Otsikko sisältää lauseen, jonka olen valittettavasti joutunut kuulemaan ihan itse. Monesti pienenä mietin, miksi en ymmärrä kaikkea. Miksi en osaakkaan lukea? Jopa pelkäsin lukemisen oppimista, sillä paineet sen oppimiseen asetettiin kakkosluokan lopulla todella suuriksi. Olen joutunut taistelemaan tämän asian kanssa koko elämäni. Vanhempani kyselivät asiantuntijoilta, mikä minulla on, mutta vastaus oli aina se sama: sehän on aivan normaalia. Niinhän se on, mutta miksi ei kuitenkaan selvitetä asiaan syytä. Miksi kirjaimet tai sanat hyppii, miksi kirjoitin kaiken väärinpäin peilinä, miksi tein läksyjä joka päivä noin 5 tuntia koulun jälkeen? Viimeinen mainituista on karu fakta, johon opettajat eivät uskoneet. Monelle peruskoulun pahat muistot johtua esimerkiksi kiusaamista. Minulla ei sitä onneksi ole ollut, mutta se miten paljon uurastin ja yritin kouluni eteen oli jotain aivan kamalaa. Silti aina kokeessa luki se jokin "huono" numero. 7 oli minulle kuin 10.
Minulle alettiin valittamaan koulunkäynnistä. Alettiin syyttelemään kuinka moinen ei kiinnostaisi. Joopa joo, kuinka moni muu tekee tehtävät tunnollisesti joka päivä, vaikka se veisi sen 5 tuntia? Ei varmaan kovin moni, tai sitä ei ainakaan minulle tullut ilmi. Monet ikäiseni tekivät läksynsä käytävällä juuri ennen tunnin alkua ja kokeesta tuli 8.
Opin todella paljon puhumalla asioita tai tekemällä samaan aikaan jotain muuta pientä ja samalla kuunnellen. Tämä kiellettiin minulta täysin. Vanhempani ramppasivat koululla kaikissa kolmannen asteen kuulusteluissa vuokseni, sillä olin taas metelöinnyt tunnilla. Eräänä kevät aamuna äitini toi lukihäiriön todistuspaperit koululle. Luvattiin kaikki maan ja taivaan väliltä. Vielä näin kolmen vuoden jälkeen lupauksista, mitään ei olla tehty. Kun peruskoulun loppu sitten viimein koitti, minua pelotti tuleva. Minut oltiin lytätty täysin. Kykyjäni vähäteltiin tai niiden kerrottiin puuttuvan täysin. Olin se tyhmä lukihäiriöinen.
Nyt, keväällä 2017 olen ammattikoulussa toisella luokalla ja valmistun näillä näppäimillä. Keskivaikea lukihäriö teki minulle vaikeudet, josta selvisin rakentamalla iskunkestävän kuoren ympärilleni. Kuoressani tein kaiken minkä pystyin. Nykyisessä koulussani tunnen olevani hyväksytty oppijana, minulle on sanottu jopa että hei hyvä.
Oppimishistoriani vuoksi minulle jäi päälle todellinen yli-suorittaminen ja pettymyksen pelko. Tein sitä myös tässä koulussa, mutta se ei kuitenkaan tuntunut siltä. Tästä olen nauttinut ja nyt se kaikki suorittaminen ja pelko palkitaan; valmistun peruskoulupohjalta ammattikoulusta kahdessa vuodessa. Asian sulattamiseen minulla meni noin viikko. Sitten aloin epäilemään kykyjäni ja romahdin täysin, mutta lopulta ymmärsin, että olen oikeasti onnistuja ja jopa jollekin muulle kaltaiselleni se esimerkki. Elämä vaan pakottaa menemään läpi sen vaikean. Ja niin se on sitten mentävä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti