Näytetään tekstit, joissa on tunniste inspiration. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste inspiration. Näytä kaikki tekstit

2019/01/07

2 0 1 9


Viime vuosi ei ollut millään tavalla normaalia erikoisempi, muttei ollut hirveän rankkakaan sen tapahtumista huolimatta. Vuosi 2018 opetti minulle asioita ja sen aikana aloin kyseenalaistamaan paljon asioita ja tapahtumia elämässä. Kuluneen vuoden aikana opin paljon uusia asioita, remontoin, kasvatin huomaamattani hiukset unelma mittaani ja tein paljon töitä. Sain myös esimerkiksi autokoulun kokonaan pois alta (13 vuoden päästä sitten uudestaan, jee), paljon uusia ystäviä ja kulutin asfaltin pintaa autolla varmasti paljon enemmän kuin ikinä.

Vuosi antoi ja otti. Arvostus ja kiitollisuus omaan terveyteen nousi paljon. Oma ammatti alkoi taas innostaa aivan uudella tavalla ja uudet harrastukset toivat päiviini lisämaustetta. Viime vuosi oli hyvä, kiitos siitä jokaiselle mukana olleelle!




Vuodelta 2019 en ole halunnut varsinaisesti mitään kummempia. Teen nykyään asioita hetkessä, en halua suunnitella liikoja. Tottakai lupasin itselleni joitain perinteisiä klisee juttuja, kuten urheilun lisääminen (joulukuun aikana treenasin vain ehkä 4 kertaa) ja minun kestolausahdun blogin osalta: alan käymään täällä useammin päivittelemässä. Olen kuitenkin viime vuonna pohtinut paljon sitä, että lopettaisin ajanpuutteen vuoksi ja tämä askarruttaa mieltäni yhä. Tänne on kuitenkin kiva palata ja tykkään luoda sisältöä.

Koen, että tänä vuonna teen pohjaa elämälleni, mutta ne isommat jutut tapahtuvat sitten myöhempinä vuosina. Toki muutama unelma olisi uskomatonta saavuttaa jo tänä vuonna ja aloin tähdätä niihin tosissani jo vuonna 2018 ellen jo sitäkin edeltävänä.




Koen, että elämäni ja minä olen hyvässä pisteessä ja uskon tulevan olevan vieläkin parempaa. Tiedän mitä haluan tältä vuodelta ja olen hyvin motivoitunut niiden saavuttamiseen. Se tekee tästä vuoden alusta vieläkin parempaa. On uskomaton tunne, kun tajuaa ettei todellisuudessa mikään rajoita itseään. Jos rajoittaa, voi alkaa kyseenalaistaa myös sitä. Kyseenalaistaminen asioissa on laittanut minua viime vuonna niin paljon eteenpäin ajatuksissa ja teoissani. Usko siis omaan itseesi ja anna oikeasti tilaa omille ajatuksille, älä muiden määräyksille. Vain sinä tiedät mikä olet, vaikka joku muu toista väittääkin. Ole siis rehellinen itsellesi. Siispä hyvää alkanutta vuotta jokaiselle!





2018/08/01

onnellinen elokuu


Otsikko kertoo projektista, joka kantaa kyseistä nimeä. Projektista, joka käsittelee alkanutta kuukautta ja pyrkii luomaan uusia tavotteita ja ajatuksia. Edellinen kuukausi on ollut täynnä töitä töiden perään. Huonoja uutisia, muutamia nukuttuja tunteja päivien välissä ja niiden jälkeen yritetty tehdä jokaisesta päivästä silti kiva. Kesähän on tunnetusti suorittamista, mutta ei tästä pitäisi silti suuria paineita ottaa.

Olin uimassa kuuman päivän jälkeen järvessä, kun keksin tämän projektin. Se käsittelisi onnellisuutta monessa eri kulmassa. Henkistä, fyysistä ja jaettua. Tämä on kuin uudenvuodenlupaukset vol. 2, mutta tällä voi olla paljon viisaampi merkitys, sillä kaikkea aloitetaan tavoittelemaan samantien. Monesti uudenvuodenlupaukset jäävät roikkumaan ja lopulta unohtuvat.




