Näytetään tekstit, joissa on tunniste shopping. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste shopping. Näytä kaikki tekstit

2018/01/21

the balmin ostokset


The Balm... Merkki, jonka meikkejä olen ostanut varmaan enemmän muutamassa kuukaudessa kuin yhteensä koko viime vuonna. Nämä tuotteet ovat siis kilahdelleet postiluukusta viime vuoden puolella, mutta blogin taukoni ja kiireiden vuoksi jäikin näiden täällä esittely kokonaan. 





Olen tykänyt todella paljon kahdesta minun aikaisemmin omistamasni The Balmin Instain-poskipunakokoelman tuotteesta, joten tämän kirkkaus vei sydämeni ja tämähän säntäytyi ostoskoriin aika äkkiä. Pigmentti, paketointi ja levittyvyys on jälleen merkin tavoin täydellisyyttä. Poskipuna sävyssä Lace.





The Balmin Balm Girls -sarjan huulipunat on mielestäni todella hyvä laatuisia ja pigmenttisiä, joten näitä tietysti piti ostaa lisää. Minulta on mennyt paljon huulipunia vanhaksi ja loppuun, joten perus nuden sävyinen huulipuna on ollut ostoslistalla. Sävy on kaunis ja tuoksu punalla niin hyvä ja raikas minttu! Huulipuna on sävyssä Mai Billsbepaid.





Toinenkin huulipuna merkiltä on löytänyt tiensä luokseni. Leikkisä ja pirtsakka pinkki huulipuna oli pitkään mietinnässä ja hyvästä alennuksesta sen sitten myös ostinkin. Huulipuna on sävyssä Anita Boytoy.





Ostin alennuksesta testiin merkin Mr. Write (Now) -sarjan rajauskynän. Sävyssä Olive Green oleva rajauskynä ei ole ehkä käytössä suosikkini, mutta pigmenttisyydeltään se on täydellinen. En siis vain ole kauheasti tottunut käyttämään kyseisiä tuotteita.





Meet Matt(e) Hughes mattaiset huulilakat ovat vieneet sydämeni täysin. Tuotteiden sävyt, pigmenttisyys ja tuoksu ovat niin laadukkaita, että ne ovat pakostakin pääseet suosikkeikseni!

Tuotteiden sävyt alemmassa kuvassa vasemmalta oikealle ovat: Doting, Chivalrous ja Brilliant.





No eihän ne Meet Matt(e) Hughesit nyt vain tuohon kolmeen jäänyt! Neljä vielä lisää täysikokoisista ja seuraavaksi kuusi minikokoista. Kirkas punainen, ruskea ja kaksi hyvin violettiin taittavaa mattaista huulilakkaa ovat helppoja yhdistää erilaisiin meikki- ja vaatetyyleihin.

Sävyt ylärivillä vasemmalta oikealle ovat Affectionate ja Trushworthy. Sävyt alarivillä vasemmalta oikealle ovat Devoted ja Faithful.




Kuusi minikoossa olevaa The Balmin huulilakkaa on ehdoton kokeilu. Paketin kaikki sävyt näyttävät mielestäni todella hyvältä ja testailtuani pigmenttejä, levittyvyyttä tai muutenkin kuivumisen nopeutta, voin todeta että myös nämä ovat sitä taattua The Balm laatua!

Tuotteiden koko voi kuitenkin yllättää, sillä nämä ovat oikeasti todella pienikokoisia. Ja nyt puhutaan korvapuikkojen koosta. Itseasiassa tehtyäni tarkan mittauksen, voin todeta, että korvapuikko on jopa noin 1 cm pidempi kuin itse huulituote. Tämä ei kuitenkaan haittaa, sillä kovimmassakaan käytössä olevat eivät ole loppuneet ainakaan vielä!

Ainiin ja tietysti paketissa tulevat sävyt! Vasemmalta oikealle: Charming, Adoring, Romantic, Loving, Captivating ja Passionate.





Olen halunnut kokeilla jo jonkin aikaa tätä Balms Away meikinsulattajaa, jonka avulla saa helposti kaiken kasvoilla ja silmissä olevan meikin pois. Olen tuotetta jo kokeillutkin muutamaan otteeseen ja olen tästä tykänyt erittäin paljon. Täydellinen myös herkille silmille ja iholle!





Tilasin myös uusimman Nude-sarjan paletin, joka kantaa tällä kertaa Nude Tuden sijasta nimeä Nude Beach. Kun paletti julkistettiin olin ihan innoissani, sillä paletin sävyt ovat niin upeita ja monikäyttöisiä. Paletin sävyt ovat vain jotain niin upeaa, että haluaisin yhä lähes kaksi kuukautta paletin käsiini saamisesta meikata tällä kaksi kertaa päivässä kerran sijasta. Paletti inspiroi ja toimii loistoystävänä kiireessä. Se täydentää juhlatyyliä ja salpaa hengityksen joka ikinen päivä pigmenttisyydellään. Ehdoton suosikki palettini ja tämän paketointikin on vielä niin kaunisv ja piristävä!

Suosikkisävyni paletista ovat Brainiac, Build, Brave, Bodacious ja Babe.




Mikä edellisistä The Balmin tuotteista kiinnostaa sinua eniten?




2018/01/14

polarn o. pyret // part 2


Tilailin vuoden vaihteessa Polarn O. Pyretin verkkokaupasta taas kaikkea kivaa heidän aleistaan! Heiltähän tilaillessa tietysti sukat täyttivät pääasiassa ostoskorin, mutta löytyipä sieltä muutakin mukavaa. 




Seitsemän paria sukkia mahtuikin sitten tähän tilaukseen, haha! Vain yksi on kettu-aiheinen sukkapari ja loput ovat heidän klassikkomallin väri loistoa. Olen oikeasti myyty kun näen heiltä, jonkin uuden värin kyseisiin sukkiin. Tämä tilaus täytti erittäin hyvin kyseisten sukkien väriympyrääni!




Tätä bodya olenkin katselut kauan, mutten koskaan aikaisemmin sitä sitten ostanut. Nyt päätin sen kuitenkin hankkia, kun oli alessakin ja jäljellä oli vielä koko, missä tämän halusinkin.





Tässä onkin toinen huppari, jonka olen hankkinut. Perus harmaa, jonka etupuolella helmassa on kirjailtuna merkin nimi lyhenteenä. Perinteistä käsivarressa olevaa merkkiä hupparissa ei ole, joten oletettasti tämä kirjailu paikkaa tämän paikkaa.




Ostin myös jotenkin minun mielestäni niin suloisen kauluspaidan, joka on kiva yhdistää vaikka villatakkiin. Kuva on jotenkin tehnyt punaisesta paljon kirkkaamman, kyseessä ei oikeasti ole siis ihan noin räikeä väritys.




Toinenkin punainen tuote on jotenkin äärimmäisen kirkkaana, vaikkakin tämä onkin aikaisempaa kirkkaampi jo valmiiksi. Tämä on siis merkin klassikko puna-valkoraidallinen pipo. Tykkään pipon raidoista, sillä ne ovat mielestäni kivan raikkaat!



2018/01/11

P R E . T T Y


Käydessäni Lappeenrannassa Tokmannilla törmäsin itselleni tuntemattomaan merkkiin, jolla oli kohtuu edulliset hinnat. Merkki oli normaaleja markettimeikkimerkkejä edullisempi, mutta Essenceä euroja kalliimpi. Päätin ostaa merkiltä kolme tuotetta pikaisella päätöksellä testiin ja arvosteluun tänne blogin puolelle. Pre.tty by Flormarin tuotteet olivat mielestäni kivoissa paketeissa ja sen tuotevalikoima oli kohtuu laaja.

Ostin itse tosiaan mattaisen huulipunan, kiva sävyä lievästi taittavan poskipunan sekä peitevoiteen.





Peitevoide oli kotona swatchattuna kovin kellertävä, mutta sen blendattua ihoon ainakin minun mielestäni keltaisuus katosi, eikä tuotetta enää erottanut sen kummemmin muustakaan meikistä. Kestävyys kasvoilla on mielestäni perus hyvä. Tuotteen paketointi on jotenkin todella massiivinen ja iso, joten toivotaan tuotteen myös kestävän.





Ekanakin: tuote haisee aivan kauhealta. Hyi. Tuntu on todella kermainen mattapunaksi. Huomasin myös hieman sävyn muuttumista punassa, joka mielestäni ei kuulu tuotteeseen. Jossain kohtaa tuote on enemmän ruskea ja toisessa vaaleanpunainen karkki.





Tämä poskipuna on oikeasti erittäin kiva! Mieleeni tulee vahvasti tuotteesta mieleen The Balmin Hot Mama poskipuna ja luomiväri. Pientä sävy eroa tuotteilla on, muttei järisyttävää, joten todella hyvä ja edullisempi vaihtoehto kyseiselle tuotteelle.




2017/11/26

H I P - K I D


Tilailin jonkin aikaa sitten Hip-Kidiltä kaksi Mini Rodinin lastenvaatetta. Kyseinen verkkokauppa jälleenmyy kaikenmoisia erilaisia lastenvaatemerkkejä.





Tilauksessa tuli myös ihastuttava kortti! Tuli niin hyvä mieli kyseisestä kortista ja siitä, että sekin on merkkituote.


Mini Rodinia minulla ei ainakaan muistaakseni entuudestaan olekkaan, joten mielenkiinolla odotin ekanakin sitä, minkä kokoisia vaatteet ovat, verrattuna kokomerkintöihin.




Pienempi, koossa 56/62 oli tämä kiva tumman harmaa body, jossa painatettuna leijona. Mielestäni body oli vaan niin hieno, että pakkohan se oli hankkia. Koon puolesta taittui ehkä reilummalla otteella 56 puoleen 62 sijasta.





Tämä ihana punaisilla sammakoilla printattu T-paita oli niin hauska ja erilainen, että tykkäsin tästä kovasti. Koko oli 80/86, mutta mielestäni jälleen enemmän pienemmän eli 80 kokoinen.



2017/11/23

made to sparkle


Kun huomasin, että Essence tulee pikkujouluihin mennessä julkaisemaan uutta limited edition kokoelmaa, päätin, että etsin sitten käsiini nämä kaksi nyt esiteltävää tuotetta. Highlighter paletti, joka merkin mukaan käy niin poskille, luomiin kuin myös jopa huuliin. Toinen tuotteista on pipetilla varustetut highlighter tipat, joka sopii meikkivoiteen sekaan sekä ihan vain niin käytettynä kasvoille korostamaan.






Paketti on mielestäni todella kaunis ja kiva. Kaikista häkellyttävintä on se, että hintaa tuotteella on vain 4,69 €. Tuote mielestäni toimii todella kauniisti itsessään meikissä, mutta joskus haluan kokeilla myös sitä meikkivoiteen kanssa sekoitettuna. Tuote oli helppo häivyttää muuhun meikkiin ja tietyst pipetti oli niin kätevä annostelemaan kauniit pisteet ympäri kasvoja.





Uuuh... Kun kaupassa swatchasin tuotteen vihreää ensimmäisen kerran koskiessani koko palettiin, meinasin lähes kiljua riemusta. Neljä upeaa, moni käyttöistä väriä, mahtavalla pigmentillä ja helpolla levittyvyydellä hintaan 4,99 €. Kuvan swatchit ovat otettu ylärivistä alariviin vasemmalta oikealle. Ensimmäisenä on siis kaunis kultainen sävy, jonka vierestä löytyy upea kylmä valkoinen. Alarivissä vasemmalla on puolestaan enemmän lämpöisempi valkoinen, ehkäpä kerman sävyssä. Tämän vierestä löytyy shokeeraava ja niin kaunis kirkas mintun vihreä.







2017/11/21

N I K E


Uutta ja värikästä. Ihanat kengät siis! Halusin töihin jotkut värikkäät kengät, jotka voisivat toimia hyvänä piristyksenä päiviin. Kyseessä on siis treenikengät, mutta mielestäni ne ovat täydelliset minulle töihin eikä ainakaan 8 tunnin päivä kokoajan jalkojen päällä tuntunut jaloissa huonolta.





Tykkään normaalisti kengistä, jotka eivät kamalasti herätä huomiota, sillä muuten pukeudun hyvin värikkäästi. Nämä kuitenkin ovat täydelliset jalassa, kun housut ovat tummat ja paita neutraalin värinen.




Mitä mieltä sinä olet värikkäistä kengistä?






2017/11/12

huge the balm haul


The Balmin haul postausta lupasinkin aikaisemmin postauksessa, jossa esittelin muita Cocopandalta tilaamiani juttuja, jonka postauksen löydät täältä. Nyt on siis tullut aika myös tälle.

Merkkinä The Balm on vegaaninen ja siinä paketoinnit on normaalista muovista poiketen ihanaa ja vahvaa pahvia, jossa on upeat kuvat ja printit. Jo paketteja katsellessa tekee mieli tehdä meikkiä kyseisellä tuotteella.





Balm Desert on upeassa paketoinnissaan toimiva varjoväri ja poskipuna. Kyseisestä sarjasta minulla on Balm Beach, joka on upea poskipuna ja ehdottomasti ihana tämän tuotteen kaveriksi. Balm Beachin esittelyn löydät täältä.





Merkin Manizer sisters saivat vastikää uuden, neljännen, siskoksensa, mutta minä itse olen halunut merkiltä vain aikaisemmin hankkimani Mary-Lou ja tämän uuden Cindy-Lou poskipunan. Puna on kauniin hennon vaaleanpunan sävyinen, joten se sopii varmasti myös neutraalimpaa lookkia hakevalle!





Instain-poskipunat ovat olleet todella kivan oloisia ja päätinkin tilata ensimmäisenä sävyssä Toile. Jälleen kerran tämänkin sarjan paketointi on aivan ihastuttava! Punan sävy on todella kaunis ja pigmenttinen.




Tilailin The Balmilta myös huulituotteita, joista kaksi ovat nämä Pretty Smart -huulikiillot ja Meet Matt(e) Hughes mattaiset huulilakat. Pretty Smart -sarjan tuotteen väri on Wow ja Hughes-sarjan lakan sävyn nimi on Honest.




Paketista tuli myös Meet Matt(e) Hughesin värisävy Loyal. Kaunis, naisellinen punainen oli tietysti pakko hankkia myös tästä sarjasta.




Halusin kokeilla merkin huultenrajauskyniä ja päätin tilata kirkkaan punaisen kynän sävyssä Fine All Over. Sarjassa Pickup Liners on paljon mielenkiintoisia sävyjä.





Kuuluisa Nude Dude Volume 2 oli pakko hankkia, kun luin siitä paljon hyvää ja siinä on monta mielenkiintoista sävyä. Yllätyin kuitenkin värinappien pienuudesta. Itseäni eniten kiinnostavat sävyt ovat Fabulous, Fit ja Flerce.