei oteta siitä stressiä. Haluisin todella tehdä tätä enemmän, mutta on fakta että elämäni tuppaa olemaan hektistä, kun on työt ja kaksi kotia samalla kadulla <3






2018/06/04

valmistujaiset


Viime perjantai ja lauantai olivat todellisia juhlapäiviä, kun monet ystäväni valmistuivat tai saivat painaa lakin päähänsä. Olen niin ylpeä heistä jokaisesta ja todella onnellinen joka ikisen puolesta. Sää oli todella hyvä koko viikonlopun, oli aurinkoista ja kuumaa. Hyvä mieli, hyvä sää ja hyvä syy juhlia, täydellinen paketti siis.




Oma valmistuminen tuntuu jotenkin samalla niin kaukaiselta kuin myös juuri eilen tapahtuneelta. Kuinka vuosi voi humahtaa noin äkkiä? Joskus tosiaan kaikesta huolimatta silti tuntuu, että omista juhlistani olisi oikeasti hyvin pitkä rako nykyhetkeen ja olisin ollut aikuisuuden suurissa kengissä vieläkin kauemman aikaa kuin vain tämän 12 kuukautta.




Olin viime kesänä työttömänä. Kouluun en pääsyt ja tavotteita oli, mutten ollut varma mihinkä tarttuisi. Pääsin töihin sitten elokuun alkupuolella ja siellä tiellä olen yhä. Kevään alussa blogini hiljeni kokonaan ja syyksi sanon tutut kiireet. Kevät oli todella tiukka aikataulullisesti ja halusin täysin keskittyä siihen, että saan kaiken välttämättömän tehtyä valmiiksi ajallaan. En halunut tehdä blogistani vieläkään stressin aiheuttajaa, joten päätin jättää tämän joskus ehkä palatakseni.

Huhtikuussa aloin pohtimaan lopettamista kokonaan ja itseasiassa koko blogini poistoa. Tämä jäi kuitenkin ajatuksen tasolle ja taas tämä sivu jäi unholaan. Nyt kuitenkinkin päätin palata. Minulla on kokonaan tämä kuukausi aikaa keskittyä vaikka vain blogiini (toki jalkapallon MM-kisoja samalla seuraten), sillä minulla alkaa päälle kolmen viikon ansaittu kesäloma tällä viikolla.





Juhlamekkoni tarina on tosiaan vähintääkin yllätyksellinen. Aluksi haaveilin, että saisin kyseisen mekon omaksi valmistujaismekokseni, mutta mekko olisi pitänyt tilata verkkokaupasta ja aikaa oli niin vähän, etten uskaltanut ottaa riskiä sen suhteen. Harmikseni kyseinen mekko myytiin loppuun juuri toukokuun loppua kohden, joten en pystynyt hetken pohdinnan jälkeen ostamaan sitä myöskään tulevia juhlia ajatellen.

Elo-syyskuussa huomasin Ted Bakerin Facebook kirpputorilla mekosta julkaisun ja kun tajusin, että mekko oli käyttämätön (lapun kiinni) ja se oli juuri minun kokoani en kahdesti miettinyt. Mekon myyjä oli myös asettanut mekolle naurettavan pienen (verrattuna mekon lähtöhintaan) hinnan ja se yllätyksekseni sisälsi vieläpä postikulutkin. Mekon tullessa postissa kotiin, se oli niin henkeäsalpaavan kaunis, että aikaisemmin näkemäni kuvat siitä eivät olleet lähelläkään samaa tasoa.

Kyseessä on tosiaan Ted Bakerin Nimah Citrus Bloom V Neck -mekko. Kaunis ylipolven mekko sopi mielestäni hyvin Mangon mustaan pikkulaukkuuni, jonka hauska siksak-pinta toi juuri tähän pituuteen pientä katkoa.




