Näytetään tekstit, joissa on tunniste info. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste info. Näytä kaikki tekstit

2018/06/04

valmistujaiset


Viime perjantai ja lauantai olivat todellisia juhlapäiviä, kun monet ystäväni valmistuivat tai saivat painaa lakin päähänsä. Olen niin ylpeä heistä jokaisesta ja todella onnellinen joka ikisen puolesta. Sää oli todella hyvä koko viikonlopun, oli aurinkoista ja kuumaa. Hyvä mieli, hyvä sää ja hyvä syy juhlia, täydellinen paketti siis.




Oma valmistuminen tuntuu jotenkin samalla niin kaukaiselta kuin myös juuri eilen tapahtuneelta. Kuinka vuosi voi humahtaa noin äkkiä? Joskus tosiaan kaikesta huolimatta silti tuntuu, että omista juhlistani olisi oikeasti hyvin pitkä rako nykyhetkeen ja olisin ollut aikuisuuden suurissa kengissä vieläkin kauemman aikaa kuin vain tämän 12 kuukautta.




Olin viime kesänä työttömänä. Kouluun en pääsyt ja tavotteita oli, mutten ollut varma mihinkä tarttuisi. Pääsin töihin sitten elokuun alkupuolella ja siellä tiellä olen yhä. Kevään alussa blogini hiljeni kokonaan ja syyksi sanon tutut kiireet. Kevät oli todella tiukka aikataulullisesti ja halusin täysin keskittyä siihen, että saan kaiken välttämättömän tehtyä valmiiksi ajallaan. En halunut tehdä blogistani vieläkään stressin aiheuttajaa, joten päätin jättää tämän joskus ehkä palatakseni.

Huhtikuussa aloin pohtimaan lopettamista kokonaan ja itseasiassa koko blogini poistoa. Tämä jäi kuitenkin ajatuksen tasolle ja taas tämä sivu jäi unholaan. Nyt kuitenkinkin päätin palata. Minulla on kokonaan tämä kuukausi aikaa keskittyä vaikka vain blogiini (toki jalkapallon MM-kisoja samalla seuraten), sillä minulla alkaa päälle kolmen viikon ansaittu kesäloma tällä viikolla.





Juhlamekkoni tarina on tosiaan vähintääkin yllätyksellinen. Aluksi haaveilin, että saisin kyseisen mekon omaksi valmistujaismekokseni, mutta mekko olisi pitänyt tilata verkkokaupasta ja aikaa oli niin vähän, etten uskaltanut ottaa riskiä sen suhteen. Harmikseni kyseinen mekko myytiin loppuun juuri toukokuun loppua kohden, joten en pystynyt hetken pohdinnan jälkeen ostamaan sitä myöskään tulevia juhlia ajatellen.

Elo-syyskuussa huomasin Ted Bakerin Facebook kirpputorilla mekosta julkaisun ja kun tajusin, että mekko oli käyttämätön (lapun kiinni) ja se oli juuri minun kokoani en kahdesti miettinyt. Mekon myyjä oli myös asettanut mekolle naurettavan pienen (verrattuna mekon lähtöhintaan) hinnan ja se yllätyksekseni sisälsi vieläpä postikulutkin. Mekon tullessa postissa kotiin, se oli niin henkeäsalpaavan kaunis, että aikaisemmin näkemäni kuvat siitä eivät olleet lähelläkään samaa tasoa.

Kyseessä on tosiaan Ted Bakerin Nimah Citrus Bloom V Neck -mekko. Kaunis ylipolven mekko sopi mielestäni hyvin Mangon mustaan pikkulaukkuuni, jonka hauska siksak-pinta toi juuri tähän pituuteen pientä katkoa.




2017/10/23

kysymyksiä kiitos


Ajattelin, että voisin ensi kuussa johonkin väliin ujuttaa Q&A-postauksen, joten kysymyksiä voisi ainakin tuohon 1.11. saakka kysellä niin monta kuin vain mieli tekee!

