2018/03/04

minimalistisuus // mikä siinä kiehtoo - osa 1


Minulle minimalistisuus merkitsee monta asiaa: hyvää elämänhallintaa, rauhaa ja onnellisuutta. Sen tasot voivat vaihdella, joillekin esimerkiksi 30 sukkaparia on sopiva määrä, joillekin puolestaan viisi. Tärkeintä on kuitenkin keskittyä juuri siihen, miltä sinusta tuntuu. Koetko olevasi tavarapaineen alla vai koetko rauhaa nähdessäsi ympäristösi. 





Kuten viime kesänä kirjoitinkin, aloitin vuosi sitten käymään tavaroitani läpi. Olen paljon jo ehtinyt käymään, mutta silti palaan aina käymään sen vielä uudestaan, sillä ymmärrän etten oikeasti tarvitse kaikkea sieltä. Vuosi siihen meni, että kävin kaiken huolella läpi, mutta nyt käyn jäljelle jäänneitä uudestaan ja uudestaan löytäen aina uutta pois laitettavaa tai myytävää.

Huhtikuun alulle olen varannut paikallisesta kirpputorista kahdeksi viikoksi pyödän. Ei siis enää kauaa kun pääsen myymään sitä tavaraa pois oikein kunnolla. Joka päivä löydän yhä uutta pois myytävää. Vapautuneisuuden tunne syöksyy tavara tavaralta, helpotus saapuu ja ahdistus katoaa.




Aion kirjoittaa aiheesta minimalistisuus varmasti enemmän ja erilaisista asioista siihen liittyen. Haluan, että jokainen pystyisi parantamaan omaa henkistä hyvinvointia tavalla, josta vasta viime vuosina on alettu puhumaan enemmän.

Itseäni kiehtoo aiheessa se, miten paljon se helpottaa arjen sujuvuutta tai kuinka siivouksesta tulee helpompaa, kun aivan kaikella on paikkansa. Myös ajankäyttö helpottuu ja ajatukset arkea kohtaan selkeytyvät. Rahaakin jää enemmän säästöön tai sen voi käyttää muistojen kokoamiseen tavaran sijasta.




Aion tulevaisuudessa kirjoittaa siis entistäkin enemmän siitä kuinka minimalistisuus vaikuttaa elämääni, miten sitä toteutan ja kerron vinkkejä sen toteuttamiseen. Toki siinä samassa blogissani tullaan näkemään vielä varmasti ostosten esittely postauksia, sillä ääriminimalistiksi minusta ei ole.






4 kommenttia:

  1. Oi ootan innolla tulevia postauksia liittyen minimalistisuuteen! Oon ihan samaa mieltä sun pointtien kanssa minimalistisuudesta! Mulla on myös tarkoituksena karsia ylimääräistä tavaraa pois nurkista, jota ei edes oo tullut käytettyä pitkiin aikoihin etenkin joidenkin vaatteiden kohdalla :)

    http://lauraemiliaan.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Mullakin on just nyt käynnissä vaatteiden karsimisprojekti! Ja itseasiassa makkari on siksi ihan myllättynä nyt :D Vaihdon jälkeen tavaroiden vähentäminen oli jatkuvasti mielessä ja vaatteitakin on nyt lähdössä tosi rajulla kädellä. Mulla nimittäin jäi suurinosa vaatteista vaihdon ajaksi Suomeen ja jos en tarvinnut niitä puolen vuoden aikana kertaakaan, miksi tarvitsisin jatkossa?

    www.ellileppiniemi.fi

    VastaaPoista