2017/07/02

en päässyt kouluun


Kun torstai aamuna heti herättyäni menin tietokoneelleni katsomaan tulokset petyin erittäin paljon. Hain neljään kouluun, joista yhdestä tuli sellainen, että sinne oikeasti piti päästä. Pettymys, häpeä ja yleinen suru omasta kouluun pääsemättömyydestä valtasi mieleni täysin. Yritin mennä saada uudelleen unta, koska en halunut tuntea niitä tunteita enää, niin vahvoja ne olivat. Aikani siinä valveilla ollessa maailmaan kettuunnuin ja mietin jatkoa. Kuopio on kuitenkin kaupunkina se, mihin hingun. Se rajasi unelmaani jo jonkin verran. Myös esimerkiksi lastenvaatteet ovat intohimoni, joten niidenkin luo olen parit suunnittelmat jo kehittänyt. En kuitenkaan anna itselleni rajoja, sillä nyt olen vapaa tekemään oikeasti mitä haluan. Elämäni ei kaatunut koulupaikan mentyä sivusuun, sillä minulla on tällä hetkellä ihana ammatti, jonka töissä viihdyn. Oikeastaan lähes kaikki tulevaisuuden suunnitelmat näiden työ ja koulu asioiden suhteen olen luonnut nykyisen ammattini eli stailausalan artesaanin ympärille.




Suoraan sanottuna yllätyin positiivisuudestani. Olen tunnetusti täysi pessimisti, mutta tässä asiassa en. Olen aikaisemminkin uskonut siihen, että kaikki tapahtuu niin, koska sille on jokin tarkoitus. Monesti olen kuullut, että tämän ajatuksen sisäistämiseen vastaavan uutisen kuultua voi kestää, mutta jostain syystä ala, jota olen 8. luokasta asti halunnut, ei tuntunutkaan tässä hetkessä oikealta. Olen hyvin onnellinen ja arvostava heitä kohtaan, jotka kouluihin pääsivät. Minun aikani ei nyt vain ollut.




Pääsääntöisesti suunnitelmat eivät muuttuneet, sillä pessimisti ei pety ja suunnittelinhan varasuunnitelmia varmaan kirjaimeen ö asti etukäteen. Oikeastaan hyvä että suunnittelin, enhän oikeastaan alkujärkytyksen jälkeen pettynyt.






2017/05/28

A J A T U K S I A N I


Tässä postauksessa ei varmasti tule olemaan päätä eikä häntää. Kirjoitan tätä ajatuksenvirrassa rankan päivän jälkeen tietysti keskellä yötä. Lauantaina eli eilen kävin Helsingissä taas toista kertaa kuukauden sisässä. Tämä reissu oli jotenkin paljon väsyttävämpi, syytä tälle en tiedä. Reissu meni hyvin ja eilen oli muutenkin jo aamulla ihan toiset matkat ja puuhat, joten aamusta asti sai tehdä ja mennä. Tänään eli sunnuntaina matkaan Kuopioon pääsykokeisiin. Tiistaina myöhään illasta pitäisi takaisin Kouvolaan palata ja voi voi, kun vielä ne valmistujaisjuhlatkin pitäisi järjestää. Kortit sentään sain lähtemään, mutta nekin (ainakin omasta mielestäni) lievästi juosten kustuna.




Valmistujaismekon sain hankittua tuossa viime viikonloppuna, kun käväisin Kotkassa. Kyllä on ollut lievästi sanottuna reissua reissun päälle, sillä vielä Lappeenrannassakin käväisin tuossa äitienpäivänä. Mekkoon kuitenkin; se on mielestäni aika fiilistelymekko. Aluksi piti hankkia Ted Baker, mutta loppujen lopuksi mikään ei ollutkaan täydellinen. Aika pahasti sanottu minulta, Ted Bakerin rakastajalta. Yksi mekko kyllä kiinnosti, mutta päädyin kuitenkin valitsemaan toisin.

Valitsemastani mekosta tykkään, sillä se on rento ja samalla kovin juhlava. Se on täysin toisenlainen kuin Ted Bakerin vaihtoehto, joten aika yllättävä valinta minun päälleni. Jos jonkin olen kuitenkin nykymaailmasta oppinut, niin se on uusiutuminen. Freesaus. Muutos. Parannus. Aina pitäisi kokeilla jotain uutta ja poistua mukavuusalueelta ja tottahan se on, jälleen löysin jotain aivan uutta! Toisaalta sekin pitää muistaa, ettei kerralla saa muuttua liikaa, muuten ei pää kestä mukana.





