2016/12/31

new year’s eve





Olen ollut todella inspiroituut viimeisimmät viikot, joten ajattelin kirjoittaa näin vuoden viimeisenä päivänä, mitä sitten ensi vuonna mahdankaan tavoitella.

Ensimmäisenä tulee mieleen tasapaino. Vuonna 2017 pyrin löytämään henkisen tasapainon niin, etten stressaa turhista, anna pienten juttujen vaivata tai anna itselleni liikaa aikaa pohtia elämää, sillä silloin tulee helposti keskityttyä siihen huonoon ja ahdistua. Pyrin hyvinvointiin myös fyysisesti. Aloitan ulkona liikkumisen sisällä urheilemisen lisäksi ja huomioin kehoani ja sen rajoja.

Haluan syödä mahdollisimman kasviperäisesti. En ole asian suhteen liian ankara itselleni, sillä muuten se voi mennä yli, mutta haluan syödä mahdollisimman paljon vegaanisesti. 

Jatkan sitä linjaa, että teen asioita täysillä, joihin ylipäätään kulutan aikaani esimerkiksi kouluhommissa.

Haluan nähdä maailmaa, syödä hyvin, nukkua paljon ja ennenkaikkea olla armollinen itselleni. Vuodesta 2017 tulee hyvä!







2016/12/29

kuukauden kosmetiikat - joulukuu


Tuntuu se kyllä oudolta, kun vuosi vierähtikin jo! Ymmärsin vasta muutama viikko sitten todella, että tämä vuosi ei ollutkaan 2015 vaan 2016. En olisi ikinä uskonut, että googlettaisin millä vuodella oikein elän HUHHUH :D



1. Huulilakka, NYX (Liquid Swede) - Stone Fox
2. Käsirasva, L'Occitane - Pivoine Flora
3. Käsirasva, L'Occitane - Verveine
4. Sokerisuihke, Wella
5. Kasvorasva, Vichy - Light Cream
6. Luomiväri (käy myös highlighterista), Essence (The Metals) - Ballerina Glam 01
7. Hajuvesi, Jessica Simpson - Fancy
8. Vartalorasva, The Body Shop - Vanilla Chai
9. Korostussivellin, Cailap by Mariela Sarkima
10. Hiusöljy, SP - Luxe Oil



Tässä kuussa meikkisuosikit löytyivät Essencen lisäksi yllärinä NYX:ltä, joka onkin uutuus merkki mun meikkipussissa. Kuten eräässä tässä kuussa tuleessa postauksessa kerroin, niin NYX on aina ollut minulle jotenkin vähemmän mielenkiintoisempi merkki. Tykkään tästä tuotteesta kuitenkin todella paljon ja etenkin tämä sävy on ihana!

Toinen suosikki on Essencen luomiväri, jota tykkään käyttää arkimeikissä highlighterina. Halpa ja hyvä, sillä en ihan kunnon highlighter ihminenkään ole.

Myös yksi sivellin on päätynyt suosikkien joukkoon ja tämä on Cailap by Mariela Sarkiman sivellin, jota itse käytän juurikin tuon Essencen highlighterin levitykseen. Sopivan iso, mutta samalla myös sopivan pieni, hih!




Ihonhoito tulee joka talvi entistä tärkeämmäksi osaksi päivittäisiä rutiineja, joten niistä löytyi myös suosikkejakin! Tänä vuonna toinen kosmetiikka joulukalentereistani on L'Occitanen, josta onkin jo alku kuusta paljastunut mm. nämä kaksi ihanaa käsirasvaa. Verveine-sarjan rasvan ehdin jo käyttää loppuun, mutta tuota ihanaa kukkaistuoksua olen myös käyttänyt oikein paljon.

Vichyn kasvorasvaa olen viime vuonnakin käyttänyt, mutta silloin käytin sitä paksumpaa versiota. Tänä vuonna olen toistaiseksi ainakin pärjännyt jo kevyemmällä voiteella, sillä emme ole koulussakaan meikanneet oikeastaan yhtään keskenämme, jolloin ylimääräistä kasvojen ihoon kohdistuvaa rasitusta ei ole tullut.