Tosiaan sinun ei tarvitse olla millään tavalla kirjautunut kommentoidaksesi ja voit ihan anonyymisti suorittaa moisen operaation. Aiheilla ei ole väliä! En välttämättä vastaa kaikkiin kysymyksiin, mikäli se tuntuvat liian henkilökohtaiselta tai liittyvät liikaa esimerkiksi lähimmäisiini.




Kiitos paljon kysymyksistä jo etukäteen!


2017/08/17

viinii wienissä


Illalla lähden Helsinkiin, sillä huomenna tähän aikaan olen jo lentokoneessa ellen jopa jo laskeutunut Itävaltaa, tarkemmin Wieniin. Fiilikset ovat kyllä hyvät, matkaa odottelen innolla! Pientä matkajännitystä on, sillä en ole koskaan aikaisemmin käynnyt kyseisessä maassa. Reissulla olisi tarkoitus lähteä käymään myös Slovakiassa, joten kaksi maata yhdellä reissulla. Reissu käsittää tosiaan neljä kokonaista päivää kiitos aikaisen aamulennon ja myöhäisen yölennon. Matkasta tulee varmasti blogissa lisää sitten myöhemmin, joten jos kiinnostaa kannattaa jäädä seurailemaan!




Pikaiset vinkit matkalle ovat tervetulleita, sillä tiedän vain perus tiedot hintatasosta ja jostain nähtävyyksistä.

Myös pessimistinen luonteeni näkyy valmistelussa: latasin 5 jaksoa Dexteriä ja yhden jakson Keskustyttöjä Netflixistä puhelimeen jos jostain syystä tylsyys vaikka koittaisikin. Kuvasin myös eräästä kirjasta 30 sivua, jotta voisin kirjaakin lukea ilman, että sitä tarvitsisi kanniskella ympäri Eurooppaa. Todellinen niksi-pirkka.



Mekko - YourFace // Kaulakoru - Fiorella // Korvakorut - Kalevala




Sunnuntain postaus tulee kuitenkin normaalisti ja siinä onkin mitäpä muutakaan kuin jälleen pieniä lastenvaatteita. En edes kaikkia hankintoja muksuille täällä blogissa esittele, mutta silti tuntuu niitä tulevan joka viikko!

Instagramissa kannattaa kuitenkin seurailla minua, sillä sinne päivittelen varmasti varmaan joka päivä jotain. Minut sieltä löytää tosiaan nimimerkillä @janita_kristina !


2017/07/02

en päässyt kouluun


Kun torstai aamuna heti herättyäni menin tietokoneelleni katsomaan tulokset petyin erittäin paljon. Hain neljään kouluun, joista yhdestä tuli sellainen, että sinne oikeasti piti päästä. Pettymys, häpeä ja yleinen suru omasta kouluun pääsemättömyydestä valtasi mieleni täysin. Yritin mennä saada uudelleen unta, koska en halunut tuntea niitä tunteita enää, niin vahvoja ne olivat. Aikani siinä valveilla ollessa maailmaan kettuunnuin ja mietin jatkoa. Kuopio on kuitenkin kaupunkina se, mihin hingun. Se rajasi unelmaani jo jonkin verran. Myös esimerkiksi lastenvaatteet ovat intohimoni, joten niidenkin luo olen parit suunnittelmat jo kehittänyt. En kuitenkaan anna itselleni rajoja, sillä nyt olen vapaa tekemään oikeasti mitä haluan. Elämäni ei kaatunut koulupaikan mentyä sivusuun, sillä minulla on tällä hetkellä ihana ammatti, jonka töissä viihdyn. Oikeastaan lähes kaikki tulevaisuuden suunnitelmat näiden työ ja koulu asioiden suhteen olen luonnut nykyisen ammattini eli stailausalan artesaanin ympärille.




Suoraan sanottuna yllätyin positiivisuudestani. Olen tunnetusti täysi pessimisti, mutta tässä asiassa en. Olen aikaisemminkin uskonut siihen, että kaikki tapahtuu niin, koska sille on jokin tarkoitus. Monesti olen kuullut, että tämän ajatuksen sisäistämiseen vastaavan uutisen kuultua voi kestää, mutta jostain syystä ala, jota olen 8. luokasta asti halunnut, ei tuntunutkaan tässä hetkessä oikealta. Olen hyvin onnellinen ja arvostava heitä kohtaan, jotka kouluihin pääsivät. Minun aikani ei nyt vain ollut.




Pääsääntöisesti suunnitelmat eivät muuttuneet, sillä pessimisti ei pety ja suunnittelinhan varasuunnitelmia varmaan kirjaimeen ö asti etukäteen. Oikeastaan hyvä että suunnittelin, enhän oikeastaan alkujärkytyksen jälkeen pettynyt.






2017/05/28

A J A T U K S I A N I


Tässä postauksessa ei varmasti tule olemaan päätä eikä häntää. Kirjoitan tätä ajatuksenvirrassa rankan päivän jälkeen tietysti keskellä yötä. Lauantaina eli eilen kävin Helsingissä taas toista kertaa kuukauden sisässä. Tämä reissu oli jotenkin paljon väsyttävämpi, syytä tälle en tiedä. Reissu meni hyvin ja eilen oli muutenkin jo aamulla ihan toiset matkat ja puuhat, joten aamusta asti sai tehdä ja mennä. Tänään eli sunnuntaina matkaan Kuopioon pääsykokeisiin. Tiistaina myöhään illasta pitäisi takaisin Kouvolaan palata ja voi voi, kun vielä ne valmistujaisjuhlatkin pitäisi järjestää. Kortit sentään sain lähtemään, mutta nekin (ainakin omasta mielestäni) lievästi juosten kustuna.




Valmistujaismekon sain hankittua tuossa viime viikonloppuna, kun käväisin Kotkassa. Kyllä on ollut lievästi sanottuna reissua reissun päälle, sillä vielä Lappeenrannassakin käväisin tuossa äitienpäivänä. Mekkoon kuitenkin; se on mielestäni aika fiilistelymekko. Aluksi piti hankkia Ted Baker, mutta loppujen lopuksi mikään ei ollutkaan täydellinen. Aika pahasti sanottu minulta, Ted Bakerin rakastajalta. Yksi mekko kyllä kiinnosti, mutta päädyin kuitenkin valitsemaan toisin.

Valitsemastani mekosta tykkään, sillä se on rento ja samalla kovin juhlava. Se on täysin toisenlainen kuin Ted Bakerin vaihtoehto, joten aika yllättävä valinta minun päälleni. Jos jonkin olen kuitenkin nykymaailmasta oppinut, niin se on uusiutuminen. Freesaus. Muutos. Parannus. Aina pitäisi kokeilla jotain uutta ja poistua mukavuusalueelta ja tottahan se on, jälleen löysin jotain aivan uutta! Toisaalta sekin pitää muistaa, ettei kerralla saa muuttua liikaa, muuten ei pää kestä mukana.





Aikaisemmissa mutinoissani ohitinkin ovelasti sen mitä tänne tulin alunperin kertomaankin. Kyllä pidin taukoa. Tarvitsin sitä. Kroppani suistui suoraan täyteen alamäkeen, kun kaikki 180 opintopistettä pamahti plakkariin. Pitihän siitä palautua, sillä tammikuusta toukokuun puoleen välin tehden päivittäin koulua ja taas lisää hieman koulua, niin ei kroppa sitä kestä. Osasin kyllä rytmittää ja sen huomaa, sillä ei pää olisi muuten tammikuutakaan kestänyt. Käsitettä loma en kuitenkaan tuntenut.

Päällä olleen koulun lisäksi minulla on tosiaan ollut myös mm. AMK-linjojen hakuprosessi, jonka tietysti toivon huipentuvan hyvin. Olen kuitenkin ok mikäli en kouluun pääsisikään, sillä onhan täällä Suomen maassa ja ehkäpä muuallakin niin paljon muitakin vaihtoehtoja. En siis ns. välivuodesta ota stressiä, sillä kukaan ei ole myöskään "pakottanut" hakemaan jatkoa. Onhan sitä jo yksi ammatti hankittuna.

