Kun torstai aamuna heti herättyäni menin tietokoneelleni katsomaan tulokset petyin erittäin paljon. Hain neljään kouluun, joista yhdestä tuli sellainen, että sinne oikeasti piti päästä. Pettymys, häpeä ja yleinen suru omasta kouluun pääsemättömyydestä valtasi mieleni täysin. Yritin mennä saada uudelleen unta, koska en halunut tuntea niitä tunteita enää, niin vahvoja ne olivat. Aikani siinä valveilla ollessa maailmaan kettuunnuin ja mietin jatkoa. Kuopio on kuitenkin kaupunkina se, mihin hingun. Se rajasi unelmaani jo jonkin verran. Myös esimerkiksi lastenvaatteet ovat intohimoni, joten niidenkin luo olen parit suunnittelmat jo kehittänyt. En kuitenkaan anna itselleni rajoja, sillä nyt olen vapaa tekemään oikeasti mitä haluan. Elämäni ei kaatunut koulupaikan mentyä sivusuun, sillä minulla on tällä hetkellä ihana ammatti, jonka töissä viihdyn. Oikeastaan lähes kaikki tulevaisuuden suunnitelmat näiden työ ja koulu asioiden suhteen olen luonnut nykyisen ammattini eli stailausalan artesaanin ympärille.
Suoraan sanottuna yllätyin positiivisuudestani. Olen tunnetusti täysi pessimisti, mutta tässä asiassa en. Olen aikaisemminkin uskonut siihen, että kaikki tapahtuu niin, koska sille on jokin tarkoitus. Monesti olen kuullut, että tämän ajatuksen sisäistämiseen vastaavan uutisen kuultua voi kestää, mutta jostain syystä ala, jota olen 8. luokasta asti halunnut, ei tuntunutkaan tässä hetkessä oikealta. Olen hyvin onnellinen ja arvostava heitä kohtaan, jotka kouluihin pääsivät. Minun aikani ei nyt vain ollut.
Pääsääntöisesti suunnitelmat eivät muuttuneet, sillä pessimisti ei pety ja suunnittelinhan varasuunnitelmia varmaan kirjaimeen ö asti etukäteen. Oikeastaan hyvä että suunnittelin, enhän oikeastaan alkujärkytyksen jälkeen pettynyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti