Näytetään tekstit, joissa on tunniste reading. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste reading. Näytä kaikki tekstit

2018/08/01

onnellinen elokuu


Otsikko kertoo projektista, joka kantaa kyseistä nimeä. Projektista, joka käsittelee alkanutta kuukautta ja pyrkii luomaan uusia tavotteita ja ajatuksia. Edellinen kuukausi on ollut täynnä töitä töiden perään. Huonoja uutisia, muutamia nukuttuja tunteja päivien välissä ja niiden jälkeen yritetty tehdä jokaisesta päivästä silti kiva. Kesähän on tunnetusti suorittamista, mutta ei tästä pitäisi silti suuria paineita ottaa.

Olin uimassa kuuman päivän jälkeen järvessä, kun keksin tämän projektin. Se käsittelisi onnellisuutta monessa eri kulmassa. Henkistä, fyysistä ja jaettua. Tämä on kuin uudenvuodenlupaukset vol. 2, mutta tällä voi olla paljon viisaampi merkitys, sillä kaikkea aloitetaan tavoittelemaan samantien. Monesti uudenvuodenlupaukset jäävät roikkumaan ja lopulta unohtuvat.




Tässä kuussa keskityn etenkin seuraaviin asioihin:

1. LIIKUN ENEMMÄN
Kuntoilu, liikunta ja muu vastaava on tupannut tässä kesällä menneen todella pieneen määrään. Nyt pyrin tekemään jotain taas joka päivä. Välipäivinä kävelylenkki, jooga, meditointi tai putkirullaus saa toimia virkistävänä tekijänä päivään. Olen myös kuntoilua laajentanut hyvin paljon muihinkin kuin vain perus treenaukseen (toki aikaisemmin olen näitä tehnyt mutta paljon harvemmin). Jalkapallo, pyöräily, juoksulenkit, frisbeegolf ja kuntoilu mielessä uinti ovat olleet kuluneen kesän aikaina todella kivoja. En halua liikunnasta kuitenkaan luoda totaalista pakkoa, sillä jos ei oikeasti vain jaksa rankan pitkän päivän jälkeen vielä urheilla, ei tarvitse. Olen siis itselleni armollinen.


2. ENEMMÄN LOOGISIA RATKOTTAVIA
Näissä olen kesän aikana parantanut, mutta ainahan näitä voi vielä lisätä. Sanaristikot, sudokut jne. ratkottavat saavat lisääntyä päivissäni. Aivot vain siis jumppamaan!





3. NÄE KAVEREITA
Vaikka nyt kesällä on tullut ystäviä ja kavereita nähtyäkin, voihan heitäkin nähdä enemmän. Välillä vain sitä pysähtyy miettimään kuinka upeita ihmisiä on elämäänsä saanut!


4. MATKAILE
Autoilu on minulle hyvin tärkeä asia. Rakastan olla tien päällä ja kuunnella hyvää musiikkia. Kesäkuussa tuli tuhansia kilometrejä mentyä ja heinäkuussa työt söivät suuren osan tältä saralta. Nyt kuitenkin haluan tehdä aikaa kyseiselle intohimolle. Hyvässä seurassa ja hyvällä autolla kelpaa mennä, vaikka mihin!


5. LEPÄÄ, NUKU, RENTOUDU
Unet kärsivät hyvin paljon kuluneena kuukautena. Tulin kotiin aina reilusti jälkeen keskiyön ja seuraavana päivänä töihin, josta suoraan menin aina johonkin. Tämä saa kuitenkin jäädä edes siltä osin, että luon itselleni oikeasti aikaa nukkua. Koska olin lähes poikkeuksetta aamusta iltaan töissä, päivien kuumuudet jäivät näkemättä vapaapäiviä lukuunottamatta. Nauroinkin, että elin kesää öisin olemalla rannalla myöhään alkuyöhön ja pelaillen esimerkiksi rantalentopalloa tunteja. Nyt kuitenkin minun täytyy saada itselleni luotua aikaa myös levolle.


6. LUKUTOUKKAILE
Kulutin kirjoja muistaakseni kesäkuussa kuukauden lomani aikana 6-7 kappaletta. Se on aikamoinen määrä minulle. Tämä sitten jäi kuten ennustin ja nyt pitäisi palata takaisin siihen. Ymmärsin, kuinka paljon kirjojen luomat maailmat ja ajatukset piristävät, luovat uutta pohdittavaa ja oikeasti parantavat mielestäni paljon kuukaudenkin aikana kielellistä osaamista. Pitkät romaanit, lyhyet runokirjat, kaikki menevät.




2017/03/09

ystäväkirja x 20


Ajattelin eilisen 18v syntymäpäiväni kunniaksi tehdä postauksen, jossa on kysymyksiä vanhoista ystäväkirjoistani. En ole koskaan muistaakseni ihan kunnolla täällä blogin puolella itsestäni kertonut, niin ajattelin tehdä sen nyt. Aloitetaan !


Lempieläin: Joku tiikeri ehkä, mutta lemmikkinä varmaan perus kissat ja koirat. Bengalin-kissa rakkaus yltyi viime kesänä ja se jatkuu edelleen... Ehkä sitten joskus !

Lempikukka: Ehdottomasti tulppaanit ! Rakastan. Toki vuodenaikoina, jolloin niitä ei ole tarjolla, kelpuutan mielelläni ruusut ja liljat.

Mieliruoka: Uusien reseptien kokeilu on nyt se "suosikkiruoka", koska uudet maut ja tekotavat saavat aina uuden makuelämyksen. Toki esim. sushi on yksi mikä kyllä maistuu useammankin kerran syötynä.





Bombertakki - Only // Toppi - GinaTricot // Housut - GinaTricot //
Kangaskassi - Makia (Carlings) // Korvakorut - Vila


Suosikkielokuva: Tähän oli hieman hankalaa keksiä, mutta sanon joitain mitkä tulivat päällimmäisimpänä mieleen: The Girl on the Train, Inside Out ja Hobitit.

Paras loma: Kesistä tällä hetkellä ehkä vuoden 2015 kesä, vaikka tämäkin oli ihan ok kesä. Muista lomista sanoisin ehkä Los Gigantesin joskus kasilla.

Lempiväri: Keltainen, laventeli sekä sinisen ja vihreät, molemmat yksittäin tai sekotettuina!

Lempinimeni: Zanita, Jansku, Janni, Jansu jne.

Parhain vuodenaika: Kevät on ehdottomasti parhain!

Onnenluku: 22 sekä 8.

Suosikkiviikonpäivä: Lauantai.





Suosikkipeli: Lautapelinä tykkään paljon Kimblestä tai jostain korttipeleistä, mutta tietokonepelinä menee The Sims -pelit ja Telltale Gamesin pelit. Myös joskus pelaan kunnon vanhoja pelejä, kuten Theme Hospital tai Age Of Empires II. Hakkasin niitä jo pienenä, joten hauskoja muistoja tulee niistäkin!

Lempiherkku: Kurkku, porkkana ja paprika siivutettuna tikuiksi ja dipattuna.

Peruskoulun mieluisin oppiaine: Peruskoulussa lemppareitani olivat kuvataide ja äidinkieli, vaikkei jälkimmäinen ikinä sitä helpointa minulle olekkaan ollut.

Kiinnostavin urheilulaji: Jos itse pelaa, niin silloin sanon jalkapallon. Penkkiurheilun puolella nautin jääkiekosta.

Parhain lukemani kirja: Minulla ei kunnollista vastausta tähän ole, mutta viimeisimpänä tulee mieleen Paprun tekemä runokirja. Olihan se ihan kiva.





Suosikkiartisti/bändi: Sanon tähän Ruger Hauer, sillä tykkään  myös kaikkien kolmen omasta tuotannosta, niin vähän voi näin fuskata, hih!

Suosikkikappale: Suosikki kappaletta on todella vaikeaa sanoa. Usein tällaisiin kysymyksiin sanon kuitenkin suomalaisesta musiikista Rugerin Iso Paha Susi ja ulkomaalaisesta One Directionin Moments. Ihan vaan, koska niitä on tullut luukutettua.

Horoskooppi: Kalat.

uosikkinäyttelijä: En ole suuremmin miettinyt, mutta naisista suosikkini on ollut Emma Stone ja miehistä olen usein sanonut Ryan Goslingin. Voisin ottaa siis tälle kuulle tavoitteeksi katsoa La La Land, sillä olin todella iloinen, kun kuulin heidän molempien olevan kyseisessä elokuvassa.

Paras TV-ohjelma: Pitkä aikaisin suosikkini on ollut ehdottomasti Criminal Minds. Todella mielenkiintoinen!






2017/01/22

vuoden luetuimmat postaukset x 6


Vuoteen mahtui paljon sivunnäyttöjä tiettyihin postauksiin ja niitä klikataan yhä jopa monien kuukausien jälkeenkin. Listasin tähän 2016 vuoden viimeisen numeron kunniaksi ne 6 postausta, jotka saivat kaikista eniten juuri niitä klikkejä! Postauksen nimeä klikatessa pääset koko postaukseen.



Sinne se kipusi. Kaikkein eniten sivunnäyttöjä saannut postaukseni. Yhä edelleen toistan, että ostan vaatteita toistaiseksi varastoon! Miksi en niin tekisi? Jotkut (mukaan lukien minä) keräämme reilusti ennen omilleen muuttoa vaikkapa astiastoa helpottaakseen sitä tulevaa aikaa, niin minä ostan siinä samassa lastenvaatteita. Huvitti kuitenkin se hämmentynyt kommentti, jonka postaukseen melkein heti sain!



Kerroin postauksessa tykkääväni todella paljon Finlaysonin essustani sekä mm. Vaasan ruisnachoista. Kuukauden suosikit tulivat jäädäkseen ja ne ovatkin olleen tasaisesti luettuja!




Postauksessa kerroin 3 asian tägin mukaisiin kysymyksiin vastaukset. Käsittelin esimerkiksi mietteitäni tulevaisuudesta, tavoitteista ja haaveistani.




Postaus, johon kokosin aika laajasti katkelmia kirjoittamistani kirjoista. Postaus on luonnut mielenkiintoisia keskusteluita ihmisten kanssa, jotka ovat postauksen lukeneet ja ovat olleet kiinnostuneita kokonaisuudesta ja ylipäätään ajatuksistani tekstissä ja tekstiä kohtaan, onhan niiden sanojen kirjoittamisesta vierähätänyt jo lähes kaksi vuotta! He ovat myös kertoneet, miten ovat peilanneet tekstiä omaan elämäänsä ja sen tuomiin eri laisiin tilanteisiin.





Paljon toinen toistaan kummallisempia faktoja minusta sisältänyt postaus julkaistiin blogini 2v. päivän kunniaksi.




Esittelin postauksessa kaksi Iittalan tuotetta, jotka olin saannut. Toinen niistä oli kuvanmukainen kastehelmi sarjan tuikkukippo, jonka väri on merenvihreä.







2016/11/13

messuilla


Kirja-messut sekä Viini & Ruoka -messut

Kävin näillä messuilla ensi kertaa ja tykkäsin kovasti. Alkuun olen laittanut kuvia messuilta, lopusta löytyy ostokset. Viimeisenä löytyy viikkoa ennen kirjamessuja järjestettyjen I Love Me -messujen ostoksia.

Kävin tosiaan kuuntelemssa kunnolla Paperi T:n lavalla olon, jossa hän kertoi runokokoelmastaansa. Itse kirjakin on hauska, mutta saatan tehdä siitä itsestään jo pidemmän postauksen!














I Love Me -messujen ostoksia

Ostin messuilta muutaman kosmetiikkatuotteen lisäksi myös ruokatuotteita Urtekramilta, joita en valitettavasti ole kuvannut mukaan.




Ostin siis Beautyblender-merkin paketin, johon kuului meikkivoiteen sieni, mikro-sieni, vartalolle tarkoitettu sieni ja merkin oma puhdistusaine tuotteille.

Hiusjuttuina ostin jätettävän hoitosuihkeen Urtekramilta ja Batistelta marrakech nimisen kuivashampoon.











2016/11/06

kuukauden suosikit - lokakuu


Kuukauden tapahtuma: Kävin tässä kuussa peräti kahdesti Messukeskuksella, sillä olin I Love Me -messuilla alani puolesta ja muuten vain Kirja-messuilla, johon oltiin yhdistetty myös Viini & Ruoka -messut. Tykkäsin kovasti, mutta jotakin jäin kaipaamaan tämän vuoden I Love Me -messuilta. Toki myös tämän vuoden aikana olen oppinut vieläkin enemmän arvostamaan henkistä hyvinvointia ja ruuanlaittoa, jolloin tämä on vaikuttanut ostokäyttäytymiseeni ja vietin paljon enemmän aikaa siis ruokapuolella kuin itse kosmetiikan seassa, saati sitten vaatteiden. 