Lyhyesti koko tekstini kuitenkin, mikäli ei kaikkea jaksanut niin tarkasti lukea: Kaikki on jees, mutta hiljaisuus blogin puolella johtui siitä, että olen ollut liian tehokas viimeiset 5 kuukautta. Ensi perjantaista sunnuntaihin juhlitaan, joten se tyylini uudistaja (mekko) saa varmasti käyttöä, kun kolme päivää pitäisi se päällä heilua!


2017/04/16

kesä hiipii pikku hiljaa


Minulla on ollut todella kiireinen kevät, joten en pysty nyt noin kuukauteen tai kahteen keskittyä blogiin ihan täysin 110%. En halua kuitenkaan pitää taukoa, mutta en voi myöskään postata aina 2 tai 3 kertaa viikossa. Nyt kuitenkin pientä kesä fiilistelyä vaatekollaasin muodossa!







2017/01/31

mitä mulle kuuluu


En ole kunnolla viime aikoina kertonut mitä minulle kuuluukaan. Lyhyesti sanottu: kiirettä. Todella paljon palautuksia, jopa 12 muutamalle viikolle. Nautin, 5/5. En jaksa kuitenkaan asiasta valittaa, sillä olen todella onnellinen siitä, että saan tehdä monia juttuja etukäteen! Siitä lisää enemmin tai myöhemmin.




Vuoden lopussa oli henkisesti todella väsynyt, sillä olin todella stressaantunut kaikesta ja mikään ei tuntunut tuovan kunnolla nautintoa. Ei ruoka, liikunta tai aina edes ystävät. Olin todella väsynyt vuoden tuomiin huonoihin juttuihin, vaikka positiiviakin siis oli. Vuodenvaihde tuli siis todella hyvään saumaan, sillä tuntui todella helpottavata, että sain vuoden mentyä läpi.

Ensimmäisestä päivästä lähtien olen ollut täynnä intoa ja fiilistä tulevaan vuoteen, sillä onhan tälle vuodelle tulossa niin monta siistiä juttua! Tulevaisuutta olen saannut pohtia nämä viime viikot ja nekin haaveet vaan puskee lisää iloa ja energiaa päiviin, vaikka kaikki ovat lähes aamu kasista ilta ysiin täysin bookattuina.




Olen kaiken lisäksi sykkinyt myös autokoulua kaiken lisäksi, joten sekin on syönnyt ne vähäiset vapaat tunnit itselleen. Mulla alkaa myös helmikuun alusta työssäoppiminen ja olen päässyt jopa kahteen eri työpaikkaan!

Ainakin näin alkuvuodesta kaikki on mennyt todella hyvin, joten olen todellakin onnellinen tällä hetkellä. Tavoitteeni tälle vuodella ovat tosiaankin korkealla ja näillä näkymin todella moni haaveeni toteutuukin vuoden kuluessa.

Toivottavasti muillakin on samankaltaisia fiiliksiä alkaneeseen vuoteen!




Kuvissa oleva paita on ollut kovassa käytössä tässä alkuvuodesta. Paita on hankittu Fiorellasta ja se vaan on niin täydellinen päällä! Kaula-aukko on täysin samanlainen molemmilta puolilta, joten käytännössä paidalla ei ole edes kunnollista etu- tai takapuolta.












2016/08/18

ristikon kautta kuulumisiin




Syksy saapuu hiljalleen ja koulukin jo ehti alkaa todenteolla. Heti iskettiin eteen monen monta pitkää projektia ja heti oli selvää mitä sitä sitten ehtii tehdäkkään marras-joulukuuhun saakka. Tämä voi olla siis mahdollinen syy miksi joinain viikkoina torstaisin ei postausta ilmesty, mutta koitan pitää sunnuntain kuitenkin vähintäänkin varmana julkaisupäivänä.

Kuvissa näkyvä paita oli todella kiva ja positiivinen hankita vaatekaappiini, sillä syvästi vihaamani narut olivat tehty silmääni miellyttävällä tavalla paidan selkäosaan. Positiivista oli myös se, että paita oli 20% alennuksessa jolloin paidalle jäi hintaa noin 12 € !