Aikaisemmissa mutinoissani ohitinkin ovelasti sen mitä tänne tulin alunperin kertomaankin. Kyllä pidin taukoa. Tarvitsin sitä. Kroppani suistui suoraan täyteen alamäkeen, kun kaikki 180 opintopistettä pamahti plakkariin. Pitihän siitä palautua, sillä tammikuusta toukokuun puoleen välin tehden päivittäin koulua ja taas lisää hieman koulua, niin ei kroppa sitä kestä. Osasin kyllä rytmittää ja sen huomaa, sillä ei pää olisi muuten tammikuutakaan kestänyt. Käsitettä loma en kuitenkaan tuntenut.

Päällä olleen koulun lisäksi minulla on tosiaan ollut myös mm. AMK-linjojen hakuprosessi, jonka tietysti toivon huipentuvan hyvin. Olen kuitenkin ok mikäli en kouluun pääsisikään, sillä onhan täällä Suomen maassa ja ehkäpä muuallakin niin paljon muitakin vaihtoehtoja. En siis ns. välivuodesta ota stressiä, sillä kukaan ei ole myöskään "pakottanut" hakemaan jatkoa. Onhan sitä jo yksi ammatti hankittuna.

Lyhyesti koko tekstini kuitenkin, mikäli ei kaikkea jaksanut niin tarkasti lukea: Kaikki on jees, mutta hiljaisuus blogin puolella johtui siitä, että olen ollut liian tehokas viimeiset 5 kuukautta. Ensi perjantaista sunnuntaihin juhlitaan, joten se tyylini uudistaja (mekko) saa varmasti käyttöä, kun kolme päivää pitäisi se päällä heilua!


2017/05/07

#SeTyhmäLukihäiriöinen


Otsikko sisältää lauseen, jonka olen valittettavasti joutunut kuulemaan ihan itse. Monesti pienenä mietin, miksi en ymmärrä kaikkea. Miksi en osaakkaan lukea? Jopa pelkäsin lukemisen oppimista, sillä paineet sen oppimiseen asetettiin kakkosluokan lopulla todella suuriksi. Olen joutunut taistelemaan tämän asian kanssa koko elämäni. Vanhempani kyselivät asiantuntijoilta, mikä minulla on, mutta vastaus oli aina se sama: sehän on aivan normaalia. Niinhän se on, mutta miksi ei kuitenkaan selvitetä asiaan syytä. Miksi kirjaimet tai sanat hyppii, miksi kirjoitin kaiken väärinpäin peilinä, miksi tein läksyjä joka päivä noin 5 tuntia koulun jälkeen? Viimeinen mainituista on karu fakta, johon opettajat eivät uskoneet. Monelle peruskoulun pahat muistot johtua esimerkiksi kiusaamista. Minulla ei sitä onneksi ole ollut, mutta se miten paljon uurastin ja yritin kouluni eteen oli jotain aivan kamalaa. Silti aina kokeessa luki se jokin "huono" numero. 7 oli minulle kuin 10.

Minulle alettiin valittamaan koulunkäynnistä. Alettiin syyttelemään kuinka moinen ei kiinnostaisi. Joopa joo, kuinka moni muu tekee tehtävät tunnollisesti joka päivä, vaikka se veisi sen 5 tuntia? Ei varmaan kovin moni, tai sitä ei ainakaan minulle tullut ilmi. Monet ikäiseni tekivät läksynsä käytävällä juuri ennen tunnin alkua ja kokeesta tuli 8.




Opin todella paljon puhumalla asioita tai tekemällä samaan aikaan jotain muuta pientä ja samalla kuunnellen. Tämä kiellettiin minulta täysin. Vanhempani ramppasivat koululla kaikissa kolmannen asteen kuulusteluissa vuokseni, sillä olin taas metelöinnyt tunnilla. Eräänä kevät aamuna äitini toi lukihäiriön todistuspaperit koululle. Luvattiin kaikki maan ja taivaan väliltä. Vielä näin kolmen vuoden jälkeen lupauksista, mitään ei olla tehty. Kun peruskoulun loppu sitten viimein koitti, minua pelotti tuleva. Minut oltiin lytätty täysin. Kykyjäni vähäteltiin tai niiden kerrottiin puuttuvan täysin. Olin se tyhmä lukihäiriöinen.