Kirjamessut olivat puolestaan todella kivat. Lähdin messuille kolmen asian vuoksi; Martti Ahtisaaren näkeminen, Paperi T:n kirjahaastattelun kuuntelemisen ja hänen runokokoelmansa hankkiminen signeerauksella. Viini & Ruoka -messut olivat I Love Me -messujen tapaan hieman pettymys, sillä alueella oli hankala liikkua ja ihmiset olivat jopa juovuksissa.







Kuukauden uutinen: Mielestäni on mahtavaa, että suomalainen on päässyt niinkin pitkälle X-Factor UK -ohjelmassa kuin mitä Saara Aalto on päässyt. Suomalaisten kuuluisi kannustaa edustajaamme eikä vain mollata. 

Toinen musiikkimaailmalta tullut uutinen oli hieman toisellainen; monien vuosien suosikkini Ruger Haeur kertoi lopettavansa ja kamalinta on se, etten pääse viimeiselle keikalle, sillä ikäni ei vielä keikalle riitä.


Kuukauden kirja: Ehdottomasti Paperi T:n Post Alfa. Harvemmin luen runoja, vaikka sitäkin olen aikaisemminkin tehnyt. Tämä kirja vain sai jotenkin  yllätävän mukaansa. Paprun tapa kirjoittaa ja pohtia maailmaa on jotenkin todella hienoa ja ajatuksia antavaa. Kirja antoi monia tunteita, joita aikaisemmin en ole kokenut lukiessani.






Kuukauden elokuva: Nainen junassa. Erittäin koskettava ja niin ennalta-arvaamaton. Elokuva on vain nähtävä.

Toinen elokuva, joka saa paikan tässä postauksessa on Sausage Party -niminen elokuva. Erittäin outo, mutta myös hauska ja kivan dramaattinen. Vitsit olivat ovelia ja muutenkin elokuva oli omalla kierolla tavallaan erittäin viihdyttävä.


Kuukauden biisi/levy: One Direction aikoina olin todellinen Niall-fani. Nyt hän julkaisi ensimmäisen kappaleensa soolourallaan. Kappale This Town on ollut ihana illalla soitettavaksi rauhoittavan olonsa vuoksi.

Toinen mainitsemisen arvoinen on Sannin uusin levy Sanni. En ole oikeastaan koskaan naisen musiikista pitänyt, mutta lähes jokainen kappale osui ja upposi erittäin syvälle. Muutama ehdotonta suosikkiani levyltä ovat Oo se kun oot, Tyttöystävä, Koti-ikävä ja Sinkku.

"Enkä pysty mitää takaa. Pitää eka olla solmus, ennenku joku voi avaa."
- Paperi T, Oo se ku oot (Sanni)







2016/07/31

heinäkuun suosikit


Kuukauden elokuva: Ice Age elokuvia on tullut tässä kuussa katsottua. Innoituksen tähän sai elokuvissa pyörivä neljäs osa, jota en tosin ole vielä nähnyt. Katsoin nyt vasta ensimmäistä kertaa kyseisiä elokuvia ja olen katsonut vasta kaksi ensimmäistä osaa.


Kuukauden kirja: Popular Hits 2, jonka on tehnyt Hugleikur Dagsson. Kirja on erittäin hauska ja mieleenpainuva. Ideana on siis se, että Dagsson on valinnut jonkun erittäin tunnetun kappaleen nimen ja piirtänyt nimeen sopivan kuvan.
Toinen kirja, minkä luin tässä kuussa oli Jenni Pääskysaaren Tyttö sinä olet. Kirja oli ihan mielenkiintoista luettavaa, mutta silti minulle se ei ihan iskenyt niinkuin sen luoman hypen osalta luulin.






Kuukauden muodillinen juttu: Aurinkolasit ja etenkin Ray Banit. Vaikkei nyt heinäkuussa olekkaan se aurinko aivan kamalasti vilahdellut, niin silti välillä kuitenkin tarve aurinkolaseille tulee.


Kuukauden tapahtuma: Kesän kaikki juhlat. Mulla oli myös tässä kuussa todella monet synttärijuhlat. Kivoja olivat ja etenkin yhdet 70 v. synttärit, joissa oli hauska kaikki vieraat yhteen tuovat 70 ilmapallon haaste. Hyvää haasteessa/leikissä oli se, että palloihin sai myös kirjoittaa tai piirtää mitä ikinä mieleen tuli !
Tänä kesänä on kuitenkin tapahtunut paljon ja etenkin tässä kuussa, joten sanon nyt vain lyhyesti, että kesän kaikki juhlat.


Kuukauden sarja: Lillyhammer. Tarvitseeko tämä sarja perusteluja ?


Kuukauden ruoka suosikki: Banaania ja mustikoita. Yksinertaista, mutta ihanan makuista yhdessä ja tietysti terveellistä. 


Kuukauden biisi: Setä Tamun oma kappale nimeltään Brokeback Mountain on kyllä jotenkin todella kiva biisi. Tämä kappale on kerran soinnut peräti kaksi tuntia replayllä.Rento ja fiilistelevä !





2016/03/30

suosikkeja maaliskuulta


Ajattelin, että alottaisin uudenlaisen kuukauden suosikit sarjan. Tavara suosikkeja tulee silloin aina, kun niitä oikeasti on. Näitä pyrin kuitenkin joka kuun loppuun vääntää. Idean tähän sain, kun lueskelin ala-asteella täytettyjä ystäväkirjoja. Olivat kyllä ihania !

PS. Sain uuden tietokoneen, joten postauksia alkaa tulla muutenkin nyt hieman enemmän kuin mitä nyt on viime aikoina tullut..



Kuukauden levy/biisi: Ehdottomasti Ruger Hauer - Mature. Odotin levyn julkistusta kuin kuuta nousevaa ja odotukseni kyllä myös palkittiin. Ensi postaukseeni tuleekin lisää juttua musiikista ja Rugerikin mainitaan siellä useasti.


Kuukauden katsotuin sarja: En ole hirveästi katsonut sarjoja, mutta katsoin kuitenkin sen verran, että voin sanoa kuukauden suosikki sarjaksi The Big Bang Theoryn. 


Kuukauden tapahtuma: Kävin poikaystäväni kanssa katsomassa Jack Björklundin stand-up shown. Oli erittäin hauska ja viihdyttävä. Kannattaa käydä katsomassa, nauratti koko loppuilta.




  

Kuukauden suoritus: Pidän suorituksena sitä, että sain luettua ajatuksella pohdintoja. Vaikka kirjat, joita luin olivat muumien koottuja pohdintoja, kuten yhdessä kuvissä näkyvä Nuuskamuikkusen mietekirja, niin silti niistä löytyi oikeasti mielenkiintoisia ajatuksia.

Kuukauden lemppari leffa: Zootropolis - Eläinten Kaupunki oli vain niin mielenkiintoinen elokuva. Mielestäni piirrettyihin kirjoitetaan nykyään niin paljon paremmat juonet kuin normaaleihin näyteltyihin elokuviin. Elokuva käsitteli mielestäni monta poliittisestikin pinnalla olevaa asiaa, mikäli vain jaksaa elokuvaa pohtia ja analysoida.




Kuukauden muodillinen juttu: Tykästyin vaaleanpunaiseen ihan kamalasti, kun poikaystäväni teki tammikuussa Polyvoreen minulle stailauksen, joissa käytti vaaleanpunaisia helmikorviksia. Löysin sattumalta juuri oikean väriset helmikorvikset ja myös kellonkin. Myös Vilasta vuoden vaihteessa hankittu alennusmekko pelasti minut jo pariin otteseen, kun mekkoa vaaativat tilanteet tulivatkin täytenä yllätyksenä muutaman tunnin päähän. Mekko on yksinkertainen, mutta samalla kaunis, jolloin sen voi laittaa ei-niin-juhlaviin tilaisuuksiin.











Ja tämän hetken lemppari sanat ovat...


"jos on sielu se on levoton kunnes sen temppeli on eloton on vaikeet olla peloton"

Ruger Hauer, Aika Älä Jätä.

2015/03/26

they said that little party never killed nobody


Neuleet; poissa silmistä - poissa mielestä. Keväässä yksi parhaimpia asioita on se, kun pääsee paketoimaan talvivaatteensa pois. Se tekee vain jotenkin niin vapauttavan olon. Tämä kevät rituaali on ehkä kaikkein tärkein inspiraation osalta. Kaikki se saa inspiraation kukan kukkimaan. 

Äidinkieleen pitäisi lukea jokin ulkomaalaisen kirjoittama kirja. Päätin jo alussa, että The Great Gatsbyn aikoisin lukea. Leffan olen jo harmikseni nähnyt, mutta ei se varmaan mitään hirveitä haittaa.



2015/03/20

valta vanhoille raiteille paatuu, ilta saapuu ku päivä on hukattu


Muistan ne askeleet, jotka käveltiin käsi kädessä. Lihakset ja arvet ovat vain pinta juttuja. Me oltiin enemmän kuin pelkkiä tuttuja. Rakkaus on murha. Rakkaus on harha.

Itkin sun kanssa niitä ihania onnen kyyneleitä. Itkin, kun muistin sinut. Olit oikeasti kauneinta, mitä minulle tapahtui. Kiitos niistä, mutta rakastan sinua vielä.









Saan äidinkielen kirjoitustehtävästä ilmeisesti jotain lähelle kympin. Tai näin minulle ainakin tänään sanottiin opettajani toimesta. 30 sivua tarinoita elämästä, ajatuksista sekä tunteista. Se on sieluni kirjoitettuna, niin syvällisesti kuin asian voikaan ilmaista.

2015/01/02

back in the bisnes

Juu eli kerkesi se vuosikin jo vaihtua ennenkö palasin tätä kirjoittamaa... Taas se sama ikivanha syy: "on ollut  kiireitä". Niin no voisin sanoa itselleni että cmon girl mutta toisaalta olen kyllä kaikkea saannutkin aikaiseksi:

- Olen käynyt Vain Elämää konsertissa JA OLI KYLLÄ IHANA !! :')

- Olen viettänyt aikaa ihmisten kanssa joiden kanssa harvemmin olen/näen

- Olen ollut jumittunut tunneiksi Netflixin takia TV eteen: Dexter, Orphal Black (jonka toinen kausi tuli 31.12. ja olen sen jo katsonnut), Welcome to Sweden ja Elementary... Pahimmat koukuttajat

- Olen kirjoittanut tämän 2015 vuoden 100 things to do listaa (kannattaa tehdä :3 teen varmaan siitä erilisen postauksen tod.näk. huomenna)

- Olen ollut todella paljon muutenkin pois kotoa, joka tekee viime joulukuusta erilaisen verrattuna muihin.

- Kävin myös Helsingissä muutaman kerran sekä tutustuin uusiin ihmisiin.

- Sain myös viimeisen joulu todistukseni peruskoulusta (onneksi D:::)

Ja kaikki tuo on tapahtunut vaan yhdessä kuussa.... Mitä kaikkea onkaan tapahtunut koko viime vuonna ?? Vastaus on HYVIN PALJON. Teempäs kaikkien iloksi muuten viime vuoden kohokohdistakin postauksen tässä lähi aikoina, jotta saisin tämän blogin nyt jotenkin taas eloon.


Joululahjoista: Toivoin muutamia juttuja ja sain paljonkin kaikkea. Mm. ihanat hölläily housut ja tossut, Iitalan Iltalaulu 0,5 dl mukin, kynsilakkoja, rahaa ja lahjakortteja sekä jopa KAHDEKSAN (!!) kirjaa:

- Orange is the new black
- I am legend
- Suuri unikirja
- Will Grayson, Will Grayson
- An Abundance of Katherines
- Looking for Alaska
- The fault in our stars
- Papertown




UV oli sellain perus hengailu paikasta toiseen juoksemista ja sellain mitä se nyt on D:: Tehtiin veljenni ja hänen tyttöystävän kanssa tacoja sekä niiden kanssa ranskankermaa ja guacamolea. Oli kyllä hyvää NAM.


Mutta pidemmittä puheitta HYVÄÄ UUTTAVUOTTA ! Tehdään tästä ikimuistoinen ja toteutetaan unelmiamme :3

_hieman_ epätarkka mutta juuhhh.... :DD