2017/02/02

kuukauden suosikit - tammikuu


Kuukauden ruoka: On syönnyt paljon enemmän marjoja. Mustikka, vadelma ja mansikka vaan maistuvat niin hyviltä ja ovat vieläpä erittäin terveellisiäkin!


Kuukauden sarja: Olen kuukauden aikana katsellut poikkeuksellisen paljon sarjoja ja suosikkini on ollut Blue Mountain State. Olen tähän mennessä katsonut sarjasta kaksi ensimmäistä kautta, mutta onneksi Netflixistä löytyy vielä kolmaskin.






Kuukauden muodillinen juttu: Kalevalan Suojassa-sarjan korvakorut ovat olleet lähes päivittäisessä käytössä ja olen käyttänyt niitä myös yhdissä juhlissakin. Ne saavat kehuja ja ihailuita paljon, joten en taida olla ainoa joka kyseisistä koruista tykkää.

 
Kuukauden oma postaus: Tämän kuukauden suosikkini omista postauksistani oli varmaankin postaus, jossa käytiin vuoden 2016 tapahtumia läpi kuvin ja tekstein. 2016 pähkinänkuoressa sai itselleni mieleen paljon hyviä asioita kuluneesta vuodesta, jotka olin saattanut jo unohtaa.


Kuukauden tapahtuma: Matkailin joka viikonloppu ympäriinsä Suomea ja eräs viikonloppu kävin myös Helsingissä. Kiersin siellä HAM:n, Kiasman ja kävin myös Kaapelitehtaalla häämessuilla katselemassa vinkkejä koulutehtäväämme, jossa pitää itse tehdä mm. häämekko.





Kuukauden biisi/levy: Halusin aloittaa uuden vuoden kuuntelemalla rentoa ja rauhoittavaa musiikkia. Se helpottaa stressiä ja ylipäätään auttaa keskittymään paremmin. Olen kuunnellut hyvin paljon erilaisia soundtrackejä erilaisilta elokuvilta, sarjoilta tai peleiltä. Suosikkejani ovat Last of Us -pelin musiikit sekä The Theory Of Everything ja Inside Out elokuvien soundtrackit.

Aloin tehosoittamaan Ed Sheeranin vanhoja kappaleita aivan vuoden alussa ja minulle yllätyksenä hän sitten laittoikin ulos kaksi uutta biisiä. Molemmat kappaleista ovat olleet todella kovassa soitossa. Shape of You on iloista rallatusta aamuihin. Castle on the Hill saa puolestaan sanojen ja melodian puolesta minut pauloihinsa. Tykkään todella paljon!


Kuukauden elokuva: Katsoin ensimmäistä kertaa ikinä suuresti hehkutetun The Notebook elokuvan. Oli ihan okei, muttei suurempia fiiliksia kuitenkaan tuottanut. Kerran katsoo, ehkei toiste, sillä ei ollut niinkään minun tyyliseni elokuva! Tykkäsin kuitenkin sen verran, että pääsi tähän kohtaan mainituksi.

Aivan loppu kuusta katsoin elokuvan Still Alice ja elokuva sai pohtimaan elämän yllättävyyttä ja muistutti, että elämän jokaisesta hetkestä pitäisi osata nauttia!



















6 kommenttia:

  1. Niin kiva postaus ♥ Nuo Ed Sheeranin biisit on ihania!

    VastaaPoista
  2. Ihania erikoisempia suosikkeja sulla *_* <3

    http://ganbattedesuka.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Tosi kiva postausidea! Voisin toteuttaa itekin vastaavanlaisen :)

    http://therewillbesunshine-emilia.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Kokeile ihmeessä :) Luithan aikaisempiakin?

      Poista