Nyt, keväällä 2017 olen ammattikoulussa toisella luokalla ja valmistun näillä näppäimillä. Keskivaikea lukihäriö teki minulle vaikeudet, josta selvisin rakentamalla iskunkestävän kuoren ympärilleni. Kuoressani tein kaiken minkä pystyin. Nykyisessä koulussani tunnen olevani hyväksytty oppijana, minulle on sanottu jopa että hei hyvä.




Oppimishistoriani vuoksi minulle jäi päälle todellinen yli-suorittaminen ja pettymyksen pelko. Tein sitä myös tässä koulussa, mutta se ei kuitenkaan tuntunut siltä. Tästä olen nauttinut ja nyt se kaikki suorittaminen ja pelko palkitaan; valmistun peruskoulupohjalta ammattikoulusta kahdessa vuodessa. Asian sulattamiseen minulla meni noin viikko. Sitten aloin epäilemään kykyjäni ja romahdin täysin, mutta lopulta ymmärsin, että olen oikeasti onnistuja ja jopa jollekin muulle kaltaiselleni se esimerkki. Elämä vaan pakottaa menemään läpi sen vaikean. Ja niin se on sitten mentävä!







2017/03/09

ystäväkirja x 20


Ajattelin eilisen 18v syntymäpäiväni kunniaksi tehdä postauksen, jossa on kysymyksiä vanhoista ystäväkirjoistani. En ole koskaan muistaakseni ihan kunnolla täällä blogin puolella itsestäni kertonut, niin ajattelin tehdä sen nyt. Aloitetaan !


Lempieläin: Joku tiikeri ehkä, mutta lemmikkinä varmaan perus kissat ja koirat. Bengalin-kissa rakkaus yltyi viime kesänä ja se jatkuu edelleen... Ehkä sitten joskus !

Lempikukka: Ehdottomasti tulppaanit ! Rakastan. Toki vuodenaikoina, jolloin niitä ei ole tarjolla, kelpuutan mielelläni ruusut ja liljat.

Mieliruoka: Uusien reseptien kokeilu on nyt se "suosikkiruoka", koska uudet maut ja tekotavat saavat aina uuden makuelämyksen. Toki esim. sushi on yksi mikä kyllä maistuu useammankin kerran syötynä.





Bombertakki - Only // Toppi - GinaTricot // Housut - GinaTricot //
Kangaskassi - Makia (Carlings) // Korvakorut - Vila


Suosikkielokuva: Tähän oli hieman hankalaa keksiä, mutta sanon joitain mitkä tulivat päällimmäisimpänä mieleen: The Girl on the Train, Inside Out ja Hobitit.

Paras loma: Kesistä tällä hetkellä ehkä vuoden 2015 kesä, vaikka tämäkin oli ihan ok kesä. Muista lomista sanoisin ehkä Los Gigantesin joskus kasilla.

Lempiväri: Keltainen, laventeli sekä sinisen ja vihreät, molemmat yksittäin tai sekotettuina!

Lempinimeni: Zanita, Jansku, Janni, Jansu jne.

Parhain vuodenaika: Kevät on ehdottomasti parhain!

Onnenluku: 22 sekä 8.

Suosikkiviikonpäivä: Lauantai.





Suosikkipeli: Lautapelinä tykkään paljon Kimblestä tai jostain korttipeleistä, mutta tietokonepelinä menee The Sims -pelit ja Telltale Gamesin pelit. Myös joskus pelaan kunnon vanhoja pelejä, kuten Theme Hospital tai Age Of Empires II. Hakkasin niitä jo pienenä, joten hauskoja muistoja tulee niistäkin!

Lempiherkku: Kurkku, porkkana ja paprika siivutettuna tikuiksi ja dipattuna.

Peruskoulun mieluisin oppiaine: Peruskoulussa lemppareitani olivat kuvataide ja äidinkieli, vaikkei jälkimmäinen ikinä sitä helpointa minulle olekkaan ollut.

Kiinnostavin urheilulaji: Jos itse pelaa, niin silloin sanon jalkapallon. Penkkiurheilun puolella nautin jääkiekosta.

Parhain lukemani kirja: Minulla ei kunnollista vastausta tähän ole, mutta viimeisimpänä tulee mieleen Paprun tekemä runokirja. Olihan se ihan kiva.





Suosikkiartisti/bändi: Sanon tähän Ruger Hauer, sillä tykkään  myös kaikkien kolmen omasta tuotannosta, niin vähän voi näin fuskata, hih!

Suosikkikappale: Suosikki kappaletta on todella vaikeaa sanoa. Usein tällaisiin kysymyksiin sanon kuitenkin suomalaisesta musiikista Rugerin Iso Paha Susi ja ulkomaalaisesta One Directionin Moments. Ihan vaan, koska niitä on tullut luukutettua.

Horoskooppi: Kalat.

uosikkinäyttelijä: En ole suuremmin miettinyt, mutta naisista suosikkini on ollut Emma Stone ja miehistä olen usein sanonut Ryan Goslingin. Voisin ottaa siis tälle kuulle tavoitteeksi katsoa La La Land, sillä olin todella iloinen, kun kuulin heidän molempien olevan kyseisessä elokuvassa.

Paras TV-ohjelma: Pitkä aikaisin suosikkini on ollut ehdottomasti Criminal Minds. Todella mielenkiintoinen!






2017/01/31

mitä mulle kuuluu


En ole kunnolla viime aikoina kertonut mitä minulle kuuluukaan. Lyhyesti sanottu: kiirettä. Todella paljon palautuksia, jopa 12 muutamalle viikolle. Nautin, 5/5. En jaksa kuitenkaan asiasta valittaa, sillä olen todella onnellinen siitä, että saan tehdä monia juttuja etukäteen! Siitä lisää enemmin tai myöhemmin.




Vuoden lopussa oli henkisesti todella väsynyt, sillä olin todella stressaantunut kaikesta ja mikään ei tuntunut tuovan kunnolla nautintoa. Ei ruoka, liikunta tai aina edes ystävät. Olin todella väsynyt vuoden tuomiin huonoihin juttuihin, vaikka positiiviakin siis oli. Vuodenvaihde tuli siis todella hyvään saumaan, sillä tuntui todella helpottavata, että sain vuoden mentyä läpi.

Ensimmäisestä päivästä lähtien olen ollut täynnä intoa ja fiilistä tulevaan vuoteen, sillä onhan tälle vuodelle tulossa niin monta siistiä juttua! Tulevaisuutta olen saannut pohtia nämä viime viikot ja nekin haaveet vaan puskee lisää iloa ja energiaa päiviin, vaikka kaikki ovat lähes aamu kasista ilta ysiin täysin bookattuina.




Olen kaiken lisäksi sykkinyt myös autokoulua kaiken lisäksi, joten sekin on syönnyt ne vähäiset vapaat tunnit itselleen. Mulla alkaa myös helmikuun alusta työssäoppiminen ja olen päässyt jopa kahteen eri työpaikkaan!

Ainakin näin alkuvuodesta kaikki on mennyt todella hyvin, joten olen todellakin onnellinen tällä hetkellä. Tavoitteeni tälle vuodella ovat tosiaankin korkealla ja näillä näkymin todella moni haaveeni toteutuukin vuoden kuluessa.

Toivottavasti muillakin on samankaltaisia fiiliksiä alkaneeseen vuoteen!




Kuvissa oleva paita on ollut kovassa käytössä tässä alkuvuodesta. Paita on hankittu Fiorellasta ja se vaan on niin täydellinen päällä! Kaula-aukko on täysin samanlainen molemmilta puolilta, joten käytännössä paidalla ei ole edes kunnollista etu- tai takapuolta.












2016/08/18

ristikon kautta kuulumisiin




Syksy saapuu hiljalleen ja koulukin jo ehti alkaa todenteolla. Heti iskettiin eteen monen monta pitkää projektia ja heti oli selvää mitä sitä sitten ehtii tehdäkkään marras-joulukuuhun saakka. Tämä voi olla siis mahdollinen syy miksi joinain viikkoina torstaisin ei postausta ilmesty, mutta koitan pitää sunnuntain kuitenkin vähintäänkin varmana julkaisupäivänä.

Kuvissa näkyvä paita oli todella kiva ja positiivinen hankita vaatekaappiini, sillä syvästi vihaamani narut olivat tehty silmääni miellyttävällä tavalla paidan selkäosaan. Positiivista oli myös se, että paita oli 20% alennuksessa jolloin paidalle jäi hintaa noin 12 € !




Paita - Only // Takki - Vero Moda // Korvakorut - H&M



2016/08/11

back to school x 2


Mulla alkaa huomenna koulu ja alotan siis nyt stylisti opintojen toisen vuoden. On mielenkiintoista nähdä millaisia juttuja me tällä vuodella käsittelemme, sillä meille on kerrottu kaiken hieman muutuvan. Kaiken näkee sitten aikanaan, joten kamalan suurta odotusta koulun alkuun ei kuitenkaan ole !


   Asu #1:

   Asu #2:



Ekassa asussa on kuitenkin tollainen kiva kesäinen asukokonaisuus idea ekalle koulupäivälle. Väreillä leikittelevä ja laukku tuo mukaan hieman hauskuutta !

Toinen asukokonaisuus on lähes kauttaaltaan koottu maanläheisistä väreistä ja sävyistä. Raikkautta asuun tuovat valkoiset kynnet sekä punaisen violetti silmämeikki.



Kummasta asusta sinä pidät enemmän ?


2016/04/25

school girl


Ajattelin tehdä jotain, mikä sopisi monen ikäiseni tyyliin. Nyt käynnissä oleva bomber-takki villitys sai minut inspiroitumaan ja tekemään tälläisen asukokonaisuuden. Sininen ja punainen käsikädessä yhdistettynä takista löytyvään viininpunaiseen saa ainakin minut haluamaan vaatekaapiinsa vastaavanlaiset asut.



school girl






2016/04/20

tyyli-ikonit - osa 1


Aluksi meinasin postata pelkästään tämän postauksen, mutta sitten mietinkin, että voisinkin tehdä tyyli-ikoneistani enemmänkin postauksia eli pienimuotoisen sarjan. Johnny Depp ei ole siis minun tyylilleni tyyli-ikoni, vaan kouluprojekti, mutta silti ajattelin lisätä sen tähän sarjaan mukaan, sillä pidän hänen tyylistään erittäin paljon. No mutta näillä eväillä sitten tähän postaukseen:


 Suunnittelu

Koulussa oli maaliskuun lopulla 11 päivän aikarajan stailaustehtävä, jonka aihe oli muoti-ikonit. Jokaisen kuului valita yksi mies- ja naisikoni, joiden tyyliä sitten kopioitaisiin stailauksiimme. Valitsin mieheksi Johnny Deppin, sillä hänellä on niin pitkä tyylihistoria. Ainoat mitä ennen hänen tyyliinsä paneutumista päähäni hänestä sain, oli pitkät hiukset ja ympyrät silmälasit. Päätin mallini iän vuoksi keskittyä stailauksessa Johnnyn nuorena toteuttamaan tyyliin, johon kuului puvuntakki, sikari ja hieman pörröllä olevat hiukset. Hän oli siis niin sanottu "renttu" tyyppi.

Aikataulu oli erittäin nopea, joten vaatteita en etsinyt kauaa, vaan päätin ottaa ensimmäiset hyvät ja sopivat. Tässä on idea kuvia stailauksesta.



johnny depp







 Toteutus

Eräänä päivänä sitten päätimme lähteä kuvaamaan, sillä säät olivat hyvät ja minulla oli ihan kivat hiukset ja meikki sinä päivänä (koska myös halusin kuvia samalla minusta). Kuvista tuli mielestäni todella hyvät ja malli osasi toimia lähes omatoimisesti kuvaustilanteessa. Olin erittäin tyytyväinen kuviin, sillä etenkin ensimmäisessä näkyy Johnnyn nuoruusvuosien kaltaiset vaatteet, lasit, hius kasvoilla, sikari sekä asento, joka on hieman "löllö".







Tämä viimeinen kuva on jollain tasolla ehdoton lempparini. Mielestäni mallin katse ja värimaailma on todella mielenkiintoinen. Olen itseeni erittäin tyytyväinen tässä projektissa ja siksi halusin myös työni jakaa teille. Mikä on sinun mielestäsi kuvista parhain ?




2016/04/19

SS16


Koulussa piti koota tämän kevään ja kesän kauneustrendejä ja tehdä niiden mukaan stailauksia. Tein siispä neljä stailausta, joista lempparini on ehkä tuo toinen eli Kerro, kerro kuvastin. Mikä on sinun lempparisi ?



