2016/07/17

few facts


< En ole koskaan juonnut coca-colaa.
< En ole koskaan maistanut myöskään energiajuomaa.
< Olen syönnyt elämäni aikana yhden kebab-siivun.
< Olen elämäni aikana käyttänyt yhteensä kolme kokonaista ja yhden puolikkaan 30 ml purkin Jessica Simpsonin Fancy-nimistä hajuvettä.
< En ole koskaan laittanut hiuksiini edes raitoja saati värjännyt.
< Haaveilen pääsystä Coachella festareille vuonna 2019.
< Edellisestä hieman jo ehkä huomaakin; olen todellinen suunnittelija tyyppi. Oli asia sitten tulevaisuus tai huoneen sisustus.
< Haluan suunnitella joskus myös oman taloni ja olen pyöritellyt jo muutaman vuoden haaveita siitä päässäni.
< Tiedän mitä haluan opiskella sen jälkeen, kun valmistun stylistiksi.
< Pitkäaikainen haaveni on olla yrittäjä.


< 7. luokalla suosikki "ruokani" oli kurkku. Nykyään suosikki herkkuni on kurkkusiivut ja dippi.
< Karkkeista lemppareita ovat muutamat irtokarkit ja pusseista Fazerin Missä X.
< Rakastan teetä ja juon sitä joka päivä muutaman kupin.
< Minulla on keskivaikea lukihäiriö ja siksi saan aina välillä nauraa täällä blogissa kaikille kirjotusvirheilleni.
< Luulin vielä 5. luokalla, että Turku sijaitsee Oulun vieressä samalla tavalla kuin vaikkapa Helsinki ja Vantaa. Parasta on, että meillä oli silloin vieläpä maantiedossa aiheina Suomi ja sen kaupungit ja todistuksessa luki 10.
< Jalkapallon lisäksi olen harrastanut mm. tanssia ja kuvamataitoa.
< Useimmiten olen se porukan puhuja.
< Olen 180 cm pitkä ja siitä johtuen lähes aina joku uusi tuttu kysäisee jossain kohtaa yhden seuraavista: 1) "Ootko malli" 2) "Haetko joskus missiksi" 3) "Kuinka pitkä oikein oot, oot meinaan todella pitkä". Siksi olen myös useimmiten tytöistä aina pisin.
< Rakastan sponttaaneja reissuja.
< Pienenä haaveilin mm. eläinlääkärin, presidentin ja lentäjän ammateista, mutta tällä hetkellä tavoitteeni tämän opiskeluputken jatkeeksi on koittaa päästä sisustusarkkitehdiksi.
< Jos ottaisin kaksi koiraa, antaisin niille nimiksi Cassie ja Chesnut. En tiedä mistä ne olen keksinyt, mutta jo vuosia ovat olleet mielessä. En kuitenkaan halua koiraa, joten nekin jäivät kai vain suunnitelman tasolle.
< Olen jo muutaman vuoden haaveillut violeteista hiuksista, mutten halua kuitenkaan värjätä värjäyskierteen takia.
< Olen kirjoittanut elämäni aikana kaksi kirjaa, joista kolmas ja viimeinen sarjan osa on tekeillä. Lue lisää täältä.
< Kirjojen kirjoittamisen lisäksi kirjoitan myös sanoituksia ja runoja.
< Olen kirjoittanut ensimmäisen kappaleeni jo 7-vuotiaana.



< Minun kaikkien aikojen soitetuin biisi on One Directionin More Than This. Se on ihan todistettu juttu. Ja vieläpä jo kolmesti...
< One Directionista puheenollen, olin todella vannoutunut Niall fani.
< Olin juuri siirtymässä yläasteelle, kun söin ensimmäisen hampurilaiseni. Se oli Hesburgerissa kanahamppari ja sekin oli pakollinen, sillä olin äitini kanssa vieraassa kaupungissa ja se oli ainoa ravintola, joka sattui olemaan auki.
< Olen myös tullut muissakin ruuissa hieman jäljessä: pekonia söin ekan kerran vasta, kun olin kasilla.
< Yksi suurimpia ihmetyksiä limsattomuuden lisäksi on myös se, etten ole ikinä maistanutkaan Mäkkärin euron juustoa. Se näyttää jo tarpeeksi pahalta pelkässä mainoskuvassa, joten se miltä se sitten oikeasti näyttää...
< Eilen tuli kaksi vuotta tälle blogille, joten tässä vähä spessu postausta !



4 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisia faktoja ja kivoja kuvia! Onnea blogin 2v. synttäreistä :)

    http://therewillbesunshine-emilia.blogspot.com/

    VastaaPoista