Paita - Only // Takki - Vero Moda // Korvakorut - H&M



2016/06/16

vitriini


Sain äidiltäni lahjaksi tämän aivan ihanan Iittalan pienen Vitriinin. Tämä on siis väriltään kirkas/valkoinen ja kokoa on 60 x 60 mm. Mä vaan niin tykkään tästä !

Mulla onkin jo entuudestaan samanlainen, mutta värissä laventeli. Nämä vitriinit ovat todella käteviä esimerkiksi korviksien säilyttämisessä. Tavoitteena olisi vielä joskus hankkia 108 x 108 mm  kokoinen ja väriltään harmaa vitriini kokoelmaani. Ne kolme toimisivat varmasti keskenään todella hyvin korupisteenä.


PS. Tästä päivästä lähtien postaukset tulevat pääsääntöisesti joka TO & SU, mutta syyskuuhun saakka on mahdollista, että postaus tulee vain joka viikon torstaina.






2016/04/22

vappu lähenee


Mielestäni vappu on ylivoimaisesti vuoden paras päivä. Se vain on niin. Silloin kaikki vain ottavat rennosti, sillä kesä olisi kohta jo täällä ja kaikki vain saavat viettää aikaansa ystävien kanssa. Olen odottanut sitä jälleen lähes vuoden ja kohta se on taas täällä. Suunnittelin, että menisin Kuopioon, sillä siellä en ole vielä yhtään vapuistani viettänyt, joten siksikin odotan sitä innolla. 

Myös näin muodin rakastajana ajatteli tehdä teille pienin esimaun siitä, mitä ulkonäöllisesti olisi mahdollisesti tulossa. Tuossa on teille siis hahmotelmani mahdollisesta outfitistäni, mutta muutokset ovat todellakin mahdollisia, sillä viime vuonnakin Kuopiossa oli ollut lumet maassa sitten aamulla...


Tässä on siis ensimmäinen vaihtoehto, jota sitten muuttelen tarpeiden mukaan. Mekko ei olisi noin juhlava, mutta väri ja malli on sama, mutta esimerkiksi kangas ja erilaiset yksityiskohdat eivät tee siitä samantasoista, joten se sopii vappujuhliin hieman paremmin. 



having fun



Pidän vapusta varmaankin siksi todella paljon, että se on työläisten juhla ja kaikki ovat aina erittän rentoja ja hyvällä tuulella. Se on päivä, jolloin äidit ja isätkin voivat hassutella pukeutumisellaan, jonka takia tykkäsin pienenä myös siitä todella paljon.
Minulla ei ole oikein ikinä ollut mitään joka vuotisia "tapoja", sillä en ole lakituksiakaan käynnyt ihan aina katsomassa.


Lyhyesti nyt kuitenkin; vappu on ainainen ykkönen, siitä ei päästä mihinkään.









2016/02/20

koneeni kuoli


Tosiaan muutama viikko sitten tietokoneeni sanoi itsensä irti eikä lähe enää päälle. Rikkoitumisaika oli pahin mahdollinen, sillä koulussani on ollut käynnissä nyt iso projekti monikulttuurisuudesta. Näyttöpäivä on ensi maanantaina eli 22.2. joten koin pientä stressinpoikasta koneen rikkoutumis hetkellä. Kirjoitan nyt siis poikaystäväni koneella, koska halusin kuitenkin päivittää blogiani. Tänne tulee nyt siis muutamia kuvia ja ehkä jopa tarinoita tästä kuukauden aikana.





Oltiin tammikuun viimeisellä viikonlopulla poikaystäväni kanssa Helsingissä, koska hyvän ystäväni synttärit pidettiin siellä. Hotellissa oli kylpyamme, johon ostimme Lushin Bathbom nimisiä kylpypommeja. Pommit siis värjäsivät veden ja toivat ihanan tuoksun ilmaan. Helsingissä kävimme katsomassa myös Kiasmassa Tottelemattomuuskoulun ja shoppailimme, vaikkakin itse en ostanut koko viikonloppuna kuin yhden mukin.