1. Mansikkamaitona



SS16






2. Kerro, kerro kuvastin




SS16 part two









3. Viuhkan valtiatar


ss16 part three





4. Värifilmi



ss16 part four







2016/04/04

30 turn to 16


Kävin pohtimaan sitä, kun aina halutaan näyttää nuoremmilta ja nuoremmilta. Pohdin asiaa siten, että miltä näyttäisi mikäli aikuiset alkaisivat yhtäkkiä käyttämään teini-iässä olevien vaatteita. Stailaukseen halusin kuitenkin hieman 30-vuotiaiden hyvää tyylitietämystä, joten sekoitin siihen upeita hopeita yksityiskohtia.




30 turn to 16









2016/02/20

koneeni kuoli


Tosiaan muutama viikko sitten tietokoneeni sanoi itsensä irti eikä lähe enää päälle. Rikkoitumisaika oli pahin mahdollinen, sillä koulussani on ollut käynnissä nyt iso projekti monikulttuurisuudesta. Näyttöpäivä on ensi maanantaina eli 22.2. joten koin pientä stressinpoikasta koneen rikkoutumis hetkellä. Kirjoitan nyt siis poikaystäväni koneella, koska halusin kuitenkin päivittää blogiani. Tänne tulee nyt siis muutamia kuvia ja ehkä jopa tarinoita tästä kuukauden aikana.





Oltiin tammikuun viimeisellä viikonlopulla poikaystäväni kanssa Helsingissä, koska hyvän ystäväni synttärit pidettiin siellä. Hotellissa oli kylpyamme, johon ostimme Lushin Bathbom nimisiä kylpypommeja. Pommit siis värjäsivät veden ja toivat ihanan tuoksun ilmaan. Helsingissä kävimme katsomassa myös Kiasmassa Tottelemattomuuskoulun ja shoppailimme, vaikkakin itse en ostanut koko viikonloppuna kuin yhden mukin.




Olemme myös innostuneet kokkauksesta ja uusien reseptien kokeilusta poikaystäväni kanssa. Hän teki kerran minulle ruuaksi kuvassa näkyviä todella herkullisia ja täyttäviä kanawrappeja. Oli kyllä hyviä ! Ollaan muutenkin vähän katsottu, että mitä suuhumme laitamme. Luomutuotteita ostamme paljon enemmän kuin ennen vaikkakin silloinkin ostimme niitä. Nykyään kaikki mehut, joita ostamme on esimerkiksi luomua. Myös ihan maistamisvinkkinä kaikille, kokeilkaa korvata kerma soijakermalla, sillä se ei ole niin makeaa tai yhtä "varallista" kehollemme !




Ja koulussa olen puolestaan nyt hieman väkertänyt hiuksia muiden juttujen ohessa. En oikein tiedä tykkäänkö laittaa niitä vaiko en, mutta ehkä sitten, kun pääsee oikealle ihmiselle tekemään noita niin hieman mukavampaa.







2015/11/24

kuukausi jouluun


Olen huomannut, että blogini kirjoittaminen on varsin katkonaista. On hetkiä jolloin kirjoitan sitä joka päivä parin viikon ajan ja sitten tulee taas reilu kuukauden tauko. Tänne palaaminen aina inhottaa, sillä tietää miten heitteille on tämän jättänyt. Nyt kuitenkin tein jälleen kerran heräämisen ja päätin kirjoitella vähän kuulumisiani.


On siis kuukausi jouluun, puoli viikkoa muotinäytökseen ja kaksi viikkoa itsenäisyyspäivään. Lumikin on jo valkaisut maan. Joululahja listan kirjoitin tänään kiireessä, kun vanhempani vähän kyselivät mitä toivoisin. Listalla on muutama muki, lahjakortti ja kameratarvikkeita. En halua mitään suurta määrää, vaan sen mitä oikeasti tarvitsen. Kameratarvikkeita tarvitsen niin kouluuni kuin omaan käyttöönikin. Varmaan ensimmäinen vuosi, kun en pyydä hajuvesiä tai kosmetiikkaa (tai no ehkä lahjakortista voisi käyttää jotain semmoiseenkin..).


