Näytetään tekstit, joissa on tunniste christmas. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste christmas. Näytä kaikki tekstit

2017/12/25

jouluaatto


Hyviä jouluja kaikille näin heti alkuun! Vaikken paljon itse joulua fiilistelekään, päätin tulla silti tänne blogin puolelle jakamaan muutamat kuvat aatosta. Itse sain tosiaan kaikki kolme joulunpyhää vapaaksi, joten itselläni suurin tavoite on ollut rentoutuminen. Meillä ei muutenkaan sen suuremmin joulua juhlita, joten esimerkiksi joulupyödän tarjonta ei suuremmin eronut perus hyvästä illallisesta. Toki rosollit ja kinkut oltiin tehty, mutta lihattomuuden takia juurikin tätä suurempaa muutosta en lautasellani havainnut.







Joulukuusi on meillä joka vuosi panostettu juttu, sillä haluamme todella tuuhean ja sopivan mittaisen oikean kuusen. Tänäkin vuonna löysimme kivan ja kokonaisen kuvan kuusesta voitkin löytää Instagramista @janita_kristina.




Loppuun vielä anteeksipyyntö hiljaisuudesta täällä. Työt ja esimerkiksi matkustelu on vienyt paljon aikaani, joten blogiin ei sitä oikeastaan jäänyt. Myös joulun jälkeen kiireet jatkuvat, joten en osaa luvata tuleeko postauksua kuinka nopeaan tahtiin. Postausideoita kyllä riittää ja aion saattaa loppuun myös esimerkiksi kosmetiikka käyttään -projektin, mutta julkaisuajankohtaa en osaa sanoa ollenkaan. Kaikki aikanaan!



2017/12/07

lahjaideat miehille


Miehille voi olla helppo ostaa lahjoja, tai sitten se voi olla maailman haastavinta. Ajattelin siis omia lahjaideoitani jakaa myös tänne. Itse suosin lahjoissa kestävyyttä ja hyviä materiaaleja. Merkeistä luottaudun usein vaatteissa Makiaan, asusteissa Ted Bakeriin ja kosmeettisissa lahjoissa Hugo Bossiin tai The Body Shopiin budjetin mukaan.



best gift


Jos perinteiset sukat, bokserit ja hajuvedet tuntuvat tylsiltä, ehdotan lahjaksi esimerkiksi partavaahdon levitykseen tarkoitettua sutia, elämyslahjakorttia tai vaikka kivan näköistä Makian kangaskassia täynnä herkkuja tai muuta lahjansaajan pitämiä juttuja!



2017/11/23

made to sparkle


Kun huomasin, että Essence tulee pikkujouluihin mennessä julkaisemaan uutta limited edition kokoelmaa, päätin, että etsin sitten käsiini nämä kaksi nyt esiteltävää tuotetta. Highlighter paletti, joka merkin mukaan käy niin poskille, luomiin kuin myös jopa huuliin. Toinen tuotteista on pipetilla varustetut highlighter tipat, joka sopii meikkivoiteen sekaan sekä ihan vain niin käytettynä kasvoille korostamaan.






Paketti on mielestäni todella kaunis ja kiva. Kaikista häkellyttävintä on se, että hintaa tuotteella on vain 4,69 €. Tuote mielestäni toimii todella kauniisti itsessään meikissä, mutta joskus haluan kokeilla myös sitä meikkivoiteen kanssa sekoitettuna. Tuote oli helppo häivyttää muuhun meikkiin ja tietyst pipetti oli niin kätevä annostelemaan kauniit pisteet ympäri kasvoja.





Uuuh... Kun kaupassa swatchasin tuotteen vihreää ensimmäisen kerran koskiessani koko palettiin, meinasin lähes kiljua riemusta. Neljä upeaa, moni käyttöistä väriä, mahtavalla pigmentillä ja helpolla levittyvyydellä hintaan 4,99 €. Kuvan swatchit ovat otettu ylärivistä alariviin vasemmalta oikealle. Ensimmäisenä on siis kaunis kultainen sävy, jonka vierestä löytyy upea kylmä valkoinen. Alarivissä vasemmalla on puolestaan enemmän lämpöisempi valkoinen, ehkäpä kerman sävyssä. Tämän vierestä löytyy shokeeraava ja niin kaunis kirkas mintun vihreä.







2016/12/25

christmas tag


Miltä perinteinen joulupaitasi näyttää? Joltan siistiltä. Paidan väri on usein näyttävä, ei kuitenkaan punaista!


Ihanin joulumuistosi lapsuudesta? Muistan, kuinka joulupukilla oli puukantinen ja paksu kirja, jossa oli myös minun aikaisimpienkin vuosien piirustuksia, sillä lahjalistan taakse piti piirtää pukille hieno kuva! Muistan, kun polvenkorkuisena katselin kirjaa innoissani!


Oletko koskaan tehnyt piparkakkutaloa? Joo, minulla on ihan oma muumitalo setti, jossa on siis muumitalon ja muumien muotit!


Suosikkipuuhasi joululomalla? Reissailu! Minulle lomat tarkoittavat aina reissua, oli se sitten ulkomaille tai Suomen sisäisesti.



On jouluaatto, mitä lasissasi on? Todennäisösti itse tehtyä marjamehua. En ole glögin suurin ystävä.


Jos voisit ostaa ainoastaan yhden lahjan tänä vuonna, kuka sen saisi? Eräs ystäväni!



Mitkä värit tekevät joulusi? Ehkäpä kulta ja tumman vihreä.




Mistä jouluperinteistä et pidä tai mitkä skippaat vuosittain? Porkkanalaatikko on sellainen mistä joulussa pidän, mutta saatan kesäisinkin sitä syödä, joten sekään ei ole vain joulun juttu. Pessimistiseen kysymykseen pessimistinen vastaus: en juurikaan mistään, heh.


Oletko viettänyt joulua muualla kuin kotimaassasi? En ole, ainakaan muistaakseni!


Valkoiset vai värikkäät jouluvalot? Valkoiset. Kunnon diskojumputus vihreä-sininen-punainen yhdistelmällä ei ole suosikkini.


Mikä on jouluherkkujen suosikkisi? No aikaisemmin mainittu porkkanalaatikko!


Kummasta pidät enemmän, jouluaatosta vai joulupäivästä? Joulupäivä.


Kuva- vai suklaajoulukalenteri? Tykkään kuvakalenterista enemmän, sillä en kamalasti pidä jokapäiväisestä herkuttelusta.


Kuulutko pikkujoulukansaan? Aina on ihanaa nähdä ystäviä, mutta itse juhlimisesta en niinkään enää välitä!



Jos saisit nimetä yhden joulupukin poroista uudelleen, mikä tulisi uudeksi nimeksi? Varmaan joku Pulla-Napero. En tiedä miksi :D


Aito vai tekokuusi? Aito.


Lempi joulutuoksu? Tänä tuoksuna olen polttanut todella paljon Bolsiuksen Baked Apple kynttilää.








2016/12/24

christmas eve




Hyvää ja rauhallista joulua kaikille!






2016/12/03

pikkujouluihin sopiva silmä- & huulimeikki


Ajattelin jakaa tänne blogin puolelle kivan meikin, jonka voisi laittaa vaikka pikkujouluihinkin! Itse olen käyttänyt meikistä hieman hillitympää versiota myös arkena, sillä pidän todella paljon värikkäistä silmämeikissä! Tässä postauksessa kerron kuitenkin tavan, jolla meikin tekee juhlaan.

PS. Joulukuun ajan postausta joka tiistai, torstai, lauantai & sunnuntai!



1. Huultenrajauskynä, Essence - Red Blush 08
2. Luomiväri, Make Up Store - Scale
3. Luomiväri, Grimas - 571
4. Mattainen huulipuna, Essence - Purple Power 07
5. Silmänrajauskynä, Make Up Store - Illusion


1. Silmämeikki aloitetaan siten, että koko liikkuva luomi meikataan Grimasin mattaisella luomivärillä numerossa 571. 

2. Häivytetään violetin värin rajoja häivytyssiveltimellä, jonka jälkeen ulkonurkkaan häivytetään Make Up Storen Scale-sävyä.

3. Häivyttelyä ja värin lisäystä jatketaan niin kauan, kunnes lopputulos näyttää hyvältä.




4. Silmän vesiraja rajataan Make Up Storen Illusion-värillä ja yläluomelle tehdään mustalla nestemäisellä rajausvärillä rajaus.

5. Lisätään ripsiväriä ja halutessa valkoista silmän sisänurkkaan tuomaan valoa.

6. Huulet rajataan Essencen huultenrajauskynällä sävyssä Red Blush 08, jonka jälkeen niihin suditaan Essencen mattaista huulipunaa sävyssä Purple Power 07.

7. Viimeistele meikki meikinkiinnityssuihkeella!




2016/01/01

joululahjoja 2015


En löytänyt Polyvore:sta täysin samoja juttuja enkä edes kaikkia jaksanut etsiä. Sain kuitenkin The Body Shopin tuotteita aika paljon, Iittalan Kastehelmi tuikkukuppeja, kynttilöitä, pyyhkeen, rahaa, lahjakortteja, Kalevalan Suojassa-korun sekä  mm. huistuotteita. 



christmas 2015








2015/11/24

kuukausi jouluun


Olen huomannut, että blogini kirjoittaminen on varsin katkonaista. On hetkiä jolloin kirjoitan sitä joka päivä parin viikon ajan ja sitten tulee taas reilu kuukauden tauko. Tänne palaaminen aina inhottaa, sillä tietää miten heitteille on tämän jättänyt. Nyt kuitenkin tein jälleen kerran heräämisen ja päätin kirjoitella vähän kuulumisiani.


On siis kuukausi jouluun, puoli viikkoa muotinäytökseen ja kaksi viikkoa itsenäisyyspäivään. Lumikin on jo valkaisut maan. Joululahja listan kirjoitin tänään kiireessä, kun vanhempani vähän kyselivät mitä toivoisin. Listalla on muutama muki, lahjakortti ja kameratarvikkeita. En halua mitään suurta määrää, vaan sen mitä oikeasti tarvitsen. Kameratarvikkeita tarvitsen niin kouluuni kuin omaan käyttöönikin. Varmaan ensimmäinen vuosi, kun en pyydä hajuvesiä tai kosmetiikkaa (tai no ehkä lahjakortista voisi käyttää jotain semmoiseenkin..).


Muotinäytös josta kerroin on siis kouluni kautta saatu hieman isompi projekti. Ollaan saatu mahdollisuus järjestää kauppakeskus Veturiin muotinäytös joulunavaus päivälle lauantaina 28.11.2015. Itse toimin myös näytöksessä mallina, joka tuo puolestaan myös lisämaustetta päivään. Postausta siitä tulee todennäköisesti parin viikon sisällä tapahtumasta.







2015/01/02

back in the bisnes

Juu eli kerkesi se vuosikin jo vaihtua ennenkö palasin tätä kirjoittamaa... Taas se sama ikivanha syy: "on ollut  kiireitä". Niin no voisin sanoa itselleni että cmon girl mutta toisaalta olen kyllä kaikkea saannutkin aikaiseksi:

- Olen käynyt Vain Elämää konsertissa JA OLI KYLLÄ IHANA !! :')

- Olen viettänyt aikaa ihmisten kanssa joiden kanssa harvemmin olen/näen

- Olen ollut jumittunut tunneiksi Netflixin takia TV eteen: Dexter, Orphal Black (jonka toinen kausi tuli 31.12. ja olen sen jo katsonnut), Welcome to Sweden ja Elementary... Pahimmat koukuttajat

- Olen kirjoittanut tämän 2015 vuoden 100 things to do listaa (kannattaa tehdä :3 teen varmaan siitä erilisen postauksen tod.näk. huomenna)

- Olen ollut todella paljon muutenkin pois kotoa, joka tekee viime joulukuusta erilaisen verrattuna muihin.

- Kävin myös Helsingissä muutaman kerran sekä tutustuin uusiin ihmisiin.

- Sain myös viimeisen joulu todistukseni peruskoulusta (onneksi D:::)

Ja kaikki tuo on tapahtunut vaan yhdessä kuussa.... Mitä kaikkea onkaan tapahtunut koko viime vuonna ?? Vastaus on HYVIN PALJON. Teempäs kaikkien iloksi muuten viime vuoden kohokohdistakin postauksen tässä lähi aikoina, jotta saisin tämän blogin nyt jotenkin taas eloon.


Joululahjoista: Toivoin muutamia juttuja ja sain paljonkin kaikkea. Mm. ihanat hölläily housut ja tossut, Iitalan Iltalaulu 0,5 dl mukin, kynsilakkoja, rahaa ja lahjakortteja sekä jopa KAHDEKSAN (!!) kirjaa:

- Orange is the new black
- I am legend
- Suuri unikirja
- Will Grayson, Will Grayson
- An Abundance of Katherines
- Looking for Alaska
- The fault in our stars
- Papertown




UV oli sellain perus hengailu paikasta toiseen juoksemista ja sellain mitä se nyt on D:: Tehtiin veljenni ja hänen tyttöystävän kanssa tacoja sekä niiden kanssa ranskankermaa ja guacamolea. Oli kyllä hyvää NAM.


Mutta pidemmittä puheitta HYVÄÄ UUTTAVUOTTA ! Tehdään tästä ikimuistoinen ja toteutetaan unelmiamme :3

_hieman_ epätarkka mutta juuhhh.... :DD