Tässä kuussa keskityn etenkin seuraaviin asioihin:

1. LIIKUN ENEMMÄN
Kuntoilu, liikunta ja muu vastaava on tupannut tässä kesällä menneen todella pieneen määrään. Nyt pyrin tekemään jotain taas joka päivä. Välipäivinä kävelylenkki, jooga, meditointi tai putkirullaus saa toimia virkistävänä tekijänä päivään. Olen myös kuntoilua laajentanut hyvin paljon muihinkin kuin vain perus treenaukseen (toki aikaisemmin olen näitä tehnyt mutta paljon harvemmin). Jalkapallo, pyöräily, juoksulenkit, frisbeegolf ja kuntoilu mielessä uinti ovat olleet kuluneen kesän aikaina todella kivoja. En halua liikunnasta kuitenkaan luoda totaalista pakkoa, sillä jos ei oikeasti vain jaksa rankan pitkän päivän jälkeen vielä urheilla, ei tarvitse. Olen siis itselleni armollinen.


2. ENEMMÄN LOOGISIA RATKOTTAVIA
Näissä olen kesän aikana parantanut, mutta ainahan näitä voi vielä lisätä. Sanaristikot, sudokut jne. ratkottavat saavat lisääntyä päivissäni. Aivot vain siis jumppamaan!





3. NÄE KAVEREITA
Vaikka nyt kesällä on tullut ystäviä ja kavereita nähtyäkin, voihan heitäkin nähdä enemmän. Välillä vain sitä pysähtyy miettimään kuinka upeita ihmisiä on elämäänsä saanut!


4. MATKAILE
Autoilu on minulle hyvin tärkeä asia. Rakastan olla tien päällä ja kuunnella hyvää musiikkia. Kesäkuussa tuli tuhansia kilometrejä mentyä ja heinäkuussa työt söivät suuren osan tältä saralta. Nyt kuitenkin haluan tehdä aikaa kyseiselle intohimolle. Hyvässä seurassa ja hyvällä autolla kelpaa mennä, vaikka mihin!


5. LEPÄÄ, NUKU, RENTOUDU
Unet kärsivät hyvin paljon kuluneena kuukautena. Tulin kotiin aina reilusti jälkeen keskiyön ja seuraavana päivänä töihin, josta suoraan menin aina johonkin. Tämä saa kuitenkin jäädä edes siltä osin, että luon itselleni oikeasti aikaa nukkua. Koska olin lähes poikkeuksetta aamusta iltaan töissä, päivien kuumuudet jäivät näkemättä vapaapäiviä lukuunottamatta. Nauroinkin, että elin kesää öisin olemalla rannalla myöhään alkuyöhön ja pelaillen esimerkiksi rantalentopalloa tunteja. Nyt kuitenkin minun täytyy saada itselleni luotua aikaa myös levolle.


6. LUKUTOUKKAILE
Kulutin kirjoja muistaakseni kesäkuussa kuukauden lomani aikana 6-7 kappaletta. Se on aikamoinen määrä minulle. Tämä sitten jäi kuten ennustin ja nyt pitäisi palata takaisin siihen. Ymmärsin, kuinka paljon kirjojen luomat maailmat ja ajatukset piristävät, luovat uutta pohdittavaa ja oikeasti parantavat mielestäni paljon kuukaudenkin aikana kielellistä osaamista. Pitkät romaanit, lyhyet runokirjat, kaikki menevät.




2018/03/18

minimalistisuus // 5 vinkkiä alkuun - osa 2


Minimalistisuuteen keskittyvässä sarjassa puhuinkin ensimmäisessä osassa jo siitä, mikä aiheessa minua kiehtoo ja miksi siitä täällä haluan puhua. Nyt ajattelin kertoa vinkkejä siitä, miten hommaan pääsisi vielä paremmin mukaan. 