Muotinäytös josta kerroin on siis kouluni kautta saatu hieman isompi projekti. Ollaan saatu mahdollisuus järjestää kauppakeskus Veturiin muotinäytös joulunavaus päivälle lauantaina 28.11.2015. Itse toimin myös näytöksessä mallina, joka tuo puolestaan myös lisämaustetta päivään. Postausta siitä tulee todennäköisesti parin viikon sisällä tapahtumasta.







2015/09/29

marimekko




Etsin koulun alun takia uutta penaalia itselleni ja päädyin ostamaan Marimekon aivan ihanan pussukan. En juurikaan penaalia koulussa tarvitse, mutta kyllähän sitä muutama kynä pitää aina olla mukana. Pussukka maksoikin vain 18.90€, joten ei se kovin kalliskaan ollut. Kirjoitin tästä jopa tämän postauksen, sillä rakastan tuota ihanaa printtiä sekä isoa kokoa.

2015/07/27

must haves to school


Minulla koulu alkaa 11.8. enkä halua ajatella, että siihen on muutama viikko. Lisäksi minulla on muutama asia mitä tarvitsisi ostaa ennen koulun alkua, ne olen listannut tähän.



must haves to school



Kahdet farkut ovat välttämättömät, sillä edelliset mustat ovat kuluneet ja vaaleita tarvitsen myös. Raitapaita ja valkoinen toppi, todelliset ystävät huonoina aamuina. Myös nahkan värinen/nahkainen vyö olisi tarpeen kuin myös uudet kengät.

Essencen meikeistä olen ollut innostunut nyt viime aikoina todella hyvän hinta-laatu suhteen takia ja tarvitsenkin nudea luomiväriä sekä uutta aurinkopuuteria. Armeijanvihreää kynsilakkaa olen metsästänyt ainakin yli vuoden ja punainen meni vanhaksi, joten nyt on oiva aika ostaa nekin. Myös tuollainen timantti-kristalli-kaulakoru-hommeli on ollut hakusessa jo pidemmän aikaa, siitä lähtien kun Tumblr minut niihin ihastutti.

Keväällä puhuinkin Ted Bakerin meikkipussista ja minulla on tavoiteena edelleen saada sellainen ostetuksi. Myös kauniin näköinen termosjuomapullo (en tiedä mikä tuon nimi on...) olisi varsin tarpeellinen.

2015/06/16

T O P - 10 (keväällä soi)


Koulun kahdella viimeisellä viikolla opin elämään hetkessä, sillä stressi oli päivittäin hyvin kova ja oli helpompaa saada rentoutusta kiireen keskellä niin. Kun kesäloma sitten viimein koitti, jatkoin näin elämistä. On paljon yksinkertaisempaa, kun ei tarvitse miettiä, että mitä aikoo tehdä kuukauden päästä tai pahimmassa tapauksessa "joskus tässä nyt tänä kesänä". Mikäli olen ajatellut tuolla lauseella jotain, olen päättännyt siinä hetkessä, että milloin. Muuten asia jää tekemättä ja syksynä ymmärtääkin, ettei saannut tehtyä mitään mikä oli tarkoitus tehdä.




Kaiken kiireen keskellä lisäsin kaikesta huolimatta musiikin kuuntelua. Keräsin minun Spotifyyn listan, jossa on 35 kevään ajan tehosoitossa (pidemmän tai lyhyemman ajan) olleita kappaleita. Postaukseen laitoin niistä 10 suosikkia, sillä en halunnut liian pitkää listaa.


"Mul on mustan taju. Nään sävyeroja. Hengitys niskassas mut pimeest erottaa. Eskimol monta nimee on lumelle. Mulla monta mustalle valveunelle."

"Yeah, yeah, I miss all of my exes. They're the only ones that know me."
"Be happy and know that I'm  watching you travel far and wide, waiting for us to meet again"
Always Be Together sopii oikein hyvin ysin loppuun, sillä toivon suuresti, että saisimme pidettyä ystävien kesken yhteyttä keskenämme. Itseasiassa jopa yllätyin, miten hyvin olemme nyt saanneetkin. Toisaalta nyt se on helpompaa kuin koskaan, sillä meillä on WhatsApp ja Snapchat.