Olemme myös innostuneet kokkauksesta ja uusien reseptien kokeilusta poikaystäväni kanssa. Hän teki kerran minulle ruuaksi kuvassa näkyviä todella herkullisia ja täyttäviä kanawrappeja. Oli kyllä hyviä ! Ollaan muutenkin vähän katsottu, että mitä suuhumme laitamme. Luomutuotteita ostamme paljon enemmän kuin ennen vaikkakin silloinkin ostimme niitä. Nykyään kaikki mehut, joita ostamme on esimerkiksi luomua. Myös ihan maistamisvinkkinä kaikille, kokeilkaa korvata kerma soijakermalla, sillä se ei ole niin makeaa tai yhtä "varallista" kehollemme !




Ja koulussa olen puolestaan nyt hieman väkertänyt hiuksia muiden juttujen ohessa. En oikein tiedä tykkäänkö laittaa niitä vaiko en, mutta ehkä sitten, kun pääsee oikealle ihmiselle tekemään noita niin hieman mukavampaa.







2015/11/24

kuukausi jouluun


Olen huomannut, että blogini kirjoittaminen on varsin katkonaista. On hetkiä jolloin kirjoitan sitä joka päivä parin viikon ajan ja sitten tulee taas reilu kuukauden tauko. Tänne palaaminen aina inhottaa, sillä tietää miten heitteille on tämän jättänyt. Nyt kuitenkin tein jälleen kerran heräämisen ja päätin kirjoitella vähän kuulumisiani.


On siis kuukausi jouluun, puoli viikkoa muotinäytökseen ja kaksi viikkoa itsenäisyyspäivään. Lumikin on jo valkaisut maan. Joululahja listan kirjoitin tänään kiireessä, kun vanhempani vähän kyselivät mitä toivoisin. Listalla on muutama muki, lahjakortti ja kameratarvikkeita. En halua mitään suurta määrää, vaan sen mitä oikeasti tarvitsen. Kameratarvikkeita tarvitsen niin kouluuni kuin omaan käyttöönikin. Varmaan ensimmäinen vuosi, kun en pyydä hajuvesiä tai kosmetiikkaa (tai no ehkä lahjakortista voisi käyttää jotain semmoiseenkin..).


Muotinäytös josta kerroin on siis kouluni kautta saatu hieman isompi projekti. Ollaan saatu mahdollisuus järjestää kauppakeskus Veturiin muotinäytös joulunavaus päivälle lauantaina 28.11.2015. Itse toimin myös näytöksessä mallina, joka tuo puolestaan myös lisämaustetta päivään. Postausta siitä tulee todennäköisesti parin viikon sisällä tapahtumasta.







2015/07/22

minulle kuuluu hyvää


Tuntuu, ettei mitään olisi tapahtunut koko kesänä, vaikka olen jatkuvasti ollut menossa ja todellakin on tapahtunut. Löysin itselleni vierelleni ihmisen, pääsin haluamaani kouluun, sain mahdollisuuksia, opin elämästä, aloin uskomaan vieläkin vahvemmin kohtaloon, ymmärsin taiteen syyvyden entistäkkin paremmin. Vaikka Suomi hukkasikin auringon, se ei ole minua haitannut lainkaan. Kesäni on ollut mieletön ja varmasti loppukin on yhtä hyvä ellei jopa parempi. Eräiden sukulaisteni häät ovat tulossa, odotan niitä innolla.





Kävin pohtimaan viikonloppuna sitä video asiaa. En haluaisi tehdä säännöllisesti vlogin  tyypillistä materiaalia, vaan blogiin olisi helpompaa esimerkiksi ostoksia esitellä ja myös kuukauden suosikkeja näyttää. En halua siitä mitään ns. "lisä stressiä" muun ohessa, sillä pohdin myös sitä, että pystyisinkö siihen että yksi postaus vähintään per viikko. Voisi olla kivaa tehdä, mutta riittääö aikani aina joka viikko sellaiseen, etenkin koulussa rankkoina viikkoina.