1. Vaatteita vähentäessä
Onko vaate oikeasti istuva vai haluatko pitää sen kaapissa josko laihtuisit tai että sen ostohetki oli jotenkin niin spesiaali? Vaatteen kuuluu oikeasti istua ja tuntua hyvältä. Sen kuuluu tehdä sinulle hyvä mieli sen sijaan, että jo sen nähdessä voit kokea itsesi jollain tavalla huonoksi. Onko vaate myös varmasti juuri sinun tyylisesi eikä vaikkapa tyyli-ikonisi?
 Mikäli vaate on rikki, korjaa se mahdollisuuksien mukaan ja katso sitten haluatko vaatekappaleen käyttöösi. Nukkaisuus ei mielestäni ole kuitenkaan hyvä syy heittää vaatetta pois, sillä nykyään saa helposti kaupasta ostettua nukanpoistajan.




2. Tavoitteet
Itseäni ainakin helpottaa vähentäessä tavotteiden täyttäminen. Päätän ennen esimerkiksi laatikon avaamista, että myyn tai kierrätän vähintään 10 tavaraa tai vaatetta tästä laatikosta. Yksi hyvä tavoite vähentämisessä ja järjestelyssä on myös esimerkiksi se, että haluaa tyhjentää kokonaan jonkin laatikon tai haluaa löytää joka ikiselle tavaralle ja vaatteelle oman paikan niiden säilytykseen.




3. Kerää muistoja, älä tavaraa
Tämä on kovin usein tokaistu lausahdus. Se on kuitenkin totta. Itse yritän muistaa tämän myös lahjoja hankkiessani. Mikäli ystävä on haaveillut pääsevänsä jonkun artistin keikalle sen uuden Marimekon kahvimukin sijasta, tottakai mieluummin hänelle keikkaliput ostaa. Leffaliput ja monet muut valmiiksi maksetut pääsyliput elämyksiin ovat varmasti yhtä tykätty ja jopa tykätympi lahja kuin varsinainen tavara.

4. Kategorisoi
Mikäli pyödän päällä on huulipunia, sisustuslehtiä ja lautapelejä, voi sen tavaroiden yksittäinen säästöpohdinta tuntua hankalalta. Jaa siis kaikki huulipunat, sisustuslehdet ja lautapelit omiin kasoihinsa ja pohdi ennen aloitusta tavoitteesi vähentämisessä ja aloita kasa ja tavara kerrallaan. Näet kokonaisuuden vain silloin, kun jokainen siihen kategoriaan kuuluva asia on samassa muiden kanssa.




5. Sovi itsesi kanssa shoppailuehdot
Mikäli esimerkiksi tykkäät minun tavallani niistä Cocopandan tuotteista, niin ostaa toki saa, mutta sovi milloin annat itsesi niitä tilata ja kuinka monta tuotetta. Kaupoilla ollessa et osta kuin sen, mitä sieltä lähditkin hakemaan ja muuten jääkin kaupoilla kiertely kokonaan. Näin tavaran tuonti kotiin päin vähenee huomattavasti, kun sille on lyöty rajat lukkoon. Tämä myös kasvattaa sinua itsehillinnän ja malttamattomuuden suhteen, mikäli niissä koet tarvitsevasi parannusta.





2018/03/04

minimalistisuus // mikä siinä kiehtoo - osa 1


Minulle minimalistisuus merkitsee monta asiaa: hyvää elämänhallintaa, rauhaa ja onnellisuutta. Sen tasot voivat vaihdella, joillekin esimerkiksi 30 sukkaparia on sopiva määrä, joillekin puolestaan viisi. Tärkeintä on kuitenkin keskittyä juuri siihen, miltä sinusta tuntuu. Koetko olevasi tavarapaineen alla vai koetko rauhaa nähdessäsi ympäristösi. 





Kuten viime kesänä kirjoitinkin, aloitin vuosi sitten käymään tavaroitani läpi. Olen paljon jo ehtinyt käymään, mutta silti palaan aina käymään sen vielä uudestaan, sillä ymmärrän etten oikeasti tarvitse kaikkea sieltä. Vuosi siihen meni, että kävin kaiken huolella läpi, mutta nyt käyn jäljelle jäänneitä uudestaan ja uudestaan löytäen aina uutta pois laitettavaa tai myytävää.