Vanilla Chai on kiva perus vartalorasva, joka toimii niin kuin pitääkin, mutta ehdoton plussa ja lisä tuotteessa on sen tuoksu! Aivan mielettömän ihana, suorastaan täydellinen!




Hiuksiin tarkoitettavia tuotteita on myöskin löytynyt kaksi kappaletta. Ensimmäisenä haluan tuoda esiin SP:n Luxe Oil -sarjan hiusöljyn, joka tuoksuu että myös tuntuu taivaalliselta. Todella hyvä tuote näin talvella paksuun luonnonkiharaiseen tukkaan.

Seuraava, joka puolestaan tuo esiin näitä luonnonkiharoita, on Wellan sokerisuihke, joka siis antaa hiukseen myös hieman lisää kiiltoa. Olen tykännyt tuotteesta erittäin paljon.

Viimeinen, muttei ollenkaan vähäisin on tämän kuun tuoksusuosikki. Sen palkinnon voitti Jessica Simpsonin Fancy-niminen tuoksu. Tässä kuussa on ollut todella herkkä olo, joten tuoksu sopii senkin puolesta todella hyvin tähän kuuhun!








2016/12/27

mini-sukat


Ostin nyt joulukuussa muutamia ihania vauvajuttuja ja ajattelin esitella ne täällä blogin puolella. Rakastan siis värejä, printtejä sekä ehdottomasti suomalaisuutta. Varmasti monelle blogini lukijalle tutut merkit pyörivät myös tässä postauksessa, hih!




Ekana esittelen ihanan Finlaysonin Elefantti-kuosin ruokalapun, joka on 100% puuvillaa, mutta siinä on kätevä muovinen pinta. Keltainen väri on pitkään ollut kuosin väreistä suosikkini ja tämä oli vain pakko hankkia, kun se silmieni eteen tuli. Aivan ihana!




Marimekolta on löytynyt loppu vuodesta kahdet niin hellyyttävät sukat. Ostin siis tumman siniset ja punaiset (joiden väri on hieman outo kuvassa...) Pallo-kuosin sukkaparit. Molemmat ovat siis pienintä kokoa (one size) ja siksi niiden pienuus heti hymyn huulille!




2016/12/25

christmas tag


Miltä perinteinen joulupaitasi näyttää? Joltan siistiltä. Paidan väri on usein näyttävä, ei kuitenkaan punaista!


Ihanin joulumuistosi lapsuudesta? Muistan, kuinka joulupukilla oli puukantinen ja paksu kirja, jossa oli myös minun aikaisimpienkin vuosien piirustuksia, sillä lahjalistan taakse piti piirtää pukille hieno kuva! Muistan, kun polvenkorkuisena katselin kirjaa innoissani!


Oletko koskaan tehnyt piparkakkutaloa? Joo, minulla on ihan oma muumitalo setti, jossa on siis muumitalon ja muumien muotit!


Suosikkipuuhasi joululomalla? Reissailu! Minulle lomat tarkoittavat aina reissua, oli se sitten ulkomaille tai Suomen sisäisesti.



On jouluaatto, mitä lasissasi on? Todennäisösti itse tehtyä marjamehua. En ole glögin suurin ystävä.


Jos voisit ostaa ainoastaan yhden lahjan tänä vuonna, kuka sen saisi? Eräs ystäväni!



Mitkä värit tekevät joulusi? Ehkäpä kulta ja tumman vihreä.




Mistä jouluperinteistä et pidä tai mitkä skippaat vuosittain? Porkkanalaatikko on sellainen mistä joulussa pidän, mutta saatan kesäisinkin sitä syödä, joten sekään ei ole vain joulun juttu. Pessimistiseen kysymykseen pessimistinen vastaus: en juurikaan mistään, heh.


Oletko viettänyt joulua muualla kuin kotimaassasi? En ole, ainakaan muistaakseni!


Valkoiset vai värikkäät jouluvalot? Valkoiset. Kunnon diskojumputus vihreä-sininen-punainen yhdistelmällä ei ole suosikkini.


Mikä on jouluherkkujen suosikkisi? No aikaisemmin mainittu porkkanalaatikko!


Kummasta pidät enemmän, jouluaatosta vai joulupäivästä? Joulupäivä.


Kuva- vai suklaajoulukalenteri? Tykkään kuvakalenterista enemmän, sillä en kamalasti pidä jokapäiväisestä herkuttelusta.


Kuulutko pikkujoulukansaan? Aina on ihanaa nähdä ystäviä, mutta itse juhlimisesta en niinkään enää välitä!



Jos saisit nimetä yhden joulupukin poroista uudelleen, mikä tulisi uudeksi nimeksi? Varmaan joku Pulla-Napero. En tiedä miksi :D


Aito vai tekokuusi? Aito.


Lempi joulutuoksu? Tänä tuoksuna olen polttanut todella paljon Bolsiuksen Baked Apple kynttilää.








2016/12/24

christmas eve




Hyvää ja rauhallista joulua kaikille!






2016/12/22

raakile jäljellä


Olen loppuun syöty. Kiukkuinen siitä sulle. Kiitos muisteluistas, hitto vie.










2016/12/20

harmaa huuli


Kävin eräs lauantai shoppailemassa Lappeenrannassa ja samalla näin vanhaa ystävääni. Mukaan tarttui hieman erilaisempiakin kosmetiikkatuotteita, joita en oikeasti ole aikaisemmin omistanut ja nyt keräsin kyseiset kolme tuotetta tähän postaukseen.




Huulilakka - NYX (Liquid Swede), Stone Fox // 9,90 €


Tumman harmaa huulilakka oli aika yllättävä ostos, vaikkakin harkitsin ostoa noin tunnin ja sitten päätin käydä ostamassa tuotteen. Tuote on siis ensimmäinen NYX:n tuotteeni, sillä jotenkin olen hieman kammoksunut kyseistä firmaa ja heidän tuotteitaa, syytä en tiedä. Samassa sarjassa on muutama muukin todella mielenkiintoinen tuote, jotka todellakin haluaisin ostaa, sillä kyseisiä värejä ei itseltäni löydy enää tai ei ole koskaan löytynytkään!



Luomiväri - Essence (The Metals), Ballerina Glam 01 // 3,09 €

Itse ostin tämän luomivärin juurikin sitä varten, jotta voisin tehdä sillä arkimeikeissä highlighterin osuudet. Mielestäni tuotteessa on siihen tarkoitukseen todella sopivasti pigmenttiä. Tuote suorastaan hohtaa iholla!



Huultenrajauskynä - Essence, Wish Me A Rose 12 // 1,25 €

Minulla kyllä on huultenrajauskyniä, mutta vaaleiden värien kammoksujana minulla ei ole vielä yhtään todella hennon vaaleanpunaista huultenrajauskynää. Halpa, mutta toimiva! Kun Essenceltä ostaa jotain voi olla lähes aina varma siitä, että tuote on todella hyvä.




2016/12/18

kesän muistoja - osa 2 // savonlinna


19.7.2016

Aluksi lähdettiin siis käymään Puumalassa ja olen ajatellut, että se olisi hieman isompi, mutta eipä ollut. Sen jälkeen oli suuntana se Savonlinna, jossa sattui olemaan juuri tuolloin Savonlinnan Oopperajuhlat. 






Käytiin kurkkaamassa aluksi tori, josta mukaan tarttui vain yksi kirja, mutta olisin kyllä pari muutakin aivan ihanaa hankitaa tehdä. Eräässä torissa myytiin siis räsymattoista tehtyjä laukkuja ja ne olivat todella ovelia, mutta samsssa kojussa oli ihan normaalista kankaasta tehtyjä pikkulaukkuja ja ne olivat kyllä niin ihania. Mieleeni tuli hieman Marimekon hihnalliset pikkulaukut, jollaista olen jo kauan halunnut itselleni. En kuitenkaan ostanut sellaista, sillä en vielä niin alussa halunnut käyttää 40 €.







Ennenkö lähdimme Savonlinnasta kohti Punkaharjua, kävimme tutustumassa Savonlinnan Taito Shopissa järjestettävään Jukka Rintalan näytökseen, jossa oli esillä hänen suunnitellemia vaatteita sekä kodintavaroita. Kaikkein parasta oli se, että itse suunnittelija oli mukana ja jutteli kaikille vieraille.

Punkaharju oli puolestaan todella ihana esimerkki suomalaisesta luonnosta. Metsä ja vesistö tekivät siitä niin rauhallisen paikan. Pysähdyimme siellä sitten sellaiseen ihanaan kesäkahvilaan.



2016/12/17

#elämäeiolevitsi


Tämä postaus on normaalista poikkeava, mutta olen miettinyt tämän tekoa jo jonkin aikaa. Koen kuitenkin, että tämä postaus on tärkeää tehdä.

Homma alkaa siis niin, että selasin erästä netin tunnettua kuvanjakopalvelua muutamia viikkoja sitten, mahdollisesti jopa kuukausi. Vastaan tuli eräs "huumori" tili, jonka kuvia aloin selailemaan. Huomioin, että kaikki tilin kuvat olivat hyvin ivallisia ja hieman kyseenalaisella "huumorilla" höystetty. Viimeisin mikä sai minut todella vihaiseksi oli kuva, jossa "vakipanon menkat jäävät välistä" ja kuvassa piirretty mies potkii raskaana olevan naisen vatsaa. Minulla ei riitä ymmärrys millään tavalla kyseiseen kuvaan. En voi käsittää mitään kyseiseen kuvaan liittyen, mielestäni se on sairas. Elämä ei ole vitsi, lapsi on aina suuri ihme.




Ilmiannoin kuvan ja myös monet ystäväni tekivät samoin. Kuvan on siis ilmiantanut ainakin noin 20 henkilöä, jonka lisäksi myös varmasti myös moni muukin kyseisen kuvanjakopalvelun käyttäjä, sillä jo piirrettynä kuva oli todella järkyttävä. Seuraava mikä ihmetyttää on se, että kuva on yhä siellä. Sitä ei olla poistettu tämän kuvanjakopalvelunkaan toimesta, se on vain kadonnut meidän ilmiantajien silmistä. Tämä hämmentää suuresti ainakin minua.




Lähtökohtana on siis se, ettei mies olisikaan valmis vielä lapseen/lapsiin. Hänellä on omat vaihtoehtonsa, mutta se mitä kuva antaa ymmärtää ei todellakaan ole vaihtoehto, se on aivan jotain muuta.


Oletko sinä jo kohdannut selailessa nettiä kyseistä kuvaa vai onko vastaavaa havaittavissa jossain muuallakin?








2016/12/15

kun oikeasti rakastaa


Kun oikeasti rakastaa, se on ikuista.
Kun oikeasti rakastaa, se pistää ajoittain itkemään.
Kun oikeasti rakastaa, se kutsuu minut luokseni.
Kun oikeasti rakastaa, tekisi mitä vain vuoksesi.
Kun oikeasti rakastaa, ei voi ajatella mitään muuta.
Kun oikeasti rakastaa, muistaa kaikki tärkeät päivät.

Kun oikeasti rakastaa sinua.






2016/12/13

tuotearvostelu - clipperin teet


Citrus & Echinacea Green Tea


Tuotteen ulkonäkö: Tämän teen paketti on kyllä todella kesäinen ja pirteä.

Odotukset tuotteesta/mausta: Tuotteen ulkonäkö sai minulle jotenkin todella hyvän fiiliksen teen mausta.

Maku: Maku oli mielestäni todella kiva ! Tykkään tästä teestä todella paljon.

Ostaisinko uudestaan: Kyllä, miksikäs ei.

Arvosana 4-10: 9.







Strawberry & Rhubarb Infusion

Tuotteen ulkonäkö: Tuotteen paketti oli sopivan pikkuruinen ja kesäinen. Myös teepussit olivat ihanassa mansikkaprintissä.

Odotukset tuotteesta/mausta: Oletin teen maistuvan mansikalta tai edes raparperiltä.

Maku: Tee oli ihan ok makuinen, mutta ei mielestäni maistunut ollenkaan mansikoilta tai edes siltä raparperiltä.

Ostaisinko uudestaan: Ehkäpä, mutta toki olisi kivaa kokeilla näitä Clipperin 10 teepussin kokoisten "teesarjaa".

Arvosana 4-10: 7.






Organic Decaf Tea

Tuotteen ulkonäkö: Paketti on ihanan rauhoittavan näköinen, täydellinen iltateeksi, sillä tuote kofeiiniton. Myös teepussit olivat pakattu kauniisti.

Odotukset tuotteesta/mausta: En edes tiedä mitä mausta ajattelin... Jotain kitkerän ja mauttoman sekoitus ja sitähän se lopulta ekalla maistokeralla olikin.

Maku: Ensimmäisellä kerralla en oikein tykännyt tämän mausta, vaikka makeutin teetä hunajalla. Myöhemmin maku kuitenkin jollain tavalla "tasottui" ja se ei ollutkaan ihan niin pahaa.

Ostaisinko uudestaan: Vaikea sanoa.

Arvosana 4-10: 7.







2016/12/11

kesän muistoja - osa 1 // kymijoen rannoilla


5.5.2016

Rantakalliot ovat kyllä pirun kivoja hyvällä säällä. Löydettiin toukokuun alussa loistava piknik-paikka Kymijoen kallioilta. Oli niin epäuskoinen fiilis kuin muutama viikko ennen kuvien ottoa oli lunta vielä maassa ja tolloin oli jo noin 20 astetta lämpöä ja pilvetön taivas. Toivottavasti kesä tulisi jo pian!





2016/12/10

marraskuun ostokset


Olen pitänyt viime kuukausina pientä ostolakkoa ja aion yhä pitää sitä, sillä kaikkea ei oikeasti vain tarvitse saada. Marraskuussa kuitenkin ostelin hieman enemmän kuin normaalisti, joten ajattelin esitellä täällä blogin puolella mitäs kaupoista sitten kotiutin. Kaikkia ostoksia olen miettinyt ja ostanut harkitusti, joten hetkellisiä mielijohde ostoksia ei ole syntynyt. Osa on myös saatu tuliaisena tai lahjaksi!

Muutamia tuotteita olen miettinyt jopa kesästä saakka, joten ajattelin hankkia ne nyt, kun niitä vielä sai. Kaikilla tuotteilla ei ole tarkkoja hintoja, sillä en niitä sentilleen muista!




Laudeliinasetti - Finlayson, Hetki // 13,90 € noin 7 €



Kestokassi - Finlayson, Elefantti // 4,90





Keittiöpyyhe - Finlayson, Taimi // 5 €
Tuoksukynttilät - Bolsius, Exotic Mango // noin 2,50 €



Tuoksukynttilä - Aura, Vanilla & Lavender // 1 €
Tuoksukynttilä - Aura,  Lavender & Sea Salt // 1 €
Tuoksukynttilä - Aura, Grandma's Kitchen // 1 €
Tuoksukynttilä - Aura, CInnamon & Orange // 1 €



3/4 hihainen paita - Only // 27,90 € 14,95 €



Neuletakki - Only // 25,99€ noin 13 €



Tehtäväkirja - LAHJA



Huulirasva - EOS, Lemon Drop // 7,90 € 3,45 €
Ponnari - Invisibobble // 5,90 € 3,95 €



Mattainen huulilakka - Essence, Simply Be An Icon 05 // 2,89 €
Huultenrajauskynä - Essence, Soft Berry 05 // 1,29 €
Huultenrajauskynä - Essence, Cute Pink 07 // 1,29 €
Huultenrajauskynä - Essence, Femme Fetale 14 // 1,29 €



Mattainen luomiväri - Essence, Take Me To The Clouds 02 // 1,99 €



Käsirasva - The Body Shop, Mango // 5 €
Palasaippua - Cape Shore, Beach Rose // LAHJA



Käsirasva setti - The Body Shop, Vanilla Chai & Spiced Apple & Frosted Berries // LAHJA



Joulukalenteri (kosmetiikka) - The Body Shop // LAHJA



Joulukalenteri (kosmetiikka) - L'Occitane // LAHJA