2015/06/10

kuukausi


Tiedän, että tässä on kuukausi ollut nyt taukoa, mutta luulen, että se on vain puhdistanut ajatukksiani ja nyt tiedän paremmin mihin suuntaan blogiani haluan viedä. Teen muutamia yksittäisiä postauksia muutamista päivistä joita kuukauteen mahtui ja joista osaisin tänne jotain kirjoittaa. Kuukausi on ollut täynnä niin suuria ja ihania yllätyksiä, että en voi oikein edes tuntemuksiani siitä sanoa. Yksinkertaisesti tuntuu, että kaikki vain muuttuivat positiivisempaan suuntaan. Tapasin minulle oikeanlaisia ihmisiä ja olin mukana jutuissa, jotka yllättivät positiivisesti. Toki huonojakin päiviä oli, mutta ne puuroutuivat kaiken sen positiivisuuden alle mitä koin kuluneena kuukautena.






2014/11/27

hiljaisuus saa korvani soimaan

Katosin taas kovin yllättäen teille tietämättömille hetkeksi aikaa. No en pitkälle päässyt, koska syyt miksi en ole pahemmin mitään kirjoittellut ovat:
1. Tein sitä julmetun yhteiskuntaopin tutkielmaa ja sain muuten 10 !!
2. Koska tein sitä niin hartaasti sain selkäni kipeäksi
3. Selkä kipujen takia mentiin lääkäriin > diaknoosina koko vartalon niveltulehdus......

Että ei sitä konella oikein ole tehnyt mieli istua, ennen tätä kun piti tyhjentää kameran muistikortti huomista koulua varten. Mutta päivät ovat kuluneet aivan älyttömän nopeasti. Siis ensi maanantaina alkaa ylelläkin JOULUKALENTERI !! Minne nämä kaikki päivät oikein katoavat :o

Eilen, keskiviikkona, teimme ysiluokkien kanssa pistäytymisreissun ammatilliselle. Innostuin todella monesta alasta, sillä olenhan herkästi innostuva ihminen, joten tunnen jo nyt sen tuskan kun joudun päättämään VAAN 5 vaihtoehtoa jatkoon.... :DD Päivät (ennen selkäkipuja) taas kuluivat katsomalla joko Dexteriä, Weedsiä tai New girliä...... Koukutun Dexiin aivan niin kuin täysin ! Katsoin kahdessa päivässä puoli toista kautta ja samoina päivinä Weedsiä myös yhden kauden. En todellakaan tiedä mitä tapahtui, mutta siinä minä ne päivät kulutin koulussa istumisen lisäksi. Mutta siis pointtini oli, että tee ajallasi mitä haluat kunhan nautit siitä, koska tuhlattu aika ei ole tuhlattua, mikäli sen "tuhlaamisesta" nauttii !

Ja jotta ei olisi liian hiljaista, niin kuuntele Chebaleban - Mieli sairastaa. Siinä on biisi sanoineen, jos jonkunlainen. Tykkään tai no rakastan ! Mikäli yksi biisi on liian vähän, niin pistä David Guettan uusin levy soimaan, niin ei varmasti ainakaan korvat vuoda verta !

2014/08/22

pikanen info D:

ÄÄK ! Päivät on vaan vieriny eteenpäin edellisestä postauksesta :s Mutta minulla on syyni: olen ollut 16.8. saakka kipeä jossain oudossa "tuntematon akuutti ylähengitysteiden infektio"-taudissa D:: Ja kyllä siis lääkärit kutsuivat sitä tuolla nimellä, mutta mitään vakavaa ei siis käynnyt, kurkku oli vain todella kipeä ja ääni ei kulkenut sekä muukin vartalo oli aivan rampa ... :d Mutta onneksi pääsen/joudun jo maantaina kouluun :ss
 Koulukin alkoi minulla 12.8. joten sen viikon olin koulussa kiinni. Ja tulen varmaan olemaan entistä enemmän jatkossa, etenkin kun minulla on tämän poissaolo viikon takia kasautunut kaikkea, mutta ajattelin että voisin yrittää pitää vähintään kerta viikkoon tahtia. Ja kuvia ei nyt tulekkaan kun ei ole aikaa niitä ladata :f

PS jos satut poikkeamaan Jyväskylässä, käy syömässä American Dinner nimisessä paikassa :33 ihanaa ruokaa !