2016/04/16

TOP 10 - hinta-laatusuhteen omaavat


Tiedän, ettei varmaan sellaista henkilöä ole, joka ei haluaisi rahaa säästää. Siispä etsin omista ihan normaalilla käytöllä olevista tuotteista sellaisia, joista voisin maksaa enemmänkin, muttei onneksi tarvitse. Lähdin etsimään tuotteita, joita olen nyt vähintään kaksi kuukautta käyttänyt, jotta voin kertoa, että ne ovat oikeasti hyviä ja toimivia. Joitakin tuotteista olen käyttänyt jo monia vuosia.

Hinnat ovat pyöristetty siihen, miten olen keskimäärin sen nähnyt myytävän.




1. Luomiväripaletti, Essence, Nudes - 5 €

Yllätyin suuresti miten pidän tuotteen laadusta, vaikka hinta oli erittäin halpa ja olen tottunut Grimasin luomiväreihin, joissa on erittäin korkea pigmentin taso. Värit ovat todella kivan arkisia (huom. matta), mutta juhlavampaakin saa, sillä paletista löytyy myös kaksi shimmer-väriä. Tuote pysyy ainakin minun silmillä koko päivän.

2. Misellivesi, Garner, Pure Active - 7 €

Olen varmaan tätä tuotetta kehunut jo ihan tarpeeksi täällä blogin puolella kuin myös ihan kasvotusten tutuillenikin. Ehkäpä tällä kertaa voisin sanoja jättää vähemmälle, mutta kuitekin edes hieman; tuote on oikea enkeli.

3. Meikkivoide, Natural Codes by Lumene, Skin Perfector - 10 €

Tämä meikki voide saa toisen sijan lemppari meikkivoiteissani. En dsimmäisen sijoituksen saa tuote numero 7, joka on ehdoton ykkönen. Lumenen tuotteet valmistetaan Suomessa ja niissä käytetään suomalaista luontoa osana mukana tuotetta, joten pidän siksikin niistä. Kuitenkin, tämä tuote saa tilaa ainakin minun meikkipussissani, koska tykkään sen mattaisesta pinnasta ja muutenkin tuote on minulle todella sopiva.

4. Nestemäinen rajaus, Rimmel, Exaggerate (black) - 7 €

Olen käyttänyt tätä rajauskynää niin kauan kuin olen silmiäni rajaillut. Olen kehunut tuotetta todella monelle, enkä mielestäni syyttä. Olen tykännyt niin paljon tästä tuotteesta, että en ole edes halunnut maksaa muusta eye-linerista.

5. Huulirasva, Maybelline, Baby Lips (Cherry Me) - 4 €

En kovin paljoa ole tykännyt yleisesti Baby Lips tuotteista, vaikkakin omistan niitä aika paljon. Kuitenkin tämä tuote on sellainen, josta todella tykkään. Tuote tuo huulille erittäin kivan sävyn ja sen tuoksu on miellyttävä. 

6. Ripsiväri, Rimmel, Extra Super Lash (black) - 8 €

Olen ostanut tätä ripsiväriä muutaman kerran ja mielestäni se on ihan kiva perus ripsiväri. Mikäli ei jaksa monta kymppiä kosmetiikkatuotteeseen käyttää, niin suosittelen ostamaan tämän tuotteen.

7. CC-voide, Natural Code by Lumene, Color Correcting Makeup (SPF 20) - 10 €

Ehdoton lempparini ! Halpa, erittäin hyvä ja suomalainen. Tarvitseeko tuote enempää perusteluja. Tämä tekee mielestäni myös sen mitä luvataankin eli häivyttää punaisuutta kasvoista. Olen rakastunut.

8. Kosteusvoide, Simple - 4 €

Perus kosteusvoide kasvojen iholle. Tuote on suunniteltu herkälle iholle, joten se on tuoksuton sekä väriaineeton. Pidän tuotteesta, sillä se on halpa ja samalla hyvä. Myös poikaystäväni käyttää tuotetta ja hänkin pitää tuotteesta ja etenkin sen hajuttomuudesta.

9. Savinaamio, Oriflame, Love Nature (oily skin/tea tree) - 7€

Tämä naamio on mielestäni oiva tuote mikäli kasvot ovat helposti rasvoittuvia. Halpa, toimiva ja laadukas. Myös tuoksu on raikas. Pidän tuotteesta erittäin paljon, se vain on erittäin toimiva, joten suosittelen lämpimästi.

10. Huulikiilto, Natural Code by Lumene (Smile Booster), Creamy Strawberry 10 - 8€

En ollut käyttänyt huulikiiltoja alakoulun viidennen luokan jälkeen ennenkö ostin tämän vuoden alussa. Olin miettinyt, että pitäähän sitä nyt huulikiiltoja naisella olla, etenkin sellaisella, joka muutenkin käyttää kosmetiikka säännöllisesti ja vieläpä opiskelee alaa. En todellakaan pettynyt vaan puolestaan rakastuin kiiltoihin uudelleen. En muistanutkaan niiden olevan näin kivoja (ja halpoja !).









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti