2016/06/30

kesäkuun suosikkeja


Kuukauden levy/biisi: Heikki Kuula pisti ulos kaksi ihan hiton hyvää biisiä, Bae ja Hoe. Bae on kunnon kesäbiisi ja Hoe puolestaan iskee jotenkin hieman erilaisemmalla tavalla, mutta näistä kahdesta pidän ehkä Hoesta enemmän. Molemmat ovat kuitenkin niin hyviä, että kannattaa nyt edes kuunnella !

Myös Tuuttimörkö julkaisi uutta musiikkia ja biisi Kultainen Linna onkin soinnut huolella Spotifyssäni.


Kuukauden tapahtuma: Oli veljeni kummin 40-vuotis synttärit ja ne olivat ihan hauskat pirskeet. Kuvia en ottanut ollenkaan, mutta ei sitä aina jaksa olla kamera naaman edessä.






Kuukauden elokuva: The Nice Guys. Kävin katsomassa leffassa kyseisen elokuvan ja oli ihan mukavaa ajanvietettä, vaikkei kyllä toista kertaa ehkä jaksaisi katsoakkaan. 



Kuukauden liikuntamuoto: Lopetin jalkapallon noin 4 vuotta sitten. En ole saannut kunnollista kosketusta palloon sen jälkeen ja laji on niin sanotusti unohtunut. Isäni kuitenkin kaivoi minulle 5 koon erittäin hyväkuntoisen pallon jostain varastosta, joka sai puolestaan minut kaivamaan vanhat nappikseni esille. Oli aivan ihanaa päästä pitkästä aikaa potkimaan, vaikka se onkin hieman hakusessa noin pitkän ajan jälkeen. 



Kuukauden ruoka suosikki: Sushia on tullut syötyä nyt taas hieman enemmän. Viime syksynä olin sen oikea suurkuluttaja, mutta sitten innostus siihen jotenkin katosi. Nyt olen taas löytänyt sen uudelleen ja tulihan sitä eräällä piknikilläkin syötyä. 





2016/06/26

15 soittolista vinkkiä - kesäkuun lemppareita


Listassa on ne 15 biisiä, jotka olivat myös tehosoitossa kesäkuussa suosikki postauksessa mainittujen lisäksi. On suomalaista kuin ulkomaalaistakin, niin räppiä kuin koneellista, myös muutama hieman rennompikin kappale. Tämä on siis postaussarja, jota tulen jatkamaan aina satunnaisin väliajoin. Tarkoitus on siis ehdottaa mahdollisesti hyviä biisejä milloin mihinkin asiaan tai juttuun liittyen. Tässä on nyt kuitenkin rennompi aloitus eli tosiaan koko kesäkuun biisit.




1. Chilii - Raappana ft. SINI YASEMIN
2. Kavereita - SINI YASEMIN
3. True Colors - Zedd ft. Kesha
4. Tuudiluu - Kuningas Pähkinä & Setä Tamu
5. Party In Miami / DJ Falk Edit - DJ Ortzy, Aria
6. Korkeemmalle - Uniikki ft. Nelli
7. Hubba Bubba - Teflon Brothers ft. Ressu Redford, Heavyweight
8. Perfect Strangers - Jonas Blue ft. JP Cooper
9. Kompastun - Juno
10. Lämpö Jatkuu - Valovuosi
11. Valovuosi - Valovuosi
12. P.O.P. (Popeda on paras) - Sima ft. Heikki Kuula
13. Yks - Karri Koira
14. Sido Aasi Tolppaan - Hotelli Vantaa
15. Reggaetuutti - Pää-äijät




2016/06/23

ostoksia kesäkuun alusta




1. Käsikuorinta, Emendo (Hoitava) - 1,95 € Hong Kong
2. Huulirasva, Blistex / Happy Lips (Mango) - 1,50 € Prisma
3. Huulirasva, Blistex (Raspberry & Lemonade) - 1,00 € Hong Kong
4. Kynäsivellin, Isadora - 9,90 € Sokos
5. Huulirasva, Maybelline (Too Cool) - 3,90 € Prisma
6. Kulmageeli, Lumene (Grey Brown 2) - 8,90 € Prisma
7. Huulirasva, Blistex (Orange & Mango) - 1,00 € Hong Kong


Tuo käsikuorinta oli todella hyvä löyty ! Olen siis koittanut etsiä käsikuorintaa siitä asti kun edellinen, jonka tilasin Dermosililtä, loppui. Tämä oli todella halpa ja myös todellakin toimiva tuote. Tosiaan siis esimerkiksi The Body Shop ei ainakaan tällä hetkellä myyjien mukaan myy mitään käsienkuorintaan tarkoitettua, mutta he sanoivat, että perus vartalonkuorinta voisi sopia myös. En kuitenkaan ala kantamaan mitään kuorivaa suihkusaippuaa paikasta toiseen, vaan halusin sopivan simppelin, mutta riittoisan tuotteen, joka on juuri käsille tarkoitettu. Tuote myös sisältää 100% eteerisiä öljyjä kuten mm. greippiä sekä appelsiiniä, jonka vuoksi tuoksu on kivan raikas, muttei liian voimakas.

Myös uusi kulmageeli on ollut jo hetken hankkimislistalla ja nyt viimein sain sen ostettua. Olen tykännyt tuosta Lumenen kyllä todella paljon, vaikkakin haluaisin mielenkiinnosta testata joskus myös sitä Essencen omaa.




2016/06/19

kesän tavoitteita - 2016


Kesäkuuta on mennyt jo näin sopivasti yli puolet, mutta onneksi tässä on vielä viikkoja aikaa jäljellä toteuttaa näitä kymmentä juttua. Ja on tässä kyllä ollutkin nämä kaksi kesäloma viikkoa jo sellaisia, ettei olisi ollut kyllä aikaakaan ja jos oli niin ei ollut säitä.


1. Yövy ainakin yksi yö mökillä

En ole nukkunut mökillämme muutamaan vuoteen, joten nyt olisi hyvä korjata tilanne.






2. Käy huvipuistossa

Haluaisin ihan kamalasti päästä käymään pitkästä aikaa Särkänniemessä.


3. Käy piknikillä

Minun on pitänyt monta kesää jo pyytää kavereita ulos viltin päälle höpöttelemään ja syömään jotain kivaa pientä naposteltavaa, mutta en vain sitä ole saanut aikaiseksi.


4. Lue kirja

Haluan lukea ainakin yhden kirjan. Alakoulussa luin todella paljon, mutta nykyään luen vain harvoin. Olen kuitenkin pyrkinyt lukemaan hieman enemmän, mutta ehkä hieman huonoin lopputuloksin.






5. Grillaa

Kuka ei voisi vastutaa kunnon grilliruokaa ? Niinpä, en siis ala perustelemaankaan tätä.



6. Ui yöllä

Yöuinnit ovat niin hauskoja ja unohtumattomia reissuja kavereiden kanssa hetkenmielijohteesta. Ne ovat niitä hyviä sponttaaneja tekoja, jotka tekevät päivästä aina hieman erilaisemman.



7. Tee road-trip

Tämän haluan toteuttaa joka vuosi, mutta nyt on ehkäpä kaikkein parhain mahdollisuus siihen. Matkailu on vain niin kivaa ja hyvässä seurassa tietysti aivan mahtavaa.




8. Telttaile

Minulla on joku ihmeellinen pelko telttailuun, joten haluaisin voittaa kyseisen pelon.

9. Suppaa

Läheisellä rannalla järjestetään suppausta, joten sitä olisi niin mahtavaa kokeilla. En oikein mitään osaa siitä sanoa, mutta veikkaan, että kaadun varmaan heti, koska nykyään minulla on niin huono tasapaino.



10. Käy festareilla

Tämä ei ole päätavoite kesälle, mutta ainahan festareillä on kiva kydä. Nyt on vaan kesällä muutenkin niin paljon kaikenlaista suunnitelmaa, ettei varmaankaan tule mentyä, mutta olisi kivaa käydä.


2016/06/16

vitriini


Sain äidiltäni lahjaksi tämän aivan ihanan Iittalan pienen Vitriinin. Tämä on siis väriltään kirkas/valkoinen ja kokoa on 60 x 60 mm. Mä vaan niin tykkään tästä !

Mulla onkin jo entuudestaan samanlainen, mutta värissä laventeli. Nämä vitriinit ovat todella käteviä esimerkiksi korviksien säilyttämisessä. Tavoitteena olisi vielä joskus hankkia 108 x 108 mm  kokoinen ja väriltään harmaa vitriini kokoelmaani. Ne kolme toimisivat varmasti keskenään todella hyvin korupisteenä.


PS. Tästä päivästä lähtien postaukset tulevat pääsääntöisesti joka TO & SU, mutta syyskuuhun saakka on mahdollista, että postaus tulee vain joka viikon torstaina.






2016/06/13

kevään ja kesän must haves - kosmetiikka


Kesällä tarvitsee hieman erilaisempia kosmetiikkatuotteita kuin talvella. Keräsin omia keväällä ja/tai kesällä käytettäviä tuotteita.



1. Huulikiilto, Natural Code by Lumene - Icy Lemonade 02
2. Huulikiilto, Natural Code by Lumene - Icy Lavender 8
3. Kynsilakka, Isadora - Bridal Pink 602
4. Sävyttävä vartalorasva, Dove - Light to Medium
5. Peiteväripaletti, Dermosil - Trio
6. Hiuksiin jätettävä hoitosuihku, Herbina - MarjaSpa (Kosteuttava)
7. Huulirasva, EOS - Fresh Watermelon
8. Kuivashampoo, Batiste - Cherry
9. Kynsilakka, The Body Shop - Relish The Moment 120


Huulikiillot ovat erittäin käteviä kosmetiikkatuotteita kesäisin. Ne ovat helppoja ja nopeita ja antavat heti uuden ilmeen lookkiin. Itse olen ihan rakastunut mm. noihin Natural Code by Lumenen huulikiiltoihin.

Toinen mainitseminen arvoinen on tuo ihana Batisten kuivashampoo, joka sai juuri hiljattain uuden ulkonäön. Tuote on myös erittäin kesäisen tuoksuinen. Olen joutunut kokeilemaan varmaankin kaikki perus kaupasta löytyvät kuivashampoot ja olen todennut, että Batisten tuotteet ovat kaikkein parhaimpia, joten todellakin suosittelen edes kokeilemaan !

Doven sävyttävä vartalorasva on ollut muutamaan otteeseen oikea pelastaja, sillä en tykkää yhtään tekoruskettajista, mutta tämä tuo vain perus vartalonrasvauksen yhteydessä hieman sävyä ihoon. Muutos ei ole suuri (toki riippuu kuinka usein rasvaa), mutta kuitenkin huomattava niin, että itse olen ainakin tyytyväinen hieman päivettyneeseen sävyyn.






2016/06/02

vanhoja kesähittejä


Näin kesäloman alun kunniaksi oli hauskaa verestää muistoja, kun löysin Spotifystä listan, johon oli koottu paljon kaikenlaisia kesähittejä eri vuosilta. Päätin siis koota omia aikoinaan paljonkin soitettuja biisejä. Oli niin hauskaa kuulla joitain kappaleita uudestaan, kun niitä ei ole tullut kuunneltua vuosiin. Tuli muuten kunnon kesäfiilis tämän postauksen kirjoituksen jälkeen !




1. Reggaerekka - Lord Est ft. Petri Nygård
2. Uimaan - Brädi ft. PistePiste
3. Bombo - Adelén
5. Vauvoja - Kasmir ft. SAARA
6. Burn - Ellie Goulding
7. Maradona (kesä ´86) - Teflon Brothers
8. Kesärenkaat - Robin
9. This Is How We Do - Katy Perry
10. Panisin - DUO