Huhtikuun alulle olen varannut paikallisesta kirpputorista kahdeksi viikoksi pyödän. Ei siis enää kauaa kun pääsen myymään sitä tavaraa pois oikein kunnolla. Joka päivä löydän yhä uutta pois myytävää. Vapautuneisuuden tunne syöksyy tavara tavaralta, helpotus saapuu ja ahdistus katoaa.




Aion kirjoittaa aiheesta minimalistisuus varmasti enemmän ja erilaisista asioista siihen liittyen. Haluan, että jokainen pystyisi parantamaan omaa henkistä hyvinvointia tavalla, josta vasta viime vuosina on alettu puhumaan enemmän.

Itseäni kiehtoo aiheessa se, miten paljon se helpottaa arjen sujuvuutta tai kuinka siivouksesta tulee helpompaa, kun aivan kaikella on paikkansa. Myös ajankäyttö helpottuu ja ajatukset arkea kohtaan selkeytyvät. Rahaakin jää enemmän säästöön tai sen voi käyttää muistojen kokoamiseen tavaran sijasta.




Aion tulevaisuudessa kirjoittaa siis entistäkin enemmän siitä kuinka minimalistisuus vaikuttaa elämääni, miten sitä toteutan ja kerron vinkkejä sen toteuttamiseen. Toki siinä samassa blogissani tullaan näkemään vielä varmasti ostosten esittely postauksia, sillä ääriminimalistiksi minusta ei ole.






2017/12/07

lahjaideat miehille


Miehille voi olla helppo ostaa lahjoja, tai sitten se voi olla maailman haastavinta. Ajattelin siis omia lahjaideoitani jakaa myös tänne. Itse suosin lahjoissa kestävyyttä ja hyviä materiaaleja. Merkeistä luottaudun usein vaatteissa Makiaan, asusteissa Ted Bakeriin ja kosmeettisissa lahjoissa Hugo Bossiin tai The Body Shopiin budjetin mukaan.



best gift


Jos perinteiset sukat, bokserit ja hajuvedet tuntuvat tylsiltä, ehdotan lahjaksi esimerkiksi partavaahdon levitykseen tarkoitettua sutia, elämyslahjakorttia tai vaikka kivan näköistä Makian kangaskassia täynnä herkkuja tai muuta lahjansaajan pitämiä juttuja!



2017/10/12

kosmetiikka käyttöön -projekti // lähtötilanne


Kosmetiikka käyttöön -projekti sai alkunsa, kun törmäsin YouTuben puolella Unelmoin-kanavan videoon nimeltä "Addiktio meikkeihin ja niiden ostoon | Projekti meikit käyttöön intro". Kyseinen video sai itselleni niin hyvän fiiliksen, että aloin heti keräämään eräälle pöydälle tuotteita, jotka haluaisin käyttää loppuun tieltä pois. No niitähän sitten kertyikin yhteensä 111. Ihan hullu lukumäärä. Tavoitteeni näiden käytössä on seuraavanlaiset:

- Vuoden loppuun mennessä suuri osa tuotteista käytetty pois, mutta jatkan projektia mikäli näin ei tapahdu
- Mikäli tuote ei minulla toimi, voin laittaa tuotteen joko eteenpäin muille tai roska-astiaan riippuen tilanteesta
- Pääasiassa jaan tuotteet kolmeen ryhmään; loka-, marras- ja joulukuun käyttötuotteisiin





Pyrin tekemään edityksestäni erilaisia postauksia pitkin projektia. Projekti voi myös vaikuttaa kuukauden kosmetiikka postauksien tuloon, sillä todella pyrin käyttämään näitä tuotteita pois ja en niitä varmaan täytenä suosikkinani pitele.






Kamalinta tässä onkin se, etten edes etsinyt sen kummemmin tuotteita pois käytettäväksi vaan tiesin heti mitkä haluan mahdollisimman äkkiä nurkista pois. Miten voi 111 kosmetiikkatuotetta olla huomaamattomasti päätynyt katselemaan vierestä elämää ilman niihin koskemista? Monet tuotteet ovat onneksi lopussa ja osa on suosikkejani, mutta olen ostanut niitä lisää varalle, joita jostain syystä olen alkanutkin käyttämään.


Alempana on kuvia kasasta eriteltyjä tuotteita, jotka valitsin pääasiassa tälle kuulle käytettäväksi. Teipitin kaikki tuotteenni, jotta muistaisin paremmin minkä kuukauden tuote mikäkin on sekä jotta löytäisin ne paremmin. Tämän kuun käyttötuotteina on muunmuassa erilaisia huulituotteita, näyteittä, luomivärejä ja ihorasvoja.






Kuukausiin lajittelun aikana tutkin tuotteita ja päätin heittää menemään oikeasti huonot tai liian vanhat tuotteet. Esimerkiksi tuo Essien kynsilakka on ihan selvästi jo menettänyt hohtonsa, joten eihän sitä voi edes eteenpäin antaa. Se täytyy siis kierrättää. Pois meneviä tuotteita kertyi alussa 16 kappaletta, joten todellisuudessa kulutusjuhlaan osallistuu 95 tuotetta. Marraskuun aikana voisinkin esitellä tämän kuukauden tapahtumat kunnolla. Mitä esimerkiksi sain käytettyä kokonaan pois tai minkä suhteen luovutin ja laitoin suosiolla tuotteen menemään.




2017/09/28

C O C O P A N D A


Olen pitkään haluut kokeilla Cocopandalta tilaamista ja nyt tilailinkin ihan kahteen otteeseen! Onneksi tuotteista jokainen oli edes jonkinlaisessa alennuksessa, ettei rahaa mennyt ihan pilvin pimein.

The Balm on lievästi sanottuna uusin villitykseni mm. niiden eläimillä testaamattomuuden vuoksi. Olen aina halunut kokeilla heidän meikkejään, mutta maailma alkoi loistamaan kun älysin heidän tuotteitaan löytyvän tosiaan Cocopandalta. Merkin klassikko tuotteet päätyivätkin kiireen vilkkaan ostoskoriin ja siitä matkalle luokseni.

Ensimmäisessä tilauksessa postituksessa kesto oli 2 päivää. Tilaus lähti liikkeelle aamusta noin kello 9. Jälkimmäinen tilaus otti postilta 3 päivää, mutta paketti oli vähintään tuplat edellistä isompi, sillä jälkimmäisessä matkusti mm. tilaamani siveltimet. Postitukseen olen siis tyytyväinen, vaikkei millään olisikaan malttanut odottaa tuotteiden saapumista.





Ensimmäinen esiteltävä tuote on The Balmin huulipuna, jossa on upea syvä punainen väri. Huulille laitettaessa punasta löytyy viilentävä vaikutus, joka on kiva lisä! Kesto ja pigmenttisyys ovat juuri sitä mitä tuotteelta toivoinkin.





No pakkohan oli tietysti tilata myös se kulttimaineen saavuttanut Mary-Lou Manizer, joka on upea shampanjan värinen highlighter. Tuotteen koostumus ja pigmenttisyys on mielestäni täydellinen highlighterille, joten siitä tulee varmasti luottokaveri hohdon puutteessa.





No Bahama Mamahan se täällä! Varmasti tunnetuin The Balmin tuote. Jokaiseen ihon sävyyn, jokaisena vuoden aikana. Upea, mattainen ja erittäin runsas pigmenttinen varjoväri jokaisen meikkipussiin!





Hot Mama on oli pieni musta hevonen ostoksia valitessa, sillä ensin minun ei kyseistä tuotetta pitänyt hankkia sen sekavien kommenttien vuoksi. Päätin kuitenkin kokeilla ja nappiin meni! Luonnossa erittäin kaunis puna, jota voi käyttää myös luomivärinä. Värin seassa on myös kaunis ripaus kullan loistoa, ihana!





Sanotaanko näin suoraan, että ostin kun halvalla sai! Äärimmäisen kaunis paketti ja kehuttu joka päivän poskipuna, joten testi-intonihan se herätti. Balm Beach on kiva vaihtelu Hot Maman rinnalle, tykkään kovasti sen sävystä.




Vihdoin ensimmäinen tuote, joka ei ole The Balmilta. MakeUp Revolutionin Ultra Blush Palette sävyssä Golden Sugar. Testiinhän se meni kun kovasti oltiin suositeltu ja hinta ei ollut häävi. Joka ikinen sävyistä on mielestäni onnistunut valinta palettiin. Pigmenttisyys on mielestäni myös erittäin korkea, joten hyvä ja edullinen paletti kaikille.




Testiin ostin myös EOSn käsirasvan, sillä olen pitkään halunut kokeilla heiltä muiltakin tuotteita kuin vain huulivoiteita. Paketti on ihanan värinen ja sopivan kokoinen laukkuun. Tuoksu oli mielestäni miellyttävä.





Aikaisemmin olenkin täällä blogin puolella esitellyt Bold Metals -sarjan silmämeikkisiveltimiä, mutta nyt sainkin pohjameikkiin ihania ja kauniita uutukaisia.

Vasemmalta oikealle kavennettu poskipunasivellin (300), kaareva puuteriharja (100) ja litteä korostussivellin (301). Etenkin jälkimmäistä olen halunut kokeilla erittäin paljon, mutta nyt sen sain ekaa kertaa vasta käsiini. Kaikkien siveltimien harjas on erittäin pehmeää, joten meikkaus on itsessään ihanan tuntuista!






2017/09/10

N U M B E R S


19 What'sApp ryhmää
6 maata jossa haluisin asua
3 omaa tietokonetta elämäni aikana
11 vuotta opiskelua ja päätteeksi ammatti
22 on onnenlukuni
8 on toinen onnenlukuni
180 cm pituutta
12 julkisuuden henkilöä seuranassa SnapChatin puolella
1 sisarus




35 korvakoru paria
14 eri väristä Iittalan tuotetta
275 julkaistua postausta blogissani ennen tätä postausta
8 puhelinta eliniän aikana
30 juomalasia valmiina pakattuna muuttoa varten
11 tatuointihaavetta
2 kirjaa luettavana
40 kukan kimppu on suurin jonka olen lahjaksi saanut
20 kirjainta kokonimessäni
304 on maksimi määrä samanaikaisesti huoneeni seinällä olleiden julisteiden määrä
2012 on jotenkin minulle helpoiten muistettava vuosi
5 Post-It lappua huoneessani
295 Instagram julkaisua





546 kappaletta pisimmällä Spotifyn soittolistalla
42 on yleisin jalannumeroni
22,5 on yleisin lämpötila, jonka laitan huoneeni lattialämpöä säätelevään tauluun
3 vuotta blogia takana
26 ikävuotta ennen haluaisin saada kaikki lapseni
4 Ted Bakerin tuotetta




2017/09/04

kuukauden suosikit - elokuu


Kuukauden sarja: Kuukauden sarjana toimi Dexter, jota aloin jälleen katsomaan pitkän tauon jälkeen. Toinen äärimmäisen mielenkintoinen sarja oli Ylen esittämä ja sattumalta myös Netflixistä löytyvä The Bletchey Circle -niminen murhamysteeri sarja, jonka etsivinä toimii neljä naiskaverusta.


Kuukauden tapahtuma: Wienissä ekstemporena jäimme yllättäen ratikasta aikaisemmin kuin mitä piti, sillä huomasimme senaatin (muistaakseni se oli senaatti) edessä olevan juuri alkamassa ulkoilma elokuva, joka olikin viime uudenvuoden juhlakonsertti Wienissä. Upea musiikki illan pimetessä ja ruokafestivaalien ollessa vieressä täydessä tohinassa oli kyllä upea kokemus ja hauska hetken päähän pisto!

Kävin myös Asuntomessuilla, joista yksi talo veikin täysin minun sydämeni!








Kuukauden biisi/levy: Deeper (Bitch Leave a Comment) - View ft. Ronya on soinnut paljon pitkin kesää, mutta nyt olisi ehkäpä aika kehua kyseistä kappaletta!


Kuukauden saavutus: Lähdin serkkuni kanssa kahdestaan kiertelemään Itävaltaa ja Slovakiaa. Kyseessä oli siis ensimmäinen ulkomaan matkani ilman vanhempia ja ensimmäinen kerta näissä kahdessa maassa meille molemmille.


Kuukauden ruoka: Tämä suositus ja ruoka ylipäätänsä poikkeaa suuresti minusta, sillä minulle tärkeinpiä asioita ruuassa on se, että se on itsetehtyä ja mahdollisimman paljon luomua. No kuitenkin töiden tuomien kiireiden vuoksi eväänä on kohtalaisen usein toiminut Jokaiselle-merkin Tikka Masala, joka on vegaaninen ja ns. "lihankorvike" on tofua. Maku on kuitenkin erittäin hyvä ja minulle annos on sopivan kokoinen.







2017/07/28

T H I N K


Elämä on niin täynnä onnea, vaikkei aina siltä tunnukkaan. Ei vitsit, miten joskus voikaan käydä hyvä tuuri! Miten joskus löytää jonkun uuden ihmisen elämään ja hän mullistaa sen täysin! Kaunista onnea silloin tiedossa.

Palava rakkaus on ihana tunne. Se helpottaa, mutta se voi polttaa joskus myös liikaa. Syvä rakkaus sen kuitenkin kestää.




Tarvitseeko edes pelätä, jos kaikki eivät menisikään niin hyvin. Olet aina vähintään mielessäni. Olet myös luonani, kun sinua tarvitsen. Olet varsin ihastuttava kultasein.





Kun tunnet kaipuun, tiedät välittäväsi. Kun haluat kertoa koko maailmalle välittämisestäsi toista kohtaan, se on rakkautta. Kun tunnet rakkauden, tiedät olevasi juuri oikeassa paikassa.




Rakkauden tähden voi tehdä mitä vain. Rakkaus muuttaa muotoaan, mutta sinuun se ei lopu koskaan. Olet vain minun. Rakas.







2017/07/02

en päässyt kouluun


Kun torstai aamuna heti herättyäni menin tietokoneelleni katsomaan tulokset petyin erittäin paljon. Hain neljään kouluun, joista yhdestä tuli sellainen, että sinne oikeasti piti päästä. Pettymys, häpeä ja yleinen suru omasta kouluun pääsemättömyydestä valtasi mieleni täysin. Yritin mennä saada uudelleen unta, koska en halunut tuntea niitä tunteita enää, niin vahvoja ne olivat. Aikani siinä valveilla ollessa maailmaan kettuunnuin ja mietin jatkoa. Kuopio on kuitenkin kaupunkina se, mihin hingun. Se rajasi unelmaani jo jonkin verran. Myös esimerkiksi lastenvaatteet ovat intohimoni, joten niidenkin luo olen parit suunnittelmat jo kehittänyt. En kuitenkaan anna itselleni rajoja, sillä nyt olen vapaa tekemään oikeasti mitä haluan. Elämäni ei kaatunut koulupaikan mentyä sivusuun, sillä minulla on tällä hetkellä ihana ammatti, jonka töissä viihdyn. Oikeastaan lähes kaikki tulevaisuuden suunnitelmat näiden työ ja koulu asioiden suhteen olen luonnut nykyisen ammattini eli stailausalan artesaanin ympärille.




Suoraan sanottuna yllätyin positiivisuudestani. Olen tunnetusti täysi pessimisti, mutta tässä asiassa en. Olen aikaisemminkin uskonut siihen, että kaikki tapahtuu niin, koska sille on jokin tarkoitus. Monesti olen kuullut, että tämän ajatuksen sisäistämiseen vastaavan uutisen kuultua voi kestää, mutta jostain syystä ala, jota olen 8. luokasta asti halunnut, ei tuntunutkaan tässä hetkessä oikealta. Olen hyvin onnellinen ja arvostava heitä kohtaan, jotka kouluihin pääsivät. Minun aikani ei nyt vain ollut.




Pääsääntöisesti suunnitelmat eivät muuttuneet, sillä pessimisti ei pety ja suunnittelinhan varasuunnitelmia varmaan kirjaimeen ö asti etukäteen. Oikeastaan hyvä että suunnittelin, enhän oikeastaan alkujärkytyksen jälkeen pettynyt.